Kiss My Turku

Aii että oli ihanaa viettää jälleen vapaapäiviä ruhtinaalisesti kaksi peräkkäin! Oli kyllä aika hyvä tuuri, etten joutunut töihin Juhannukseksi. Sekin riski kun kuitenkin oli suuri. Juhannukseksi suuntasinkin stadista landelle. Tai noh, varmasti maalaisempiakin paikkoja on, mutta tällä kertaa sain luvan tyytyä Turkuun. Ja kyllä sieltäkin sitä perinteikästä juhannusmaisemaa löytyi, kun tarpeeksi etsi! Juhannusheilana tietenkin tyttöystäväni (ex-avovaimoni) Annika!

Juhannusaatto kului rannalla makoillessa ja herkkuja syödessä

Ja Juhannuspäivä Ruissalossa ja kaupungissa pyöriskellen. Kokonaisuudessaan pyöräilyä tuli about 40km verran.

Tehtiin päivän hyvä teko ja pelastettiin linnunpoikanen tieltä makoilemasta. 

Käytiin Ruissalossa ennen piknikkiä katselemassa näin etukäteen omakotitaloamme. Tässä muutama ehdokas:

Haluan niin tollaisen kotiosoitteen!

 Pyöräiltyämme tovin jos toisenkin Ruissalossa etsien hyvää grillipaikkaa, huomasimme, että ainoat grillausmahdollisuudet löytyy katoksista, joissa täytyisi olla hiiltä mukana. Sen lisäksi huomasimme, että aterimet, jotka luulimme pakanneen systemaattisesti mukaan, olivat jääneet keittiöpöydälle lojumaan. Sovelletaan siis piknikiä kera kylmän makkaran!

Mutta nam kuitenkin!

En edes muista milloin viimeeksi Juhannuksena olisi ollut yhtä hyvä sää kuin tänä vuonna! Ja ahh, että se kyllä kelpas mulle! Ja olen lievästi innostunut, kun minulle on tullut rusketusrajat. Olen ihotyypiltäni hyvin kalpea, jonka takia en muutu pavuksi ihan tosta vain auringossa. Lentoasemalla työskentelyn takia olen muutenkin sisätiloissa melkein aina silloin kun aurinko porottaa. Näistä vapaapäivistä olen kuitenkin näköjään jotain tulosta saanut, koska tänään työkaveri kysyi, että missä ihmeessä olen käynyt koska olen niin päivittynyt (lentoasemalla kun se tosiaan ei ole itsestäänselvyys, että ihmisillä olisi aikaa viettää vapaa-aikaa työnsä lisäksi). Tämä kyseinen kommentti oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun vastaavaa kuulin luontaisilla konsteilla haha.

Ruissalon jälkeen palattiin kaupunkiin

Turun linna

Turun vanha vankila

Avattu sisäänkäynti vankilan uumeniin

Vankilan johtajan(ko?) asunto

Vankilan kirkko

Turun hiljainen keskusta

Turun pääkirjaston vanha puoli

Turun tuomiokirkko

Mulla oli syksyllä aikaisemmin jonkinlaista kapinaa Turkua kohtaan, luultavasti asiaan liittyi pienen muotoinen mielenosoitus Annikan asumista vastaan siellä heh:) Olen nyt kuitenkin hiljalleen lämmennyt Turulle ja tykkään entistä enemmän kaupungista. Vaikka siellä kulkeekin bussit 20min välein ja ihmiset kuulostaa tyhmiltä. En tietenkään sano, että mikään voittaisi Helsinkiä, mutta Turku on hyvä kakkonen!

Ylihuomenna (keskiviikkona) olisi sitten vuorossa työhaastatteluni Tjäreborgille, jännää! Löysin tänään uuden blogin, jota kirjoittaa eräs matkaopas. Tänään töissä hiljaisina tunteina luinkin koko blogin läpi ja imin taas lisää intoa ja malttamattomuutta oman mahdollisen uran alkamiselle. Ensi viikko on muuten hyvin jännä! Saan nimittäin mitä luultavimmin tietää niin korkeakoulupaikoista kuin myös Tjäreborgin valinnasta. Eli viikon päästä saatetaan hyvinkin tietää, että jatkuuko loppuvuosi Helsingissä, Turussa tai jossain aivan muualla..

