Kuulumisia

Kevät on mennyt ja se niin kauan odotettu kesä on tullut. Oi kesä, älä jätä enää ikinä! No kyllä se jättää kuitenkin.

Mutta tarkoitus olisi vähän antaa päivitystä kuulumisistani viimeisiltä kuukausilta. Kevät oli hyvin joutilasta, mutta samaan aikaan hyvin stressaavaa aikaa minulle. Menin irtisanoutumaan kaupan töistä helmikuussa, koska sain kohdata karun totuuden suurten kauppaketjujen toiminnasta. Johtoporras rikkoo häikäilemättömästi Suomen lakia ja perustelevat tekonsa ainoastaan sillä, että ovat niin iso yritys, että heidän täytyy tehdä omat sääntönsä. Vaikka nämä säännöt olisi vastoin yleisiä sääntöjä. Työntekijät taasen ovat aivan tietämättömiä oikeuksistaan ja mumisematta hyväksyvät epäreilun toiminnan. Olen kirjoittanut tästä kyseisestä aiheesta uutisenkin aiemmin. Tarkemmin aiheesta voi lukea täältä.

Käväisin leikkuuttamassa hiukset Kampaamon yö-tapahtumassa, jossa mulle taiottiin retro-look. Elvistelin kaupungilla varmaan 5 minuuttia kunnes laitoin lippiksen päähän.

Irtisanouduttuani kaupan hommista asennoiduin siihen, että saan uutta työtä varmasti hyvinkin nopeasti. Tämä ajatus perustui ihan siihen, että minulla on sen verran laaja työkokemus palvelualalta, että varmasti jotain hommaa löytyisi. Pakka meni kuitenkin sekaisin siinä vaiheessa, kun sain kutsun erään radioaseman työhaastatteluun. Haastattelun jälkeen jäin vielä hyvin odottavin fiiliksin odottamaan päätöksiä. Odotin ja odotin vielä vähän enemmän ja lopulta hyvin lupaavasti alkanut rekrytointiprosessi tössäsi ja töitä ei tarjoutunut. Tietenkin sitä myös muita töitä etsi ton odottelun aikana, mutta kyseessä oli kuitenkin oman alan hommia, joten kiinnostukseni paino keskittyi hyvin paljon kyseisen radion päätösten odotteluun. Shit happens, mutta oli kuitenkin aivan huikeaa, että pääsin jopa työhaastatteluun asti! Nyt kuitenkin kyseessä oli aivan oikea palkallinen toimittajan työ. Ehkä ensi kerralla sitten pääsee töihin saakka.

Käytiin katsomassa kiekkopuistossa (vai mikä sen paikan nimi nyt olikaan) kauan odotettua Suomi-Ruotsi peliä. Suurista odotuksista huolimatta persiilleenhän se peli meni. Kuten meni samana iltana Euroviisutkin, johon myös oli paljon odotuksia. Mukava päivä, mutta samalla kuitenkin hyvin paska päivä.

Työttömyyttäni kesti kokonaisuudessaan noin 4 kuukautta. Elämäni pisimmät 4 kuukautta.. En vaan voin ymmärtää miten jotkut pystyy elämään sellaista elämää, jossa saadaan rahaa elämiseen sossusta joka kuukausi ja eletään määränpäätöntä joutilaan elämää. Itse olin aivan hajoamispisteessä työttömyyteni aikana ja pidän sitä ihan terveenä merkkinä.
Kerran sitten selailin normaaliin tapaan mol.fi:n työpaikkailmoituksia. Yht' äkkiä minulle tuli mieleen hyvin kiehtova työympäristö: lentoasema. Haaveilin nimenomaan työstä, johon olisi mahdollista päästä tässä iässä, mutta se olisi kuitenkin kaupan kassaa eksoottisempi työympäristönä. Mol.fi:n hakukenttään siis hakusanaksi "lentoasema" ja katsomaan työpaikkoja. Hakutuloksista löytyi avoimia paikkoija Helsinki-Vantaan lentoasemalle turvatarkastajaksi. Ajatteluun meni muutama sekunti: "Turvatarkastaja... kuulostaa niin absurdilta, että pakko hakea!". Pian olinkin jo kirjoittamassa työhakemusta kyseiseen työtehtävään. Kaverit, sukulaiset ja hyvä ettei randomit ihmisetkin ihmetelleet suu ammollaan, kun kerroin hakeneeni turvatarkastajaksi. Eihän se ole millään tavalla sellainen työ, johon minun odottaisi päätyvän?! C'moon, vartiontiala.. Varmaan viimeinen ala, jota olen koskaan miettinyt itselleni. Käytän elämässäni kuitenkin mottoa "Sano ei:n sijaan kyllä" ja katson sen perusteella, että minne päädyn. Ja tännehän minä päädyin:

