Matkatoimisto Seppänen palveluksessanne

Viime viikon torstaina aloitin päivän energisesti lenkkeilyllä heti herättyäni. Ja laitoin  herätyksenkin jopa yhdeksäksi. Ja nukuin pommiin vain puoli tuntia. Se on vähän. Yleensä kestää tunti, että herään.

Mutta ah sitä fiilistä ja energiaa ja intoa tehdä kaikkee ku päivä alkaa liikunnalla! Tätä pitäisi tehdä useemminkin tai oikeestaan ottaa ihan jokapäiväiseksi tavaksi, mutta se on vaan niin pirun vaikeeta nostaa ittensä pois sängystä. Ei vaan onnistu! Talvi on kaikista kamalinta aikaa, kun ei ole mitään päivävaloakaan herättämässä. Tartteisin niiin kovasti sitä herätyslamppua vai mikä nyt onkaan.

Sokeiden oma kirjasto! Tulipa tällainenkin löydettyä lenkkimatkalla.

Maisema, johon en millään kyllästy<3

Jossain puistossa (en tiedä mitää tarkkaa nimee tai sijaintii) oli pystytetty muistomerkki, johon oli listattu kaikki ydinvoimalaitosten perustamista kannattavien politiikkojen nimet. En sitten tiedä, että onko tämä samanlainen kunnianosoitus kuin esim. sodassa kaatuneiden muistomerkit.

Rakas ystäväni Mika saapui torstaina stadiin hankkimaan vähän enemmän muuttokaipuuta. Hänelläkin on aikomuksena muuttaa Helsinkiin mahdollisimman pian, mutta epävarma tilanne koulusta ja työstä on hidastanut hänen muuttoa. Aiemmin oli jopa aikomuksena muuttaa kimppakämppään hänen kanssaan, mutta nämä suunnitelmat kariutuivat siinä vaiheessa kun minä malttamaton päätin muuttaa heti valmistuttuani Helsinkiin. Tai oikeastaan miehän muutin jo ennen valmistumista. Hätä oli siis suuri todellakin.

Perjantaina oli sitten oikeus/velvollisuus/tehtävä/ilo (tms.) ottaa Mika miulle punkkaamaan. Oli kyllä oikeesti kiva nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Saa vaan toivoa, että hää sais muutettua piakkoin Helsinkiin. Kuten muidenkin vieraiden kohdalla, myös Mikan, ja erityisesti Mikan, kohdalla oli vuorossa shoppailua ja kaupungilla pyörimistä. Perjantaina kierreltiin kauppoja ja käytiin leffassa kattomassa Diktattorin. Tää oli jo kolmas elokuva miulla viikon sisällä! Kävin kyseisen viikon aikana katsomassa Ice Age 4:sen, uusimman Spider-Manin ja tämän edellä mainitun Diktaattorin.

Sunnuntaina päätettiin suunnata Itikseen. Aloitettiin matka Suomen suurimman kirpputorin Valtterin kautta. Kyseinen puljuhan on vain tiettyinä päivinä viikossa auki ja se avautuu klo 9 ja menee kiinni vissiin joskus klo 15 aikaan. Me päästiin paikan päälle klo 12 aikaan ja herranjestas sitä ihmismäärää! Se oli jotain aivan hullua. En ole mikään kirpputori ihminen muutenkaan. En löydä koskaan mitään ostettavaa mistään paikasta, jossa vaatteet ei ole selvästi lajiteltu omiin ryhmiinsä ja että yhtä samaa vaatetta ei ole vähintään viittä kappaletta. Tämä siis voinee selittää sen, että minkä takia kirpputorilta ei ole koskaan lähtenyt mitään vaatetta mukaani. Miun silmissä kaikki vaatteet näyttävät aivan samanlaisilta lumpuilta kyseisessä mestassa.
Mika taasen löytää aivan älyttömän hyvin kaikenlaista aina kirppareilta. Tyyppi vetäsee tyyliin arvokkaita merrkivaatteita muutaman euron hinnalla kirpputoreilta mukaansa ja kas kummaa, vielä oikeaa kokoakin. Lähdin Valtteriin siinä toivossa, että Mika auttaa minuu näkemään kirpputoreilla paremmin ja että löytäisin tyylikkäitä vaatteita paljonkin kyseisestä paikasta.
Suureksi yllätykseksemme Valtteri ei kuitenkaan tarjonnut meille yhtäkään vaatetta ostettavaksi. Syynä voi olla ensinnäkin se, että meidän motivaatio ostamiseen hävisi siinä vaiheessa kun älyttiin, että kirpputoreilla ei voi käyttää pankkikortteja ja eihän tietenkään käteistä enään 2010-luvulla huvikseen vaan kanneta mukana. Tuntui muutenkin, että kaikki tarjolla olevat vaatteet oli niitä samoja lumppuja kuin missä tahansa muussakin kirpputorissa. Valtterissa niitä vaatteita oli vain x10000 kertaa enemmän. Myös Mika yllättyi huonosta saldosta lähdettyämme kirppikseltä. Syynä voi kyllä olla se, että parhaimmat löydöt viedään jo heti aamusta kirpputorin avauduttua. Enkä ylläty yhtään jos asia on näin koska sitä porukkaa oli ihan jonkun verran!

