Ready for boarding

Sitä olen todellakin tällä hetkellä. Tässä sitä istuskelen duunissa vastaanottamassa tarkistettavia matkalaukkuja. Töihin oon tullut kolmelta yöllä ja työt loppuu yhdeltä. Päivällä. Matkalaukkuja putoilee rännistä tarkastukseen ärsyttävän tasaista tahtia, juuri silloin kun on saanut mukavan istumisasennon penkiltä. Kello matelee todella todella hitaasti. Mutta onneksi kello on jo kahdeksan, pääsee kohta ruokkikselle. 

Turvatarkastajan työ lentoasemalla on kokonaisuudessaan ollut hyvin mielenkiintoinen kokemus. En olisi uskonut vielä viime talvena päätyväni vartiointityöhön ja vielä viihtyväni siinä. Nyt kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen töiden aloittamisesta, alkaa työ vähän liikaa jo painaa päälle. Työ on ollut hyvä välivaiheen työ,  mutta tarvitsen enemmän haastetta ja monipuolisuutta. Työpaikallani olen jutellut muutaman ikäiseni kollegan kanssa, jotka taasen pystyvät kuvittelemaan tämän työn pitkäaikaisemmaksikin työksi. Perusteena on se, että rahaa tulee suht helposti, kun työssä ei tarvitse liikaa itse miettiä. Työtä tehdään niin kuin laki sanoo ja omalle soveltamiselle tai tekemiselle ei riitä jalansijaa, rentoa siis. 

Itse olen kuitenkin persoona, joka ei halua liiallista rentoutta työhönsä. Tykkään työstä, jossa on se oma hektisyytensä ja jossa pystyy jättämään oman jälkensä työn lopputulokseen. Sen takia olenkin hyvin levottomasti päivittäin katsonut lentokoneita ja niihin siirtyviä matkustajia. Jopa matkalaukkujen tägit häiritsevät minua nykyään aivan liikaa! Enää 22 päivää lähtöön.... Kohti enemmän itseni näköistä uraa.

Kun uudet ovet avautuvat, myös vanhat sulkeutuvat. Tämä ajatusmaailma on todellakin kolahtanut kohdalleni viimeisten viikkojen aikana. Ja tietty jos jotain hyvää on tapahtumassa, täytyy myös tapahtua jotain ikävämpää. Tällä kertaa se tarkoitti minun ja Annikan lähes viisi vuotta kestänyttä parisuhdetta. Suurin osa läheisistä tietääkin tästä kuviosta jo, joten en ala sitä enempää täällä purkamaan. Aika oli vain tullut päätökseensä yhden upean elämänvaiheen osalta. Ja on hyvä lopettaa tämä vaihe sellaisiin fiiliksiin, että pystyy lämmöllä muistelemaan kaikkea hyvää, mitä on tullut yhdessä koettua.

Kertokaa mulle, miten pärjään 22 päivää?! Luulin saaneeni lisäenergiaa tähän vielä toistaiseksi tylsään arkeen, kun vietin 2 vapaapäivää Imatralla. Hassua, miten nykyään kaksi vapaapäivää tuntuu aivan lomalta. Noita vapaita kun ei kummoisesti näy muuten työvuorolistoissa. Sain energiaa Imatralta, kun tapasin pitkästä aikaa sukua ja vanhoja ystäviäni, mutta se energia valui heti pois, kun herätyskello soi kahdelta yöllä. Voi että kun on taas hankalaa!

Soutelua veljen kanssa

Joskus harvoina päivinä olen kerennyt tekemään jopa ruokaa!

Mutta jos jostain sitä energiaa pitäisi nyt tankata niin sitä saa elokuussa tulevasta infokirjeestä, jossa saamme tarkempaa tietoa opaskurssista Kreetalla. Hetki sitten käynnistettiin äänestyskin kurssilaistemme keskuudessa, jossa on määränä päättää yksi retki, johon osallistumme kurssimme aikana. Vaihtoehtoja on hyvin paljon ja kaikki ovat todella mielenkiintoisia omalla tavallaan. Itselläni eniten silmään osui Samarian rotko ja Spinalonga. Listan Tjäreborgin retkistä Agia Marinalla löytää seuraavasta linkistä: http://www.tjareborg.fi/kreikka/agia-marina/retket.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän poppoo suuntaa Gramvousalle. 

(Fontti muuttui tässä vaiheessa, koska en hallitse iPadiani ja se tekee mitä haluaa)

Odotan kyllä jännittyneenä muun porukan tapaamista, työhön tarkemmin tutustumista.. KAIKKEA!! 