Mä en oikeesti ymmärrä näiden Starbucks-kuvien ideaa, mutta koska tällaista näin nannaa kahvia duunista saa niin pakkohan sillä on hiukan lesoilla.

Työ ollut ainakin toistaiseksi sellaista, että jaksaa joka aamu herätä töihin. Tai en sanoisi, että kyseessä on edes aamulla herääminen. Kuulun nimittäin turvatarkastajissa aamuvuorolaisiin ja lentoasemalla aamuvuoro tarkoittaa sitä, että vuoro alkaa 3-6:n aikaan yöllä/ aamuyöllä. Eli päivärytmini on nykyään hyvinkin paljon sellainen, että herään yhden aikaan yöllä ja menen nukkumaan 18 aikaan. Siellä minä sitten ahkerasti käpelöin portilla hälyttäviä ihmisiä ja takavarikoin liian suuria nesteitä ja linkkuveitsiä. Monet ovat sanoneet, että on suoranaista kiduttamista minun, joka kärsii jatkuvasti matkakuumeesta, mennä töihin lentokentälle. Olen kyllä samaa mieltä, mutta ehkä näin ollaan askel lähempänä myös niitä ulkomaita? Matkailuala muutenkin kiinnostaa minua suuresti media-alan lisäksi. Media-ala ehdoton ykkönen, mutta tämä matkailuala on oikein hyvä kakkonen tässä vaiheessa kun omia hommia ei irtoa. 

Kevät on ollut siis minun kohdallani hyvin paljon työnhakutäytteistä. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös pääsykokeita! Pääsin kumpaankin hakemaani kouluun pääsykokeisiin, Turun AMK:iin Journalismin koulutuslinjalle ja Metropoliassa televisio- ja radiotuotantoon. Metropoliassa oli mukana myös 2. vaihe, johon pääsin myöskin. Se, että pääsenkö kouluun onkin sitten taas oma juttunsa! Hain Turkuun ensimmäisenä vaihtoehtona ja ton kyseisen kokeen osalta olisi voinut mennä paremminkin. Yleissivistävät kysymykset olivat sellaisia, joihin tiesin moniin oikeita vastauksia, mutta menin tietenkin paniikissa vastailemaan väärin. Kokeessa oli 100 kysymystä ja ärsyttää niiin paljon kun viimeisen viikon aikana olen joka päivä jossain vaiheessa saanut jonkin oivalluksen, että "Ei stna, siihen kysymykseen ois toki se ollu vastauksena!". Saa nähdä mitä tapahtuu, heinäkuussa selviää.

Mutta on mulla tässä muitakin suunnitelmia syksylle, liittyen maailman näkemiseen! Tästä ehkäpä enemmän sitten ensi kerralla...

Hyvää kesää kaikille!

Terveellinen elämä - ihmiskunnan ikuisuusprojekti

Syksy meni meikäläisellä aikamoisesti laiskotellen ja öööh... noh, laiskotellen. Uudenvuoden jälkeen oli kuitenkin korkea aika ottaa omasta niskasta kiinni, kun takana oli hyvin painavat päivät. Joulun alla tuli vedettyä noin 5 kiloa kinkkua, laatikoita ja mitä erilaisempia majoneesisalaatteja. Unohtamatta tietenkään itse uuttavuotta, jolloin vatsa täyttyi kaikesta epäterveellisestä, mitä kaupasta vaan saattoi löytää.

Oon nyt myynyt sieluni naapurissa sijaitsevalle 24/7 kuntosalille, joka on kyllä yllättävän halpa kuukausihinnaltaan, kun verrataan yleisesti helsinkiläisiin kiduttamoihin. 30 euroa kuukaudessa ei ole paha, ei sitten mitenkään!