Minne matka syksyllä?

Pakko heti tähän alkuun fiilistellä parilla kuvalla, jotka kertovat aivan mahtavista kesäpäivistä. Aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa aijaijai! 

Turku ja salaatti

Kivenlahti Rock ja Cia

En tiedä, mitä oon tehnyt pahaa luontoäidille. Koska yleensä päiväni menee seuraavanlaisesti:

Klo 03.00 lentoasemalla, työt juuri alkanut. Aurinko nousemassa ja sää kirkastumassa. Hieno päivä tulossa.

Klo 15.00 bussissa. Töistä päästy ja matkaamassa kotiin. Vettä sataa älyttömästi. Ei siis todellakaan ulkoilla.

Klo 17.00 kotona. Nukkumaan menossa, jotta jaksaa herätä yöllä töihin. Pilvet repeilevät ja sää kirkastumassa.

SIIS MITÄH?!

Tiedän, että olen hieman työnarkomaani, mutta näköjään myös luonnonvoimat kannustaa minua siihen. Eilen paistoi onneksi hetken aurinko ja tietenkin oli pakko juosta heti pihalle ottamaan aurinkoa. Minun hienot ja harvinaiset rusketusrajat muutenkin häviämässä pahaa vauhtia. Ulkona kuitenkin tuuli niin pirusti että jaksoin pitää itseni palelemassa pihalla puolen tunnin verran.

Työstä puheen ollen.. Olen viime päivinä ollut hyvin malttamattoman levoton ja uskon että tämä levottomuus vain pahenee mitä lähemmäksi h-hetkeä mennään. Kuten viimeisessä päivityksessä kerroinkin, tulevaisuuteen saattaa liittyä matkailua. Jos hyvin käy, elokuussa katson tätä taulua aivan muun kuin turvatarkastajan työn takia.

Määränpäätä en vielä tiedä, mutta se tulee jotakuinkin näyttämään tältä:

Tai tältä:

Ai ja siis miksi mä tollasiin paikkoihin menisin? En suinkaan lomailemaan vaan töitä tekemään. Tämänkaltaisessa univormussa:

Kyllä.

Pari viikkoa sitten tuli kutsu Tjäreborgin työhaastatteluun ja työtehtävänä ulkomaan matkaopas! OI VITSIT!! Voiko ihminen olla enemmän innoissaan?! Kaikki ihmiset, jotka tuntevat vähääkään minua tietävät, että haikailen jatkuvasti ulkomaille lähtöä. Ongelmana on ollut vain löytää keino, jolla elää ulkomailla. Ulkomaille muutossa minua kiehtoo erilaiseen elinympäristöön siirtyminen vaihteeksi, kulttuureihin ja paikkoihin tutustuminen. Ja ihan pelkästään sekin, että ei ainakaan tule keski-ikäisenä valitettua, että "voi, kun olin tyhmä kun en silloin lähtenyt..." - haluan nyt tähän vielä selventääkseni lisätä, että mua kyllä myös kiinnostaa itse matkaoppaan työkin! Mun yksi hyvä ystävä on todella hyvä esimerkki näyttämään sen, että myös haasteellisemmat tavoitteet on saavutettavissa kun tarpeeksi haluaa. Ja vaikka ulkomaille muuttoon liittyy niin naurua kuin itkuakin, ei sellaisesta kokemuksesta halua luopua.

Haasteelliseksihan tässä mun mahdollisessa muutossa tekee tietenkin parisuhde. Onhan kyseessä kuitenkin työ, jossa asutaan kyseisessä kohdemaassa ja Suomessa vierailut jäävät pelkkiin omiin lomiin. Mutta hei... olen 20-vuotias mies, jolla on elämä edessä. Vastuu vankemmasta elämästä kasvaa mitä vanhemmaksi mennään. Onko varmasti järkevintä luopua haaveilemistaan asioistaan sen takia, että seurustelee? Omasta mielestäni sellainen johtaa pelkkään katkeroitumiseen ja kuitenkin loppujen lopuksi kriisiin. En halua antaa kuvaa, että minulle olisi helppoa jättää Annika Suomeen ja itse muuttaa ties minne, ei suinkaan. Uskon vain vahvasti, että elämän on koeteltava, jotta se voi myöskin antaa.