Ja nyt minusta tuntuu kaikista eniten kuin koskaan, että olen valmis lähtemään.

Liian täydellistä

Kirjoitan kohta... Kirjoitan huomenna... Kirjoitan ylihuomenna... No perkule nyt kirjoitetaan! On se kyllä jännä miten asia, mitä haluaa tehdä (tässä tapauksessa blogin päivittäminen ) muuttuu koko ajan työlläämmäksi mitä pidemmin sitä viivyttää. Nyt kuitenkin hieman päivitystä elämästäni ja fiiliksistäni.

Heinäkuun alussa tuli oikein ilahduttava ja samaa aikaa stressaava viesti postiluukusta sisään. Kutsu journalismin opintoihin Turun ammattikorkeakouluun. Tietenkin asia oli ilahduttava koska tähän hyvin arvostettuun koulun on hakenut lähemmäs 900 ihmistä ja minä onnellisten kahdenkymmenen joukossa pääsin sisälle. Sisäänpääsykään ei ollut ihan arpapeliä nimittäin alin pistemäärä sisään oli 69 ja minulla pisteet ylsi 85 pisteeseen.

Asia on siis erityisen hieno, mutta samaa aikaa tulee ristiriitaisia fiiliksiä, koska on kuitenkin tuo matkaoppaan homma. Se on selvä, että lykkään koulun aloittamista ainakin nyt vuodella, mutta kouluun pääsy vie minulta osittain sen "villi ja vapaa" -fiiliksen matkalle lähdöstä, koska tiedän että Suomessa odottaa velvollisuudet, jotka muistuttavat, että ulkomailla olo loppuu aikanaan. Tällainen negatiivinen fiilis on aivan naurettavaa, koska tiedän, että olisin ollut todella todella masentunut jos en olisi päässyt kouluun, koska sitten täytyisi ulkomailta käsin miettiä hakemista. Ja korkeakoulua voi kuitenkin sen korkeintaan kaksi vuotta lykätä ja onhan sekin aikamoinen aika seikkailla? Välillä tuntuu, että voiko asiat mennä liiankin hyvin, koska minulla tuntuu menevän, mutta silti löytyy aihetta murehtia.

Tuttavieni reaktio tästä koulupaikasta kieltämättä yllätti. Hain Turun lisäksi myös televisio- ja radiotuotannon opintoihin Metropoliaan (jonne btw olisi myös pisteet riittänyt). Kun olen kertonut, että pääsin Turkuun opiskelemaan journalismia, syventämään osaamistani alalla jota rakastan, monet ovat sanoneet säälivällä katseella "aaah... No voihan....". Ei ole tullut sitä "vautsi, vähänkö hienoa!" -reaktiota. Tietenkin itseänikin harmittaa hieman se, etten laittanut Metropoliaa 1. vaihtoehdoksi, koska silloin voisin jäädä Helsinkiin, jossa on myös suurin osa työpaikoista. Mutta tuntuu, että ihmiset eivät tajua kuinka hienoon kouluun olen nyt päässyt, vaan he enemmän harmittelevat, että harmi kun menin nyt yhteishaussa näin päin valitsemaan.

Mutta tulevasta. Tämäkään päivitys ei voi jäädä kokonaan paitsi fiilistelyistäni. Olen niin into pinkeänä odottamassa lentoa Haniaan 24. elokuuta! Parin viikon koulutuksen jälkeen palaan Suomeen about kuukaudeksi ennen kuin muutan lopullisesti vielä tuntemattomaan kohteeseen. Kun sain tiedon työpaikasta, aloin heti pakkaamaan tavaroitani, joita tulikin pakattua useamman laatikollisen verran. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin laiskistunut ja pakkaaminen on edistynyt enemmän ajatustyöllä. Osana syytä voi olla se, että asuntooni muuttaa tuttu henkilö, jokaottaa käyttöönsä suurimman osan huonekaluistani, joten minun ei tarvitse panikoida niiden siirtämistä. Tavaraa pitäisi kuitenkin pakata ja monia muita käytännön asioita hoitaa ennen muuttoa.

Työni syö minulta hirveästi energiaa. Myös senkään takia en malta odottaa uutta työtä, jossa on edes hieman inhimillisempi työaika. Tykkään työstäni ja olen tietoinen että yökolmelta alkava työvuoro on normaalia lentoasemalla, mutta homma vetää kuitenkin nelko paljon energiaa kaikesta muusta. Kavereita ei näe useasti, koska kun muut ovat vapaalla, minä nukun. Töitten jälkeen muutenkin on monesti niin rättipoikki että sängyllä makoilu ja frendien katsominen tuntuu ainoalta hyvältä vaihtoehdolta päivästä toiseen. Haluan työhön, jossa pystyn myös työajalla tuntevan eläväni. Matkaoppaana se tulee varmasti olemaan sellaista.