Pihisemistä ja puhisemista on nyt jatkunut aktiivisena flowna vajaat kaksi kuukautta ja kyllähän tämä tekee gutaa! Salille lähtö on monesti kovaa henkistä tappelua. On kuitenkin hienoa nähdä hiljalleen, että itsensä hikoiluttaminen tuottaa tulostakin, vaikka joskus se mahdottomalta tuntuukin. Kun tarpeeksi kauan kamppailee itsensä lähettämisessä salille, on sinne lähdöstä tullut jopa väistämätön pakkomielle. Vaikka ei sinne lähtö itsessään oo yhtään helpompaa.

Mun ehkä pahin ongelma tällä hetkellä on syödä oikein. Tai kyllähän mä syönki oikein - aina välillä. Oon huomannut, että mun ystävät ovat tässä jojoilussa hyvin merkittävässä osassa. On ihanaa nähdä ystäviä aina kun he raahautuvat pitkän matkan päästä tänne Helsinkiin, mutta perkule kuinka sitä lankeaa kaikkeen ei sallittuun silloin!

Kun oon yksinäni, ruoka näyttää tältä:

Ja kun vieraita on käymässä, bongaa minut helposti tästä tilanteesta:

Pitäähän sitä herkutella, ei siinä mitään! Välillä tulee vaan mieleen, että minkäköhänlaista sekasortoa vatsa käy, kun ekana sisään tulee proteiineja ja vähähiilarista ruokaa ja seuraavalla viikolla tuleekin kaikkea uppopaistettua ja jauhosäkillisen verran hiilareita!

Kuntoilusta ja tästä kaikenlaisesta terveyshöpötyksestä on tullut väistämättä mieleen, että ketä varten me oikeasti raadamme? Itseämme vai muita ihmisiä varten? Jos kukaan ei välittäisi ulkonäöstäsi, välittäisitkö itsekään? Kukaan ei voi väittää etteikö tykkäisi makoilla ja syödä pizzaa niin paljon kuin huvittaa. Kuntoilusta tulee jossain vaíheessa elämäntapa, mutta mikä sen siis käynnistää? Itse voin myöntää olevani niin ulkonäkökriittinen, että välitän hyvin paljon siitä, minkälaisen kuvan muut ihmiset saa minusta ulkonäölläni. Jos ihmiset tykkäisivät lihavista ihmisistä, tykkäisin varmasti itsekin ja haluaisin panostaa vyötärön kasvuun niin paljon kuin mahdollista. Tyhmää vain, että tämä ulkonäkötrendi on mennyt tähän toiseen suuntaan!

Toisaalta kyllähän juuri tällä hetkellä hyvin paljon ihannoidaan, kuinka julkkikset toisensa perään pyöristyy. Mässäilystä ja laiskottelusta on tullut coolia. Mun on vaan vaikea uskoa, että tämä tän hetkinen "lihavuustrendi" olisi ihmisillä määrätietoisesti hankittua. Olkoot se minkälaista muotia tahansa, kuka oikeasti haluaa panostaa siihen, että lihoo ja menettää hyvän kuntonsa? Onko tämä trendi perustettu vain kulissiksi, jotta ihmiset voisivat oikeasti repsahtaa ja nauttia elämän herkullisista antimista ilman stressiä seuraamuksista?

Näitä kuviahan on internet täynnä, mutta mm. täältä voi käydä ihannoimassa tätä makeeta trendii.

Jos ja kun tämä Mission XXL -aika loppuu, alkaa porukka taas kuumeisesti etsiä lehdistä ja netistä, mikä olisi vaivattomin ja nopein tapa laihtua. Oon monesti miettinyt, että miten mediavälineillä riittää lukijoita joka ikiseen laihdutusartikkeliin, koska ne kaikki artikkelit kuitenkin toistavat toisiaan.

Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu: mihin dieettiin voi luottaa?

Tutkimus: Atkinsin dieetti tehokkain ja terveellinen tapa laihduttaa

Atkinsin dieetti voi olla hengenvaarallinen

Itsehän pudotin 20 kiloa vähähiilarisella ruokavaliolla ja kuntoilulla. Tämä pudotus kuitenkin tapahtui hieman ennen tätä suurta trendiä ruokavaliota kohtaan. Nyt myöhemmin julkaistut shokeraavat tutkimukset dieetistä laittavat hieman miettimään, minkälaisessa kunnossa oma keho loppujen lopuksi pudotuksen aikana oli.