Niin ja entä koulu? Jos pääsen ammattikorkeakouluun tänä syksynä (mitä epäilen vahvasti), olen valmis lykkäämään aloittamistani. Korkeakoulun jälkeen kuitenkin ollaan jo taas niin paljon vanhempia, että vakituisempi työ ja jopa perheen suunnittelu on pian ajankohtaisempaa. En halua riskeerata tällaisia tilaisuuksia sen takia. Ja sitäpaitsi matkaoppaan työ tukee hyvin myös oman alani työtä. Matkaoppaana kartutan paljon yleistietoa kansainvälisesti ja opin kieliä. Ja hyvin huomioitava seikka on myöskin se, että työssä täytyy viihdyttää ihmismassoja, kuten täytyy radiossakin. Eli en usko olevan matkailusta mitään haittaa!

MUT SIIS OI VITSIT!! Toivon todellakin, että minut hyväksyttäisiin töihin ja pakkaisin elokuussa tavarani ja itseni jonnekkin päin maailmaa. Tutkin kohdemaatani ja kaupunkiani, otan vastaan matkailijoita ja esittelen heille kokemiani asioita. Ja tietty sivussa kuuntelen valituksia puuttuvista pyyhkeistä hotellihuoneissa, etsin kadonnutta matkustajaa yms. En todellakaan malta oottaa. Oon viimeaikoina lukenut ihan hulluna eri matkaoppaiden blogeja ja haaveillut ja lisää haaveillut.

Tällaista tällä kertaa! Nyt lähden lisää haaveilemaan ja suunnittelemaan ja yritän myös jossain vaiheessa saada untakin. Mukavaa uutta viikkoa!

Tein keittoa moneen moneen vuoteen! Meksikolainen jauhelihakeitto ja tietenkin ruisleipä.

Kuulumisia

Kevät on mennyt ja se niin kauan odotettu kesä on tullut. Oi kesä, älä jätä enää ikinä! No kyllä se jättää kuitenkin.

Mutta tarkoitus olisi vähän antaa päivitystä kuulumisistani viimeisiltä kuukausilta. Kevät oli hyvin joutilasta, mutta samaan aikaan hyvin stressaavaa aikaa minulle. Menin irtisanoutumaan kaupan töistä helmikuussa, koska sain kohdata karun totuuden suurten kauppaketjujen toiminnasta. Johtoporras rikkoo häikäilemättömästi Suomen lakia ja perustelevat tekonsa ainoastaan sillä, että ovat niin iso yritys, että heidän täytyy tehdä omat sääntönsä. Vaikka nämä säännöt olisi vastoin yleisiä sääntöjä. Työntekijät taasen ovat aivan tietämättömiä oikeuksistaan ja mumisematta hyväksyvät epäreilun toiminnan. Olen kirjoittanut tästä kyseisestä aiheesta uutisenkin aiemmin. Tarkemmin aiheesta voi lukea täältä.

Käväisin leikkuuttamassa hiukset Kampaamon yö-tapahtumassa, jossa mulle taiottiin retro-look. Elvistelin kaupungilla varmaan 5 minuuttia kunnes laitoin lippiksen päähän.

Irtisanouduttuani kaupan hommista asennoiduin siihen, että saan uutta työtä varmasti hyvinkin nopeasti. Tämä ajatus perustui ihan siihen, että minulla on sen verran laaja työkokemus palvelualalta, että varmasti jotain hommaa löytyisi. Pakka meni kuitenkin sekaisin siinä vaiheessa, kun sain kutsun erään radioaseman työhaastatteluun. Haastattelun jälkeen jäin vielä hyvin odottavin fiiliksin odottamaan päätöksiä. Odotin ja odotin vielä vähän enemmän ja lopulta hyvin lupaavasti alkanut rekrytointiprosessi tössäsi ja töitä ei tarjoutunut. Tietenkin sitä myös muita töitä etsi ton odottelun aikana, mutta kyseessä oli kuitenkin oman alan hommia, joten kiinnostukseni paino keskittyi hyvin paljon kyseisen radion päätösten odotteluun. Shit happens, mutta oli kuitenkin aivan huikeaa, että pääsin jopa työhaastatteluun asti! Nyt kuitenkin kyseessä oli aivan oikea palkallinen toimittajan työ. Ehkä ensi kerralla sitten pääsee töihin saakka.