Mutta nyt niihin frendeihin! Ja pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä. Kirjoitan iPadillä (kyllä, menin lopulta taipumaan Applen hankintaan) ilman erillistä näppäimistöä.

TJÄ-TJÄ-TJÄ-TJÄÄREBORGI!

Tänään oli tällainen ilma Helsingissä:

Kahden kuukauden päästä nauttimani ilma on toivottavasti aurinkoinen ja lämmin seuraavanlaisessa maisemassa:

IT'S TIME TO SEE THE WORLD

Eilen tuli yllättävän lyhyen, mutta silti ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen sähköpostiviesti mikä oli tosi tosi tosi kiva. "Hei ja parhaimmat onnittelut, sinut on valittu Tjäreborgin matkaopaskouluun!"

EN VOI USKOA TÄTÄ ENKÄ USKOKAAN! APUAAAAA!!!!

540 hakijaa, 120 rekrytointiprosessiin kutsuttua, 40 haastateltua ja 20 matkaoppaaksi kutsuttua, johon myös minä lukeudun. Mä lähden maailmalle!!! Suuri seikkailuni alkaa 24. elokuuta, jolloin suuntaan Kreetalle matkaopaskouluun. Tämän parin viikon koulutuksen jälkeen saan viimeistään tietää ensimmäisen kohteeni ja täten myös ensimmäisen uuden "kotimaani".

Mitä mä teen, miten maltan odottaa, miten selviydyn tästä kaikesta?! Voitteko uskoa, että tällä hetkellä on vähän levoton olo?!?!!? Olen vieläkin aikalailla epärealistisessa olossa, jonka johdosta en oikein pysty edes ymmärtämään mitä elämässäni on juuri tapahtunut. Jotain hyvin mullistavaa. Hiljalleen kuitenkin täytyisi järkätä omat asiat Suomessa sen verran loppuun, että voin astella lentoasemalle muussa kuin turvatarkastajan työssä ja matkata seikkailuun. Mitä teen kaikille tavaroilleni?! Tästä asiasta tullaan varmasti vielä paljon puhumaan, kunhan saan itsekin pääni selvennettyä. Jos saan.

 

Hymyilytti töissä

Hyvin pelottava vauvapatas Narinkkatorilla

Wanhalta Ylioppilastalolta sai ostettua vähän erikoisempia Magnum-jäätelöitä. Hienompi jäätelö on mun ja rumempi Mikan.

Miten tuunkaan tätä kaupunkia kaipaamaan!

 En tiedä miten pystyin unohtamaan kokonaan Michael Jacksonin kuolinpäivän! Älysin, että tämänkin traagisen tapahtuman vuosipäivä oli vasta, kun satuin kävelemään Olympiastadionin ohitse. Ihmiset olivat pari päivää aikaisemmin tehneet jonkinlaisen muistoseinän Jacksonista. Hieno ele.

Amen.

Tästä tulee jännää!

Kiss My Turku

Aii että oli ihanaa viettää jälleen vapaapäiviä ruhtinaalisesti kaksi peräkkäin! Oli kyllä aika hyvä tuuri, etten joutunut töihin Juhannukseksi. Sekin riski kun kuitenkin oli suuri. Juhannukseksi suuntasinkin stadista landelle. Tai noh, varmasti maalaisempiakin paikkoja on, mutta tällä kertaa sain luvan tyytyä Turkuun. Ja kyllä sieltäkin sitä perinteikästä juhannusmaisemaa löytyi, kun tarpeeksi etsi! Juhannusheilana tietenkin tyttöystäväni (ex-avovaimoni) Annika!

Juhannusaatto kului rannalla makoillessa ja herkkuja syödessä

Ja Juhannuspäivä Ruissalossa ja kaupungissa pyöriskellen. Kokonaisuudessaan pyöräilyä tuli about 40km verran.

Tehtiin päivän hyvä teko ja pelastettiin linnunpoikanen tieltä makoilemasta. 

Käytiin Ruissalossa ennen piknikkiä katselemassa näin etukäteen omakotitaloamme. Tässä muutama ehdokas:

Haluan niin tollaisen kotiosoitteen!

