Kirjoitan kohta... Kirjoitan huomenna... Kirjoitan ylihuomenna... No perkule nyt kirjoitetaan! On se kyllä jännä miten asia, mitä haluaa tehdä (tässä tapauksessa blogin päivittäminen ) muuttuu koko ajan työlläämmäksi mitä pidemmin sitä viivyttää. Nyt kuitenkin hieman päivitystä elämästäni ja fiiliksistäni.
Heinäkuun alussa tuli oikein ilahduttava ja samaa aikaa stressaava viesti postiluukusta sisään. Kutsu journalismin opintoihin Turun ammattikorkeakouluun. Tietenkin asia oli ilahduttava koska tähän hyvin arvostettuun koulun on hakenut lähemmäs 900 ihmistä ja minä onnellisten kahdenkymmenen joukossa pääsin sisälle. Sisäänpääsykään ei ollut ihan arpapeliä nimittäin alin pistemäärä sisään oli 69 ja minulla pisteet ylsi 85 pisteeseen.
Asia on siis erityisen hieno, mutta samaa aikaa tulee ristiriitaisia fiiliksiä, koska on kuitenkin tuo matkaoppaan homma. Se on selvä, että lykkään koulun aloittamista ainakin nyt vuodella, mutta kouluun pääsy vie minulta osittain sen "villi ja vapaa" -fiiliksen matkalle lähdöstä, koska tiedän että Suomessa odottaa velvollisuudet, jotka muistuttavat, että ulkomailla olo loppuu aikanaan. Tällainen negatiivinen fiilis on aivan naurettavaa, koska tiedän, että olisin ollut todella todella masentunut jos en olisi päässyt kouluun, koska sitten täytyisi ulkomailta käsin miettiä hakemista. Ja korkeakoulua voi kuitenkin sen korkeintaan kaksi vuotta lykätä ja onhan sekin aikamoinen aika seikkailla? Välillä tuntuu, että voiko asiat mennä liiankin hyvin, koska minulla tuntuu menevän, mutta silti löytyy aihetta murehtia.
Tuttavieni reaktio tästä koulupaikasta kieltämättä yllätti. Hain Turun lisäksi myös televisio- ja radiotuotannon opintoihin Metropoliaan (jonne btw olisi myös pisteet riittänyt). Kun olen kertonut, että pääsin Turkuun opiskelemaan journalismia, syventämään osaamistani alalla jota rakastan, monet ovat sanoneet säälivällä katseella "aaah... No voihan....". Ei ole tullut sitä "vautsi, vähänkö hienoa!" -reaktiota. Tietenkin itseänikin harmittaa hieman se, etten laittanut Metropoliaa 1. vaihtoehdoksi, koska silloin voisin jäädä Helsinkiin, jossa on myös suurin osa työpaikoista. Mutta tuntuu, että ihmiset eivät tajua kuinka hienoon kouluun olen nyt päässyt, vaan he enemmän harmittelevat, että harmi kun menin nyt yhteishaussa näin päin valitsemaan.
Mutta tulevasta. Tämäkään päivitys ei voi jäädä kokonaan paitsi fiilistelyistäni. Olen niin into pinkeänä odottamassa lentoa Haniaan 24. elokuuta! Parin viikon koulutuksen jälkeen palaan Suomeen about kuukaudeksi ennen kuin muutan lopullisesti vielä tuntemattomaan kohteeseen. Kun sain tiedon työpaikasta, aloin heti pakkaamaan tavaroitani, joita tulikin pakattua useamman laatikollisen verran. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin laiskistunut ja pakkaaminen on edistynyt enemmän ajatustyöllä. Osana syytä voi olla se, että asuntooni muuttaa tuttu henkilö, jokaottaa käyttöönsä suurimman osan huonekaluistani, joten minun ei tarvitse panikoida niiden siirtämistä. Tavaraa pitäisi kuitenkin pakata ja monia muita käytännön asioita hoitaa ennen muuttoa.
Työni syö minulta hirveästi energiaa. Myös senkään takia en malta odottaa uutta työtä, jossa on edes hieman inhimillisempi työaika. Tykkään työstäni ja olen tietoinen että yökolmelta alkava työvuoro on normaalia lentoasemalla, mutta homma vetää kuitenkin nelko paljon energiaa kaikesta muusta. Kavereita ei näe useasti, koska kun muut ovat vapaalla, minä nukun. Töitten jälkeen muutenkin on monesti niin rättipoikki että sängyllä makoilu ja frendien katsominen tuntuu ainoalta hyvältä vaihtoehdolta päivästä toiseen. Haluan työhön, jossa pystyn myös työajalla tuntevan eläväni. Matkaoppaana se tulee varmasti olemaan sellaista.
Mutta nyt niihin frendeihin! Ja pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä. Kirjoitan iPadillä (kyllä, menin lopulta taipumaan Applen hankintaan) ilman erillistä näppäimistöä.