Oli miten oli, meikäläinen aikoo jatkaa salilla puhertamista! Vaikka välillä kipeetä tekeekin. Olen hieman hermoissani kieltämättä siitä, että miten kuntoilu jatkuisi työelämän rinnalla. Nyt kun elää joutilasta työttömän elämää, päivän kohokohta on käydä sen tunnin verran salilla. Surullista, eikö?

Mutta nyt kauppaan ostamaan lisää kivennäisvettä (hillitsee kuulema suolaisen himoa, mikä mulla on HYVIN SUURI) ja yöllä Oscar-gaalan töllöttämistä! Kertaakaan en ole onnistunut valvomaan ja katsomaan gaalaa suorana, mutta tänään taas uusi yritys!

Puoli vuotta pakettiin

Moi... taas kerran...

Yllä on siis kuvia, jotka enemmän ja vähemmän laittavat pakettiin koko puolen vuoden, mitä en ole pitänyt tätä blogia elossa. Puoli vuotta vierähtikin pääasiassa Radio Cityllä, jossa siis olin työharjoittelussa. Harjoittelu alkoi viime päivitykseni aikaan ja loppui vuoden vaihteessa. Harjoittelu kyseisessä mediassa oli todella kohdallaan. 

Opin harjoittelun aikana useita uusia työskentelymenetelmiä niin radiossa kuin myös netissä. Haluaisin korostaa erityisesti nettiä, koska Radio Cityllä opin ymmärtämään internetissä tapahtuvaa journalismia paljon paremmin. Ja kehityin huimasti kirjoittamisessa, koska työhön kuului päivittäin nettijuttujen kirjoittamista. Cityllä opin yleisestikkin ajattelemaan paljon laajemmin juttuja ideoidessani ja haastatteluja tehdessäni. En ole missään vaiheessa sanonutkaan, että olisin valmis ammattilainen alalla, mutta silti on pakko myöntää, että yllätyin siitä kaikesta uudesta mitä opin yhdestä ja samasta paikasta. Radiota muutenkin kuuntelen nykyään jotenkin eri tavalla. Ennen en niinkään kritisoinut toimittajan kysymyksiä niin rankasti, mutta nykyään mietin jokaisen haastattelun kohdalla, että oliko kysymys esitetty hyvin ja olisiko jotain muuta pitänyt kysyä.

Tässä muutamia juttuaiheita, joita tein Radio Cityllä:

Suomalaisurheilijat muuta maailmaa huonommin vakuutettuja

Savolaismiehen bilekutsu leviää Facebookissa - 10 000 vierasta tuhoaa kämpän?

Autojen tekniikka yhä hankalampaa - osia vaihdetaan arvailemalla

Tekemäni tutkivan journalismin kohokohta: Vaalipallot ennustava: Kokoomukselta ilmat pihalle

Lisäksi tässä muutama audio, jotka löytyvät Cityn sivuilta:

Filmikela: Hobitti - Odottamaton matka ja Jyrki 69

Mitkä biisit herättää rokkarit?

Näitä outouksia ihmiset unohtavat elokuvateatteriin

Kulunut puolikas vuosi on ollut tosi antoisaa aikaa, mutta myös samaa aikaa hyvin rankkaa. Syksyllä aloin viimeistään asettumaan oikeasti Helsinkiin ja arkipäivät alkoivat tuntua arjelta. Hyvä niin, mutta oli kuitenkin rankkaa, että tyttöystävä ja ystävät muutenkin ovat niin kaukana. Pari hyvää ystävää Helsingistä löytyy tällä hetkellä, mutta oli jotenkin shokeraavaa tajuta syksyllä, että kaikki ennen elämänsä ympärillä pyörineet asiat olivat poistuneet. En sitten tiedä, että oliko syksy jonkinlaista kaamosaikaa minulle juuri tämän takia. Tullut myös sitä harmiteltua, että olisiko sitä kenties saanut vielä enemmän harjoittelustaankin irti jos oma elämä ei olisi muuten ollut niin hektisessä tilanteessa silloin. Mutta jossittelut ovat vain jossitteluja! Olen silti hyvin hyvin tyytyväinen harjoitteluun ja kaikkeen kokemaani. Työporukka oli niin mahtava, että pitää vaan toivoa, että myös seuraavissa paikoissa olisi yhtä hyvä meininki.