 Pyöräiltyämme tovin jos toisenkin Ruissalossa etsien hyvää grillipaikkaa, huomasimme, että ainoat grillausmahdollisuudet löytyy katoksista, joissa täytyisi olla hiiltä mukana. Sen lisäksi huomasimme, että aterimet, jotka luulimme pakanneen systemaattisesti mukaan, olivat jääneet keittiöpöydälle lojumaan. Sovelletaan siis piknikiä kera kylmän makkaran!

Mutta nam kuitenkin!

En edes muista milloin viimeeksi Juhannuksena olisi ollut yhtä hyvä sää kuin tänä vuonna! Ja ahh, että se kyllä kelpas mulle! Ja olen lievästi innostunut, kun minulle on tullut rusketusrajat. Olen ihotyypiltäni hyvin kalpea, jonka takia en muutu pavuksi ihan tosta vain auringossa. Lentoasemalla työskentelyn takia olen muutenkin sisätiloissa melkein aina silloin kun aurinko porottaa. Näistä vapaapäivistä olen kuitenkin näköjään jotain tulosta saanut, koska tänään työkaveri kysyi, että missä ihmeessä olen käynyt koska olen niin päivittynyt (lentoasemalla kun se tosiaan ei ole itsestäänselvyys, että ihmisillä olisi aikaa viettää vapaa-aikaa työnsä lisäksi). Tämä kyseinen kommentti oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun vastaavaa kuulin luontaisilla konsteilla haha.

Ruissalon jälkeen palattiin kaupunkiin

Turun linna

Turun vanha vankila

Avattu sisäänkäynti vankilan uumeniin

Vankilan johtajan(ko?) asunto

Vankilan kirkko

Turun hiljainen keskusta

Turun pääkirjaston vanha puoli

Turun tuomiokirkko

Mulla oli syksyllä aikaisemmin jonkinlaista kapinaa Turkua kohtaan, luultavasti asiaan liittyi pienen muotoinen mielenosoitus Annikan asumista vastaan siellä heh:) Olen nyt kuitenkin hiljalleen lämmennyt Turulle ja tykkään entistä enemmän kaupungista. Vaikka siellä kulkeekin bussit 20min välein ja ihmiset kuulostaa tyhmiltä. En tietenkään sano, että mikään voittaisi Helsinkiä, mutta Turku on hyvä kakkonen!

Ylihuomenna (keskiviikkona) olisi sitten vuorossa työhaastatteluni Tjäreborgille, jännää! Löysin tänään uuden blogin, jota kirjoittaa eräs matkaopas. Tänään töissä hiljaisina tunteina luinkin koko blogin läpi ja imin taas lisää intoa ja malttamattomuutta oman mahdollisen uran alkamiselle. Ensi viikko on muuten hyvin jännä! Saan nimittäin mitä luultavimmin tietää niin korkeakoulupaikoista kuin myös Tjäreborgin valinnasta. Eli viikon päästä saatetaan hyvinkin tietää, että jatkuuko loppuvuosi Helsingissä, Turussa tai jossain aivan muualla..

Minne matka syksyllä?

Pakko heti tähän alkuun fiilistellä parilla kuvalla, jotka kertovat aivan mahtavista kesäpäivistä. Aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa aijaijai! 

Turku ja salaatti

Kivenlahti Rock ja Cia

En tiedä, mitä oon tehnyt pahaa luontoäidille. Koska yleensä päiväni menee seuraavanlaisesti:

Klo 03.00 lentoasemalla, työt juuri alkanut. Aurinko nousemassa ja sää kirkastumassa. Hieno päivä tulossa.

Klo 15.00 bussissa. Töistä päästy ja matkaamassa kotiin. Vettä sataa älyttömästi. Ei siis todellakaan ulkoilla.

Klo 17.00 kotona. Nukkumaan menossa, jotta jaksaa herätä yöllä töihin. Pilvet repeilevät ja sää kirkastumassa.

SIIS MITÄH?!

Tiedän, että olen hieman työnarkomaani, mutta näköjään myös luonnonvoimat kannustaa minua siihen. Eilen paistoi onneksi hetken aurinko ja tietenkin oli pakko juosta heti pihalle ottamaan aurinkoa. Minun hienot ja harvinaiset rusketusrajat muutenkin häviämässä pahaa vauhtia. Ulkona kuitenkin tuuli niin pirusti että jaksoin pitää itseni palelemassa pihalla puolen tunnin verran.