Valtterista lähdettiin sitten suuntaamaan Itikseen. Itikseen, eli vanhalla nimellä Itäkeskukseen, kuljetaan yleensä metrolla ja senpä takia nyttenkin lähdettiin talssimaan Sörnäisiin päin, jossa oli lähin metroasema. Ja tietenkin juuri silloin kun me avuttomat olimme jalkaisin liikkeellä, taivas päätti kaataa vedet niskaamme. Vettä alkoi satamaan aivan hulluna joten chilli kävely muuttui nopeasti juoksuksi. Vasta metroaseman oven kohdalla muistin, että metrothan eivät kulje tällä hetkellä stadissa raidetöiden takia. Siinä sitten vartti taivasteltiin tätä ongelmaa (katoksessa kuitenkin älyttiin olla, ei pidä ottaa taivasteltiin-sanaa liian kirjaimmellisesti) ja mietittiin, että miten nyt päästään Itikseen. Oikeastihan meillä oli tieto siitä, että bussitkin kulkevat, mutta ei vaan haluttu myöntää sitä karua faktaa, että meidän pitäisi lähteä kävelemään bussipysäkille. Bussipysäkki itsessään ei ollut kuin vain 500 metrin päässä, mutta meidän kummankin suunnistusvaistolla stadissa nuo metrit voi aika nopeasti muuttua suurempiin lukemiin. Ja niinhän siinä myöskin sitten kävi loppujen lopuksi.

Ei tarvinnut paljoa kävellä, kun mun kengät oli jo puoliksi litimärät. Siniset kengät siis minun, ja viereiset kengät on Mikan. Voisiko joku kertoa, että miksi miulla kastuu kengät aina näin pahasti ihan pienenkin kävelyn jälkeen märillä kaduilla?!

Kun sade alkoi hieman hellittämään, lähdettiin etsimään bussipysäkkiä. Hommahan olisi ollut aivan liia helppo jos bussipysäkki olisi löytynyt heti ja aurinko olisi paistanut ja kaikki olisi ollut niin jee jee jee. Totuudessa taivaalta satoi kaatamalla, ripsien, sumuisasti, kaatamalla, ripsien ja kaatamalla-tahdilla vettä jatkuvasti, joten jouduttiin vähä väliä pysähtymään johonkin katokseen suojaan. Ja bussipysäkkikään ei ollut todellakaan niin helpon matkan päässä kuin olisimme toivoneet. Kävelymatkaa tulilähemmäs kolme kilometriä (jollei enemmänkin). Ensiksi ei löydetty bussipysäkkiä ja sitten kun se löydettiin, pysähtyi meidän merkistä aivan väärät bussit pysäkille ja oikeat bussit jatkoivat aivan kylmästi matkaansa. Tässä vaiheessa olin hyvin turhautunut Helsingin julkiseen liikenteeseen. Tovin moottoritien varrella kävelyn jälkeen päädyttiin vihdoin ja viimein bussiin. Itiksessä ei sitten ollutkaan mitään kummoista. Reissu olisi ollut aivan turha, ellei oltaisin käyty kahvilassa, jossa tarjoilija sanoi meille, että "Ihanaa ku täällä Itiksessä käy välillä tyylikkäitäki ihmisiä!". Yht' äkkiä en tuntenut enää olevani Helsinkiläisessä ostoskeskuksessa vaan jossakin pienen kylän maalaismarkkinoilla :D Mutta mikäs siinä! Aina on kiva kuulla kehuja (vaikka kylhä sen tietää jo valmiiksiki daa).

 Vapiano oli käymisen arvoinen paikka! Kyseisessä pastaravintolassa tilaat ruoan ja katsot vierestä kun kokki valmistaa sitä sinulle. 

Helsingin kauppahallista löytyi mini-alko.

Mika ja torin myyjä yritti saada miut tykkäämään herneistä. Mikan ostaessa litran verran herneitä, laittoi myyjä vielä puolet lisää kokeiluversioiksi, jotta voisin löytää herneiden salat. Opin kyllä avaamaan ne (persoonallisemmalla tavalla kylläkin), mutta en vieläkään saanut mitään suurta makuelämystä noista vihreistä pienistä palloista.

Alkuviikko on mennyt miulla töitä tehdessä. Aamuvuorot on petollisia koska kunhan on saanut itsensä ylös sängystä ja päässyt liikenteeseen, tulee sellainen hyvin energinen fiilis ja tunne, että tästä päivästä tulee jotain suurta. Kuitenkin puolivälissä työpäivää iskee se väsymys ja odotus, että eikö tämä päivä voisi jo olla ohitse? Haluan sammaloitua sänkyyn ikuisiksi ajoiksi! Mika oli täällä mun luona tiistaihin saakka ja oli kyllä silleen sääli, että olin niin dead niin ei tullut hänen kanssaan kummoisemmin mitään tehtyä näinä arkipäivinä. 

Nyt mulla on jopa yksi päivä yksin oloa ennen kuin tulee uudet kamut tänne. Pakko kyllä myöntää, että meikäläisellä on hieman vapautunut fiilis kun ei ole ketään höösättävänä yhteen päivään ja voi olla ja mennä oman tahdon mukaan. On siis aivan mahtavaa että mulla käy kaverit täällä ja kaikkee. En missään nimessä haluisi, että he eivät tulisi! On vaan tää toinenkin kääntöpuoli oikein rentouttavaa etenkin sen jälkeen kun täällä on vieraita ravannut kaksi viikkoa ja vierassänky on melkein koko ajan ollut käytössä. Mutta viikonloppuna sitten juhlimme Mairen (Piian) synttäreitä stadissa! Täytyisi vielä keksiä jotain hyvin tähdellistä tekemistä ja hyvät menomestat viikonlopulle. Vinkkejä voi antaa, etenkin ne stadilaiset, jotka ovat sattuneet jo aiemminkin päteä minulle Helsingistä! : D 

Mutta huomenna jälleen ihanaan aamuvuoroon<3 eli suihkun kautta nukkumaan!

Tiistain kohokohta: Löysin vihdoin ja viimein nimeni käytävän nimitaulusta! Nyt tämä asunto voi olla virallisesti kotini:)