Työpaikasta puheen ollen... Olen tällä hetkellä onnellisena työttömänä. Ei hätää, en ole mikään laiskotteleva sossupummi! Olen hakenut lähes päivittäin töitä enkä sossusta viitsi edes hakea tukea koska freelancetyön takia pitäisi lähettää tuhat erilaista selvitystä työhistoriasta. Olen hakenut mitä erilaisimpiin paikkoihin niin työn kuin myös työpaikan sijainnin osalta. Jotkut työhakemukset ovat olleet enemmän harkittuja ja toiset (aika monet) eivät niin harkittuja. Mutta pitää sanoa mieluummin kyllä kuin ei! Se on mun motto tällä hetkellä. Eilen kävin työhaastattelussa ja heti työhaastattelun jälkeen laitoin työhakemusta yhteen toiseen paikkaan. Ei pidä tuomita tuuliviirinä, oon vaan huomannut, että täällä Helsingissä on hyvin petollista kilpailua työpaikoista. Mistään työpaikasta ei voi olla varma vaikka kuinka mahdolliselta työllistyminen tuntuisikin.

Mutta mä oon tehnyt nyt uuden ylösnousemuksen täällä bloginkin suunnalla, joten kannattaa odottaa edes joskus tekstin ilmestymistä tänne!

Hyvää ystävänpäivää, halikaa ja tehkää kaikkea muuta lässynlää nössöä toistenne kanssa! 

Eilen oli muuten hieno päivä!

Ulkonäkö jo kuin Conanilla, enää puuttuu jutut!

Pakko jatkaa tätä intoilua kuntoilemisesta taas tässäkin päivityksessä. En oo vaan kahteen viikkoon tehnyt järin mitään liikunnallista ja nyt viikonloppuna ku on käynyt ulkoilemas, fiilis on ollu mitä mainioin. Sen huomaa heti ku ei käy liikkumassa, että myös ihan yleinen vire ja energisyys kuolee arkena. Tänään innostuin käymään juoksulenkillä, mitä en ole tehnyt ikuisuuksiin! Tai no en tiedä, että kenen mielestä se mun vauhti on juoksua ja kenen mielestä vaan paikallaan liikkumista. Itseäni kuitenkin ilahdutti aivan juoksulenkin loppupuolella ohitse ajaneen pyöräilijän kommentti: "Sulla on hyvä vauhti, 12km/h!". Jos tässä nyt jaksaisi käydä enemmänkin juoksemassa ja saisi sitä kuntoa kohennettua niin ehkä sitä joku päivä voisi juosta sen 12 kilometriä tuntiin;)

Ensimmäiset kaksi viikkoa on nyt kulunut Radio Cityllä. Oon kyl ollut hyvin tyytyväinen ratkaisuuni tulla kyseiseen työpaikkaan hommiin. Varmuus siitä vaa kasvaa koko ajan ku alkaa hiljalleen olemaan enemmän yksi osa työtiimiä. Radio City on kyllä mediana niin erilainen kuin mitä nämä aikaisemmat työpaikat on ollut. Oonkin jo aikaisemmissa päivityksissä vähän maininnut, miten Radio City poikkeaa muihin työpaikkoihin, mutta yksi merkittävä eroavaisuus, missä mullaki on vielä opittavaa on se, että täällä tehdään viihdejournalismia! Kylhän kyseinen asia oli mulle siis tiedossa kun tulin kyseiseen lafkaan hommiin, mutta vasta nyt alan sisäistämään sen, että miten viihteellisiä juttuja ja uutisia saa tehtyä samasta haastateltavasta, josta ehkä ennen on tehnyt pelkästään vakavamman oloisia ajankohtaisjuttuja. Haastattelutekniikkaa voi verrata enemmän sellaiseen rentoon talk show-tyyliin, kuten Conan. Nyt oonkin ottanut tavoitteekseni katsoa mahdollisimman paljon Conan O'Brienin tekemiä haastatteluja!