Työstä puheen ollen.. Olen viime päivinä ollut hyvin malttamattoman levoton ja uskon että tämä levottomuus vain pahenee mitä lähemmäksi h-hetkeä mennään. Kuten viimeisessä päivityksessä kerroinkin, tulevaisuuteen saattaa liittyä matkailua. Jos hyvin käy, elokuussa katson tätä taulua aivan muun kuin turvatarkastajan työn takia.

Määränpäätä en vielä tiedä, mutta se tulee jotakuinkin näyttämään tältä:

Tai tältä:

Ai ja siis miksi mä tollasiin paikkoihin menisin? En suinkaan lomailemaan vaan töitä tekemään. Tämänkaltaisessa univormussa:

Kyllä.

Pari viikkoa sitten tuli kutsu Tjäreborgin työhaastatteluun ja työtehtävänä ulkomaan matkaopas! OI VITSIT!! Voiko ihminen olla enemmän innoissaan?! Kaikki ihmiset, jotka tuntevat vähääkään minua tietävät, että haikailen jatkuvasti ulkomaille lähtöä. Ongelmana on ollut vain löytää keino, jolla elää ulkomailla. Ulkomaille muutossa minua kiehtoo erilaiseen elinympäristöön siirtyminen vaihteeksi, kulttuureihin ja paikkoihin tutustuminen. Ja ihan pelkästään sekin, että ei ainakaan tule keski-ikäisenä valitettua, että "voi, kun olin tyhmä kun en silloin lähtenyt..." - haluan nyt tähän vielä selventääkseni lisätä, että mua kyllä myös kiinnostaa itse matkaoppaan työkin! Mun yksi hyvä ystävä on todella hyvä esimerkki näyttämään sen, että myös haasteellisemmat tavoitteet on saavutettavissa kun tarpeeksi haluaa. Ja vaikka ulkomaille muuttoon liittyy niin naurua kuin itkuakin, ei sellaisesta kokemuksesta halua luopua.

Haasteelliseksihan tässä mun mahdollisessa muutossa tekee tietenkin parisuhde. Onhan kyseessä kuitenkin työ, jossa asutaan kyseisessä kohdemaassa ja Suomessa vierailut jäävät pelkkiin omiin lomiin. Mutta hei... olen 20-vuotias mies, jolla on elämä edessä. Vastuu vankemmasta elämästä kasvaa mitä vanhemmaksi mennään. Onko varmasti järkevintä luopua haaveilemistaan asioistaan sen takia, että seurustelee? Omasta mielestäni sellainen johtaa pelkkään katkeroitumiseen ja kuitenkin loppujen lopuksi kriisiin. En halua antaa kuvaa, että minulle olisi helppoa jättää Annika Suomeen ja itse muuttaa ties minne, ei suinkaan. Uskon vain vahvasti, että elämän on koeteltava, jotta se voi myöskin antaa.

Niin ja entä koulu? Jos pääsen ammattikorkeakouluun tänä syksynä (mitä epäilen vahvasti), olen valmis lykkäämään aloittamistani. Korkeakoulun jälkeen kuitenkin ollaan jo taas niin paljon vanhempia, että vakituisempi työ ja jopa perheen suunnittelu on pian ajankohtaisempaa. En halua riskeerata tällaisia tilaisuuksia sen takia. Ja sitäpaitsi matkaoppaan työ tukee hyvin myös oman alani työtä. Matkaoppaana kartutan paljon yleistietoa kansainvälisesti ja opin kieliä. Ja hyvin huomioitava seikka on myöskin se, että työssä täytyy viihdyttää ihmismassoja, kuten täytyy radiossakin. Eli en usko olevan matkailusta mitään haittaa!

MUT SIIS OI VITSIT!! Toivon todellakin, että minut hyväksyttäisiin töihin ja pakkaisin elokuussa tavarani ja itseni jonnekkin päin maailmaa. Tutkin kohdemaatani ja kaupunkiani, otan vastaan matkailijoita ja esittelen heille kokemiani asioita. Ja tietty sivussa kuuntelen valituksia puuttuvista pyyhkeistä hotellihuoneissa, etsin kadonnutta matkustajaa yms. En todellakaan malta oottaa. Oon viimeaikoina lukenut ihan hulluna eri matkaoppaiden blogeja ja haaveillut ja lisää haaveillut.

Tällaista tällä kertaa! Nyt lähden lisää haaveilemaan ja suunnittelemaan ja yritän myös jossain vaiheessa saada untakin. Mukavaa uutta viikkoa!

Tein keittoa moneen moneen vuoteen! Meksikolainen jauhelihakeitto ja tietenkin ruisleipä.