Käytiin katsomassa kiekkopuistossa (vai mikä sen paikan nimi nyt olikaan) kauan odotettua Suomi-Ruotsi peliä. Suurista odotuksista huolimatta persiilleenhän se peli meni. Kuten meni samana iltana Euroviisutkin, johon myös oli paljon odotuksia. Mukava päivä, mutta samalla kuitenkin hyvin paska päivä.

Työttömyyttäni kesti kokonaisuudessaan noin 4 kuukautta. Elämäni pisimmät 4 kuukautta.. En vaan voin ymmärtää miten jotkut pystyy elämään sellaista elämää, jossa saadaan rahaa elämiseen sossusta joka kuukausi ja eletään määränpäätöntä joutilaan elämää. Itse olin aivan hajoamispisteessä työttömyyteni aikana ja pidän sitä ihan terveenä merkkinä.
Kerran sitten selailin normaaliin tapaan mol.fi:n työpaikkailmoituksia. Yht' äkkiä minulle tuli mieleen hyvin kiehtova työympäristö: lentoasema. Haaveilin nimenomaan työstä, johon olisi mahdollista päästä tässä iässä, mutta se olisi kuitenkin kaupan kassaa eksoottisempi työympäristönä. Mol.fi:n hakukenttään siis hakusanaksi "lentoasema" ja katsomaan työpaikkoja. Hakutuloksista löytyi avoimia paikkoija Helsinki-Vantaan lentoasemalle turvatarkastajaksi. Ajatteluun meni muutama sekunti: "Turvatarkastaja... kuulostaa niin absurdilta, että pakko hakea!". Pian olinkin jo kirjoittamassa työhakemusta kyseiseen työtehtävään. Kaverit, sukulaiset ja hyvä ettei randomit ihmisetkin ihmetelleet suu ammollaan, kun kerroin hakeneeni turvatarkastajaksi. Eihän se ole millään tavalla sellainen työ, johon minun odottaisi päätyvän?! C'moon, vartiontiala.. Varmaan viimeinen ala, jota olen koskaan miettinyt itselleni. Käytän elämässäni kuitenkin mottoa "Sano ei:n sijaan kyllä" ja katson sen perusteella, että minne päädyn. Ja tännehän minä päädyin:

Mä en oikeesti ymmärrä näiden Starbucks-kuvien ideaa, mutta koska tällaista näin nannaa kahvia duunista saa niin pakkohan sillä on hiukan lesoilla.

Työ ollut ainakin toistaiseksi sellaista, että jaksaa joka aamu herätä töihin. Tai en sanoisi, että kyseessä on edes aamulla herääminen. Kuulun nimittäin turvatarkastajissa aamuvuorolaisiin ja lentoasemalla aamuvuoro tarkoittaa sitä, että vuoro alkaa 3-6:n aikaan yöllä/ aamuyöllä. Eli päivärytmini on nykyään hyvinkin paljon sellainen, että herään yhden aikaan yöllä ja menen nukkumaan 18 aikaan. Siellä minä sitten ahkerasti käpelöin portilla hälyttäviä ihmisiä ja takavarikoin liian suuria nesteitä ja linkkuveitsiä. Monet ovat sanoneet, että on suoranaista kiduttamista minun, joka kärsii jatkuvasti matkakuumeesta, mennä töihin lentokentälle. Olen kyllä samaa mieltä, mutta ehkä näin ollaan askel lähempänä myös niitä ulkomaita? Matkailuala muutenkin kiinnostaa minua suuresti media-alan lisäksi. Media-ala ehdoton ykkönen, mutta tämä matkailuala on oikein hyvä kakkonen tässä vaiheessa kun omia hommia ei irtoa. 

Kevät on ollut siis minun kohdallani hyvin paljon työnhakutäytteistä. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös pääsykokeita! Pääsin kumpaankin hakemaani kouluun pääsykokeisiin, Turun AMK:iin Journalismin koulutuslinjalle ja Metropoliassa televisio- ja radiotuotantoon. Metropoliassa oli mukana myös 2. vaihe, johon pääsin myöskin. Se, että pääsenkö kouluun onkin sitten taas oma juttunsa! Hain Turkuun ensimmäisenä vaihtoehtona ja ton kyseisen kokeen osalta olisi voinut mennä paremminkin. Yleissivistävät kysymykset olivat sellaisia, joihin tiesin moniin oikeita vastauksia, mutta menin tietenkin paniikissa vastailemaan väärin. Kokeessa oli 100 kysymystä ja ärsyttää niiin paljon kun viimeisen viikon aikana olen joka päivä jossain vaiheessa saanut jonkin oivalluksen, että "Ei stna, siihen kysymykseen ois toki se ollu vastauksena!". Saa nähdä mitä tapahtuu, heinäkuussa selviää.

Mutta on mulla tässä muitakin suunnitelmia syksylle, liittyen maailman näkemiseen! Tästä ehkäpä enemmän sitten ensi kerralla...

Hyvää kesää kaikille!

Terveellinen elämä - ihmiskunnan ikuisuusprojekti

Syksy meni meikäläisellä aikamoisesti laiskotellen ja öööh... noh, laiskotellen. Uudenvuoden jälkeen oli kuitenkin korkea aika ottaa omasta niskasta kiinni, kun takana oli hyvin painavat päivät. Joulun alla tuli vedettyä noin 5 kiloa kinkkua, laatikoita ja mitä erilaisempia majoneesisalaatteja. Unohtamatta tietenkään itse uuttavuotta, jolloin vatsa täyttyi kaikesta epäterveellisestä, mitä kaupasta vaan saattoi löytää.

Oon nyt myynyt sieluni naapurissa sijaitsevalle 24/7 kuntosalille, joka on kyllä yllättävän halpa kuukausihinnaltaan, kun verrataan yleisesti helsinkiläisiin kiduttamoihin. 30 euroa kuukaudessa ei ole paha, ei sitten mitenkään!

Pihisemistä ja puhisemista on nyt jatkunut aktiivisena flowna vajaat kaksi kuukautta ja kyllähän tämä tekee gutaa! Salille lähtö on monesti kovaa henkistä tappelua. On kuitenkin hienoa nähdä hiljalleen, että itsensä hikoiluttaminen tuottaa tulostakin, vaikka joskus se mahdottomalta tuntuukin. Kun tarpeeksi kauan kamppailee itsensä lähettämisessä salille, on sinne lähdöstä tullut jopa väistämätön pakkomielle. Vaikka ei sinne lähtö itsessään oo yhtään helpompaa.

Mun ehkä pahin ongelma tällä hetkellä on syödä oikein. Tai kyllähän mä syönki oikein - aina välillä. Oon huomannut, että mun ystävät ovat tässä jojoilussa hyvin merkittävässä osassa. On ihanaa nähdä ystäviä aina kun he raahautuvat pitkän matkan päästä tänne Helsinkiin, mutta perkule kuinka sitä lankeaa kaikkeen ei sallittuun silloin!

Kun oon yksinäni, ruoka näyttää tältä:

Ja kun vieraita on käymässä, bongaa minut helposti tästä tilanteesta:

Pitäähän sitä herkutella, ei siinä mitään! Välillä tulee vaan mieleen, että minkäköhänlaista sekasortoa vatsa käy, kun ekana sisään tulee proteiineja ja vähähiilarista ruokaa ja seuraavalla viikolla tuleekin kaikkea uppopaistettua ja jauhosäkillisen verran hiilareita!

Kuntoilusta ja tästä kaikenlaisesta terveyshöpötyksestä on tullut väistämättä mieleen, että ketä varten me oikeasti raadamme? Itseämme vai muita ihmisiä varten? Jos kukaan ei välittäisi ulkonäöstäsi, välittäisitkö itsekään? Kukaan ei voi väittää etteikö tykkäisi makoilla ja syödä pizzaa niin paljon kuin huvittaa. Kuntoilusta tulee jossain vaíheessa elämäntapa, mutta mikä sen siis käynnistää? Itse voin myöntää olevani niin ulkonäkökriittinen, että välitän hyvin paljon siitä, minkälaisen kuvan muut ihmiset saa minusta ulkonäölläni. Jos ihmiset tykkäisivät lihavista ihmisistä, tykkäisin varmasti itsekin ja haluaisin panostaa vyötärön kasvuun niin paljon kuin mahdollista. Tyhmää vain, että tämä ulkonäkötrendi on mennyt tähän toiseen suuntaan!

Toisaalta kyllähän juuri tällä hetkellä hyvin paljon ihannoidaan, kuinka julkkikset toisensa perään pyöristyy. Mässäilystä ja laiskottelusta on tullut coolia. Mun on vaan vaikea uskoa, että tämä tän hetkinen "lihavuustrendi" olisi ihmisillä määrätietoisesti hankittua. Olkoot se minkälaista muotia tahansa, kuka oikeasti haluaa panostaa siihen, että lihoo ja menettää hyvän kuntonsa? Onko tämä trendi perustettu vain kulissiksi, jotta ihmiset voisivat oikeasti repsahtaa ja nauttia elämän herkullisista antimista ilman stressiä seuraamuksista?

Näitä kuviahan on internet täynnä, mutta mm. täältä voi käydä ihannoimassa tätä makeeta trendii.

Jos ja kun tämä Mission XXL -aika loppuu, alkaa porukka taas kuumeisesti etsiä lehdistä ja netistä, mikä olisi vaivattomin ja nopein tapa laihtua. Oon monesti miettinyt, että miten mediavälineillä riittää lukijoita joka ikiseen laihdutusartikkeliin, koska ne kaikki artikkelit kuitenkin toistavat toisiaan.

Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu: mihin dieettiin voi luottaa?

Tutkimus: Atkinsin dieetti tehokkain ja terveellinen tapa laihduttaa

Atkinsin dieetti voi olla hengenvaarallinen

Itsehän pudotin 20 kiloa vähähiilarisella ruokavaliolla ja kuntoilulla. Tämä pudotus kuitenkin tapahtui hieman ennen tätä suurta trendiä ruokavaliota kohtaan. Nyt myöhemmin julkaistut shokeraavat tutkimukset dieetistä laittavat hieman miettimään, minkälaisessa kunnossa oma keho loppujen lopuksi pudotuksen aikana oli.

Oli miten oli, meikäläinen aikoo jatkaa salilla puhertamista! Vaikka välillä kipeetä tekeekin. Olen hieman hermoissani kieltämättä siitä, että miten kuntoilu jatkuisi työelämän rinnalla. Nyt kun elää joutilasta työttömän elämää, päivän kohokohta on käydä sen tunnin verran salilla. Surullista, eikö?

Mutta nyt kauppaan ostamaan lisää kivennäisvettä (hillitsee kuulema suolaisen himoa, mikä mulla on HYVIN SUURI) ja yöllä Oscar-gaalan töllöttämistä! Kertaakaan en ole onnistunut valvomaan ja katsomaan gaalaa suorana, mutta tänään taas uusi yritys!

Puoli vuotta pakettiin

Moi... taas kerran...

Yllä on siis kuvia, jotka enemmän ja vähemmän laittavat pakettiin koko puolen vuoden, mitä en ole pitänyt tätä blogia elossa. Puoli vuotta vierähtikin pääasiassa Radio Cityllä, jossa siis olin työharjoittelussa. Harjoittelu alkoi viime päivitykseni aikaan ja loppui vuoden vaihteessa. Harjoittelu kyseisessä mediassa oli todella kohdallaan. 

Opin harjoittelun aikana useita uusia työskentelymenetelmiä niin radiossa kuin myös netissä. Haluaisin korostaa erityisesti nettiä, koska Radio Cityllä opin ymmärtämään internetissä tapahtuvaa journalismia paljon paremmin. Ja kehityin huimasti kirjoittamisessa, koska työhön kuului päivittäin nettijuttujen kirjoittamista. Cityllä opin yleisestikkin ajattelemaan paljon laajemmin juttuja ideoidessani ja haastatteluja tehdessäni. En ole missään vaiheessa sanonutkaan, että olisin valmis ammattilainen alalla, mutta silti on pakko myöntää, että yllätyin siitä kaikesta uudesta mitä opin yhdestä ja samasta paikasta. Radiota muutenkin kuuntelen nykyään jotenkin eri tavalla. Ennen en niinkään kritisoinut toimittajan kysymyksiä niin rankasti, mutta nykyään mietin jokaisen haastattelun kohdalla, että oliko kysymys esitetty hyvin ja olisiko jotain muuta pitänyt kysyä.

Tässä muutamia juttuaiheita, joita tein Radio Cityllä:

Suomalaisurheilijat muuta maailmaa huonommin vakuutettuja

Savolaismiehen bilekutsu leviää Facebookissa - 10 000 vierasta tuhoaa kämpän?

Autojen tekniikka yhä hankalampaa - osia vaihdetaan arvailemalla

Tekemäni tutkivan journalismin kohokohta: Vaalipallot ennustava: Kokoomukselta ilmat pihalle

Lisäksi tässä muutama audio, jotka löytyvät Cityn sivuilta:

Filmikela: Hobitti - Odottamaton matka ja Jyrki 69

Mitkä biisit herättää rokkarit?

Näitä outouksia ihmiset unohtavat elokuvateatteriin

Kulunut puolikas vuosi on ollut tosi antoisaa aikaa, mutta myös samaa aikaa hyvin rankkaa. Syksyllä aloin viimeistään asettumaan oikeasti Helsinkiin ja arkipäivät alkoivat tuntua arjelta. Hyvä niin, mutta oli kuitenkin rankkaa, että tyttöystävä ja ystävät muutenkin ovat niin kaukana. Pari hyvää ystävää Helsingistä löytyy tällä hetkellä, mutta oli jotenkin shokeraavaa tajuta syksyllä, että kaikki ennen elämänsä ympärillä pyörineet asiat olivat poistuneet. En sitten tiedä, että oliko syksy jonkinlaista kaamosaikaa minulle juuri tämän takia. Tullut myös sitä harmiteltua, että olisiko sitä kenties saanut vielä enemmän harjoittelustaankin irti jos oma elämä ei olisi muuten ollut niin hektisessä tilanteessa silloin. Mutta jossittelut ovat vain jossitteluja! Olen silti hyvin hyvin tyytyväinen harjoitteluun ja kaikkeen kokemaani. Työporukka oli niin mahtava, että pitää vaan toivoa, että myös seuraavissa paikoissa olisi yhtä hyvä meininki.

Työpaikasta puheen ollen... Olen tällä hetkellä onnellisena työttömänä. Ei hätää, en ole mikään laiskotteleva sossupummi! Olen hakenut lähes päivittäin töitä enkä sossusta viitsi edes hakea tukea koska freelancetyön takia pitäisi lähettää tuhat erilaista selvitystä työhistoriasta. Olen hakenut mitä erilaisimpiin paikkoihin niin työn kuin myös työpaikan sijainnin osalta. Jotkut työhakemukset ovat olleet enemmän harkittuja ja toiset (aika monet) eivät niin harkittuja. Mutta pitää sanoa mieluummin kyllä kuin ei! Se on mun motto tällä hetkellä. Eilen kävin työhaastattelussa ja heti työhaastattelun jälkeen laitoin työhakemusta yhteen toiseen paikkaan. Ei pidä tuomita tuuliviirinä, oon vaan huomannut, että täällä Helsingissä on hyvin petollista kilpailua työpaikoista. Mistään työpaikasta ei voi olla varma vaikka kuinka mahdolliselta työllistyminen tuntuisikin.

Mutta mä oon tehnyt nyt uuden ylösnousemuksen täällä bloginkin suunnalla, joten kannattaa odottaa edes joskus tekstin ilmestymistä tänne!

Hyvää ystävänpäivää, halikaa ja tehkää kaikkea muuta lässynlää nössöä toistenne kanssa! 

Eilen oli muuten hieno päivä!