Työnkuvaani kuuluu haastattelujen tekeminen valtakunnalliseen, kuin myös paikalliseen lähetysvirtaan. Lisäksi toimitan aina perjantaisin paikallisuutisia Radio Citylle, sekä Helsingin ja Uudenmaan Iskelmälle. Näille Iskelmän taajuuksille tulee myös mun tekemiä paikallisjuttuja. Eli ei se Radio City pelkästään riittänyt, piti levittäytyy viel lisää!
Ja kyllähän noita julkkiksiiki on tullu haastateltua. Tähän mennessä oon tunkenu mikrofonia jo mm, Tommi Korpelan, Amanda Pilkkeen, Peter Franzenin, Antti Jokisen, Eero Ritalan, Aku Hirviniemen, Kari Hietalahden, Leena Pöystin ja Leo-Pekka Tähden suun eteen.

Kute tossa kirjoitinkin jo päivityksen alussa, en oo jaksanu oikee käydä ulkoilemassa pariin viikkoon. Etenkin eka viikko uudessa duunissa veti pään niin tyhjäksi aina työpäivän jälkeen, että en jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Ihan erakkona en kuitenkaan ole koko aikaa ollu vaan oon nähnyt ihania ystäviäni näiden parin viikon aikana ihanan monta kertaa! Annikaki teki oikein mukavan yllätysvisiitin Helsinkiin viikon alussa. Muutaman tunnin kerettiin nähdä, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Ensi viikonloppuna oiski sitten 4-vuotis vuosipäivä.. huhhuh..

Aniko päätti lentää Unkarista ihannoimaansa Suomeen pariksi päiväksi. Kierreltiin hänen kanssaan Helsinkiä yhtenä päivänä ja mun oli ikäänkuin tarkoitus olla turistiopas hänelle. Asia kääntyi kuitenkin toiste päin. Lopulta Aniko esitteli mulle Helsinkiä hänen fiksullaan turistioppaallaan. Yllä kuva siitä temppeliaukion kirkosta ja alhaalla kuva kebabrullasta.. eiku siis Kampin kappelista!

Kokomo baari ja sen eksoottiset juomat! Kuvassa tilaamani mojito (etummainen) ja Cian tilaama kiivi-juoma. On kyl siistii että jostain paikoista saa tollasii juomii, mitkä tehdään okeesti hedelmistä ihan paikan päällä. Mutta oli kyllä hintakin sen luokkaista..

Alla kuva viinavesiputouksesta, mikä piti tietenkin sytyttää vielä tuleen, jotta se olisi tarpeeksi cool.

Uusi suosikki-pizzeriani löytyi annankadulta! Jättipizza ja litran olut yhteensä 12 euroa! Ja pizza oli oikeasti tosi hyvä! Vaikka pizza olikin aivan älyttömän suuri, ei se jättänyt ähkyoloa sen jälkeen. Pohja oli mitä mainioin!

Kävin viime viikonloppuna teatterikorkeakoulussa, jossa pidettiin jokin hyvin creepy keikkailta. Kuvassa oleva dj soitti jotain kauhumusiikkia tunnin verran samalla kun taustalla näkyi joku vanha ranskalainen kauhuleffa, missä mm. leikattiin naisen silmä. Yhh..

Eilen lenkillä pysähdyin Töölön puiston kohdalla hyvin kirjaimellisesti WTF-ilmeeseen. Keskellä nurmea oli pieni lumikinos ja pulkka... Siis häh?!

Olin ehtinyt jo asennoitumaan siihen, että sunnuntaista tulee hyvin tylsä nyhjöttämispäivä. Asiaan tuli kuitenkin oikein positiivinen käänne jo heti aamusta, kun työkaveri lähetti mulle viestin ja kysyi, että haluanko lähteä katsomaan Nickelbackia. Noh, mikäs siinä! Oon nyt kuunnellu tän kirjoittamisen aikana Nickelbacia ja yrittäny muistella, että mitäs kaikkii biisei niiltä oikee on. Niin ja onhan sielä Hartwall Areenalla esiintymässä myös Daughtry.

Hyvä sunnuntai, toivottavasti teillä muillakin!

Yksi tunti kattaa koko päivän

Viime blogitekstissä vuodatin tätä ihmissuhteiden ongelmallisuutta uudessa isossa kaupungissa. Tästä ruikutuksesta motivoituneena suuntasin eilen illalla Etelä-Haagaan viettämään tupareita Emmin uuden asunnon vuoksi! Aihetta juhlaan oli muutenkin koska eilen oli viimeinen työpäiväni aktiivisena työntekijänä kaupassa! Sana "aktiivinen" on lisättävä tuohon titteliin, koska virallisesti en ole irtisanoutunut, mutta työharjoittelun takia olen luonnollisesti estynyt tekemään kahta työtä päällekkäin. Kyllähän tuo kaupan työ menee, mutta oli se kuitenkin suuri helpotus lopettaa eilen työvuoro, kun oli tiedossa, että seuraava viikko alkaisi oman alan hommissa. 

Mutta kuitenkin takaisin siihen juhla-aikaan ja siihen valmistautumiseen. Lähteminen viihteelle oli hyvin ristiriitaista koska samaa aikaa halusin lähteä ja nähdä ihmisiä ja pitää hauskaa, mutta samalla sängyssä makoilu ja television katsominenkin kuulosti mukavalta. Loppujen lopuksi päätin, että jos nyt jään sänkyyn makaamaan ja katsomaan televisiota, tuun tekemään sitä aina! Vielä täytyy mennä ja elää! 

Jos ei muu, niin luonto oli ainakin elossa tuona iltana. Vettä satoi kaatamalla Helsingissä. Miulla ja HSL:llä ei ole tunnetusti hirveän hyvin synkannut ja niin kävi tälläkin kertaa. Mun matkan täytyi kestää himasta Etelä-Haagaan 20 minuuttia, mutta mun kohdalla se kesti yli tunnin. Tähän tuntiin sisältyi pysäkkien vaihtelu, olemattoman ratikan odottamasti ja sen jälkeistä lisää odottamista.. Ja tietenkin sitä kävelemistä sateessa. Olin ihan sopivasti märkä kaiken kävelemisen jälkeen, mutta en kuitenkaan näemmä tarpeeksi märkä, koska loppumatkasta erehdyin astumaan pimeässä vesilammikkoon, mikä ylsi mun nilkkoihin saakka. Joo, sillo mä oli märkä. 

Vaikka ilta nyt ei matkaamisen suhteen alkanutkaan hyvin niin ilta kyllä parani mitä pidemmälle iltaa mentiin. Tapasin monia mielenkiintosii tyyppejä ja kaikkee kivaa. Hyvä näin:)

Tänään päivä on ollut aika paljon pelkkää koomaamista ja miettimistä, että pitäisi tehdä vaikka mitään, mutta ei jaksa kuitenkaan. Ehdin kerätä monen tunnin ajan voimia nostaa itseni sohvalta ja lopulta sitten teinkin sen ja raahauduin lenkille. Vaikka lenkille lähtö oli hyvin työlästä, oli se kyllä sen arvoista! 

 

Vaikka sisältä verhojen takaa sitä en uskonutkaan niin ulos mentyäni huomasin, että ulkona on aivan mahtava ilma. Oikeastaan mitä parhain ulkoiluilma! Se on jotenkin hassua, että kuinka työlästä se ulos lähteminen on, mutta kuinka sitä kuitenkin piristyy merkittävästi kun laittaa itsensä liikkeelle. Ja vaikka sitä tietää, että kuinka hyvä olo siitä ulkoilusta tulee, ei sen eteen jaksa nähdä aina vaivaa kun on sulanut täydellisesti sohvan uumeniin. Tuntui kuin koko kaupunki olisi ollut ulkoilemassa tänään. Itsekkin villiinnyin jopa juoksemaan hiukan! Ja tuli taas löydettyä uusii mestoi lenkkeillessä.

  

On se jännää miten sellainen tunnin ulkona käyminen voi tehdä koko päivälle uuden merkityksen!

Mutta joo, nyt on velvollisuus hoidettu täällä bloggerissa. Nyt alan toteuttamaan työvelvollisuuksiani valmistellen minun ensimmäistä haastatteluani Radio Cityllä. Huomenna haastatellaanpi sitten Puhdistus-elokuvan poppoota!:)