Turvatarkastajan työ lentoasemalla on kokonaisuudessaan ollut hyvin mielenkiintoinen kokemus. En olisi uskonut vielä viime talvena päätyväni vartiointityöhön ja vielä viihtyväni siinä. Nyt kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen töiden aloittamisesta, alkaa työ vähän liikaa jo painaa päälle. Työ on ollut hyvä välivaiheen työ, mutta tarvitsen enemmän haastetta ja monipuolisuutta. Työpaikallani olen jutellut muutaman ikäiseni kollegan kanssa, jotka taasen pystyvät kuvittelemaan tämän työn pitkäaikaisemmaksikin työksi. Perusteena on se, että rahaa tulee suht helposti, kun työssä ei tarvitse liikaa itse miettiä. Työtä tehdään niin kuin laki sanoo ja omalle soveltamiselle tai tekemiselle ei riitä jalansijaa, rentoa siis.
Itse olen kuitenkin persoona, joka ei halua liiallista rentoutta työhönsä. Tykkään työstä, jossa on se oma hektisyytensä ja jossa pystyy jättämään oman jälkensä työn lopputulokseen. Sen takia olenkin hyvin levottomasti päivittäin katsonut lentokoneita ja niihin siirtyviä matkustajia. Jopa matkalaukkujen tägit häiritsevät minua nykyään aivan liikaa! Enää 22 päivää lähtöön.... Kohti enemmän itseni näköistä uraa.
Kun uudet ovet avautuvat, myös vanhat sulkeutuvat. Tämä ajatusmaailma on todellakin kolahtanut kohdalleni viimeisten viikkojen aikana. Ja tietty jos jotain hyvää on tapahtumassa, täytyy myös tapahtua jotain ikävämpää. Tällä kertaa se tarkoitti minun ja Annikan lähes viisi vuotta kestänyttä parisuhdetta. Suurin osa läheisistä tietääkin tästä kuviosta jo, joten en ala sitä enempää täällä purkamaan. Aika oli vain tullut päätökseensä yhden upean elämänvaiheen osalta. Ja on hyvä lopettaa tämä vaihe sellaisiin fiiliksiin, että pystyy lämmöllä muistelemaan kaikkea hyvää, mitä on tullut yhdessä koettua.
Kertokaa mulle, miten pärjään 22 päivää?! Luulin saaneeni lisäenergiaa tähän vielä toistaiseksi tylsään arkeen, kun vietin 2 vapaapäivää Imatralla. Hassua, miten nykyään kaksi vapaapäivää tuntuu aivan lomalta. Noita vapaita kun ei kummoisesti näy muuten työvuorolistoissa. Sain energiaa Imatralta, kun tapasin pitkästä aikaa sukua ja vanhoja ystäviäni, mutta se energia valui heti pois, kun herätyskello soi kahdelta yöllä. Voi että kun on taas hankalaa!
Soutelua veljen kanssa
Joskus harvoina päivinä olen kerennyt tekemään jopa ruokaa!
Mutta jos jostain sitä energiaa pitäisi nyt tankata niin sitä saa elokuussa tulevasta infokirjeestä, jossa saamme tarkempaa tietoa opaskurssista Kreetalla. Hetki sitten käynnistettiin äänestyskin kurssilaistemme keskuudessa, jossa on määränä päättää yksi retki, johon osallistumme kurssimme aikana. Vaihtoehtoja on hyvin paljon ja kaikki ovat todella mielenkiintoisia omalla tavallaan. Itselläni eniten silmään osui Samarian rotko ja Spinalonga. Listan Tjäreborgin retkistä Agia Marinalla löytää seuraavasta linkistä: http://www.tjareborg.fi/kreikka/agia-marina/retket.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän poppoo suuntaa Gramvousalle.
(Fontti muuttui tässä vaiheessa, koska en hallitse iPadiani ja se tekee mitä haluaa)
Odotan kyllä jännittyneenä muun porukan tapaamista, työhön tarkemmin tutustumista.. KAIKKEA!!
Ja nyt minusta tuntuu kaikista eniten kuin koskaan, että olen valmis lähtemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti