Loppuuko kaikki aikanaan?

Viime päivityksessä yleiltiin (YLE, se mediayhtiö u know) ja tässä päivityksessä jatketaan samalla linjalla, mutta aivan asiasta! Tänään taas nimittäin tapahtui jotain niin ylimaalisen ihanaa. Käväisin jo toistamiseen Yleisradiolla tapaamassa populaa ja tällä kertaa sain jopa jotain konkreettista aikaiseksi nimittäin sain sovittua itselleni työharjoittelupaikan kyseiseen taloon! Aloitan siis Yle Tuotannossa ensi syksyllä ja innoissani odotan tulevaa tuntematonta. Minä, radiolle uskollinen työläinen siirryn television puolelle ja se jos mikä vasta on jännää! Asia ei millään tavalla ole kuitenkaan huono koska tykkään myös kuvallisesta puolesta ja nyt työharjoittelun kautta saan ehkä vielä syvemmän kosketuksen kyseiseen viestintävälineeseen. En vain malta odottaa syksyyn! 

Se on jotenkin hassua, että vielä pari viikkoa sitten oli sellainen olo, että mistään ei tule mitään ja että omille haaveilleen on annettava periksi. Tänään kuitenkin jouduin sellaiseen tilanteeseen, että jouduin jopa karsimaan työmahdollisuuksia ja päättää, että mistä olen kaikista eniten kiinnostunut ja mistä voisi olla eniten minulle hyötyä. Ja tämä päätös siis kohdistui Pasilan suuntaan. 

Miulle on muutenkin sattunut niin paljon iloisia asioita, että alkaa ihan pelottamaan se, että jossain vaiheessa tulee sitten hirveästi jotain pahaa ja ikävää. Vai onko se sittenkään välttämättä totta, että kaikki hyvä loppuisi aikanaan? En ainakaan halua ajatella niin. Ehkä se on hieman myös omasta ajatusmaailmasta kiinni.

Jos jotain kuitenkin kaipaisi vielä lisää olisi ihmiset. Onhan ihmisiä Helsingissä vaikka kuinka paljon, mutta kaipaisin ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa. Tällä hetkellä kaupungissa on muutama ihminen, jolle tietää että voi soittaa ja kysyä jonnekkin, mutta ei näitäkään ihmisiä voi kiusata aina. Kun olin tekemässä muuttoa Helsinkiin, kerrottiin minulle, että kannattaa asennoitua siihen, että ensimmäiset kolme kuukautta menee yksin ollessa ja että sen jälkeen alkaa löytämään ne omat ympyrät. Tuntuu vaan niin vaikealta olla omassa rauhassa. Jotkut ihmiset pärjäävät omillaan hyvinkin, mutta mie tarviin melkein jokaiseen asiaan jonkun toisen ihmisen mukaan, jotta voin nauttia asiasta oikeasti. Ehkä jonkinlaisella sopeutumisella siihen yksinäisyyteenkin tottuu, mutta itselleni tämä muutos tapahtui niin nopeasti, että huh huh. Vielä kuukausi sitten asuttiin Annikan kanssa saman katon alla, miulla oli ystäviä, joille pystyi soittamaan ja lähteä käymään heidän luonaan miltei aina kun teki mieli. Eihän sitä pidäkään odottaa, että tilanne pysyisi samanlaisena enää siinä vaiheessa kun muuttaa yksin uuteen tuntemattomaan kaupunkiin, mutta Helsingissä on niin paljon tekemistä, että masentavaa kun ei ole ihmistä kenen kanssa välttämättä tehdä kyseisiä asioita. Mutta pitää olla kuitenkin kiitollinen, että olen saanut edes ne pari kaveria täältä, joihin voi olla edes joskus yhteyksissä!

Äskeinen angsti teksti oli pohjustusta eiliseen päivääni. Kuuden päivän pituisen työputken jälkeen minulla oli kerrankin vapaapäivä ja tietenkään silloin KUKAAN siis ei KUKAAN vastannut miun puheluihin!! Lopulta turhauduin ja lähdin ulkoilemaan yksinään kaupungille ja se jos mikä oli masentavaa. Oli aivan liian aurinkoista ja iloista kaikkialla missä tuli käveltyä. Myös kansanedustaja Ben Zyskowicz istui hyvin onnellisena terassilla Suomi-paita päällä.

Jaksoin noin tunnin kävellä kunnes päätin raahautua takaisin kotiin päin. Kotimatkalla klo 16 aikaan älysin, etten ollut avannut suutani kertaakaan koko päivän aikana! Ja se oli hyvinkin erikoista. En harrasta itsekseni puhumista, mutta tuolloin oli pakko sanoa ääneen "mie en oo sanonu mitään koko päivänä!". Ihan vaan sen takia, että sai varmistettua että oma puhekyky on vielä tallella.

Koko Helsingin söpöin ratikka tuli vastaan! 

Tänään aamulla miun asunnon viereisellä parkkipaikalla valmisteltiin jonkin videon kuvauksia. Jos en ihan väärin käsittänyt niin joku musavideo oli kyseessä. Artisteja en tunnistanut, koska istuivat valmiiksi jo autossa odottamassa kuvausten alkua.

Miulla on ehkä parhaimmat mahdolliset lenkkimaisemat!

Tällaista tällä kertaa. Mie niin yritin tehdä tästä päivityksestä iloisen ja kaikkee pinkkii, mutta tällasee angstiiha tää sitte päätyi. Lopetetaan tämä teksti kuitenkin iloisiin tunnelmiin: MIE SAIN TYÖHARJOITTELUPAIKAN YLELTÄ JEE!

Visiitti media-assistentin Mekassa

Päivät täällä Helsingissä alkavat tuntua päivä päivältä kotoisimmilta. Kaupungissa on hyvin paljon asioita joihin tutustua yhäkin, mutta on asioita, jotka on muuttunut aivan arjeksi. Älysin tämän asian tänään työmatkalla Espooseen. Hyppäsin normaaliin tapaan ratikkaan asunnon viereisestä pysäkistä, matkustin keskustaa, menin Kampin linja-autoasemalle, otin sanomalehtien jakajalta päivän Metro-lehden, menin bussiin, luin bussimatkalla paikalliset uutiset ja perille tultua menin töihin. Elämä on kuitenkin so far juuri sellaista kuin mitä halusinkin ja odotin tältä paikalta. Toivon ettei moni asia tulisi muuttumaan ainakaan hirveän konkreettisesti. Jos muuttuu, niin toivottavasti edes positiivisella tavalla. On vaan niin hienoa, että asia mitä on odottanut monen vuoden ajan vastaa niin hyvin odotuksia kun se vihdoin ja viimein toteutuu.

Töihin mentyä ei kuitenkaan meininki enään ollut niin arkista ja normia. Tänään oli nimittäin kassakoulutuspäivä, joka tarkoitti mun kohdalla ensimmäistä päivää kassan toisella puolella nököttämistä! Ainakin nyt jäi hyvät fiilikset kyseisestä duunista ja innolla odotan seuraavaa kassavuoroa. Voihan se olla, että kyseinen työtehtävä muuttuu aivan samanlaiseksi peruskauraksi, kuten kaikki muutkin osastot kaupassa. Huomenna vielä kouluttautumaan S-ketjuun ja sitten olen taas astetta professionaalempi (lol mikä taivutus) kaupassa!

Helsingissä avattiin eilen ensimmäiset itsepalvelukassat, jotka sijaitsevat oikeastaan melkein mun vieressä sijaitsevassa S-marketissa. Oon yrittänyt keksiä syytä niiden tarpeellisuudelle, mutta en vain tajua, että mihin niitä tarvitaan? Työntekijämäärääkään se ei kummoisemmin vähennä koska kyseisten itsepalvelukassojen äärellä on kuitenkin myyjät, jotka valvovat asikkaiden asiointia kassalla. Vai onko tämä meininki menossa oikeasti siihen suuntaan, että kaikki tehdään robottimaiseksi ja ihmiset heitetään kadulle pyörittelemään peukaloitaan? En ymmärrää... Yhden positiivisen asian ystäväni keksi näistä kassoista: " Asiakaspalvelu oli vertaansa vailla, hoidinhan kaiken itse ". 

Kauppaduunin jälkeen matkustin jokaisen mediatyöläisen Mekkaan: Yleisradion toimitiloihin. Visiitti Pasilassa oli enemmän kuin vaan siistiä! Oli hienoa nähdä kyseiset tilat ja välineistöt, joilla tuotetaan ohjelmistoa Suomen kansalaisille päivästä toiseen. Vielä upeampaa oli tietenkin tavata itse tekijöitä ja yrittää itse vähän änkeytyä mukaan porukkaan. Helppoahan se ei tällä alalla ole, mutta taistelu jatkuu voittoon saakka!

Studio, jossa tehdään mm. a-studiota. Illan ohjelmaa valmisteltiin vierailuni aikana. Pakko kyllä tänään katsoa kyseinen ohjelma ja katsoa, että kuinka hyvin toteutuu ne suunnitelmat, joista ohjaaja ja kuvaajat keskustelivat sillä hetkellä.

Pitihän sitä käydä lämmittämässä penkki valmiiksi illan vierasta, ulkoministeri Erkki Tuomiojaa varten.

Kaikki vaan näyttää niin paljon suuremmalta television kautta katsottuna.. Taustalla aamuohjelman studio.

Voevoevoe.. toivon niin paljon, että joku kaunis päivä matkustaisin sellaiseen työhön, jota oikeasti rakastan ja johon minulla on suuri intohimo. Tuntuu vaan, että se pelkkä intohimo ei meinaa riittää aina, vaan asian ratkaisee se aina niin paljon kiusaava raha! Tekisi melkein mieli sanoa, että mä voin tehdä ilmaiseksi töitä, mutta se ehkä ei antaisi hirveän ammattimaista kuvaa itsestäni : D Tiedän vaan, että olisin hyvä työssä ja tekisin sen kunnolla!

Tähän loppuun hieman osanottoa ystävälleni, jolla kusi tilanne aika ilkeästi. Rakas ystäväisenä oli lähtemässä ensi kuussa Italiaan vuodeksi au pair-tehtäviin. Hän oli myynyt suuren osan omaisuudestaan, ostanut lennot ja tehnyt kaiken mahdollisen, mitä voisi tehdä kun ollaan aloittamassa elämää uudessa paikassa eikä olla varmoja paluusta Suomeen.
Nyt tämä au pair-perhe ilmoitti ettei voikaan ottaa häntä Italiaan... kiva.. Aloin miettimään, että kuinka tyhjä ja muutenkin ontto olo tollaisesta voi tulla kun yht' äkkiä kaikki, mihin on valmistautunut onkin epäonnistunut. Toivon, että hän saa selvitettyä asiat jollain ihme tavalla, jotta hän saisi lähdettyä matkaan ja elämään!
Itsellänikin on aikamoinen hinku muuttaa ulkomaille aina välillä, mutta nyt se on laantunut ainakin hetkellisesti. Ehkä sen takia, että en välttämättä haluaisi luopua asunnosta ja aloittaa sitä samaa asunnon metsästyshelvettiä enään uudestaan. Ja asumisympäristö on muutenkin niin erilainen kuin mitä se oli silloin, kun oli palava tarve muuttaa pois tästä maasta. Katsotaan sitten, että minkälaiset on fiilikset talvella...

Nyt unettaa jotenkin ihmeen paljon, joten taidanpa olla aika hurja ja mennä nukkumaan hyvin ajoissa tänään. Hyvvee yöt!

Tulevaisuus on nyt

Torstaiaamu alkoi heräämällä klo 9.27 katsoen kelloon ja ajatuksella "oh shit". Niin mahtava älypuhelin oli ottanut lopputilin eikä ollut suostunut herättämään minua. Yhdeksäksi oli sovittuna iholääkärin tapaaminen ja kyseinen vastaanoton missaaminen ei ole mitään ilmaista puuhaa. Onneksi tilanne saatiin loppujen lopuksi hoidettua ja pääsin klo 11 vastaanotolle. Mainitsinkin aiemmin palaneista jaloistani, jotka yhä punottavat mikä on hyvin erikoista koska palamisesta on aikaa jo melkein 2 kk. Samanlaista hämmästystä se aiheutti myös lääkärissä, jossa ei myöskään oltu varmoja siitä, että mikä asia voisi pitkittää näin pitkään jalkojen parantumista. Nyt on hankittu muutamat hassut rasvat aivan veikkauksella ja nyt katsotaan, että parantuuko jalat vai irtoavatko. En kyllä olisi uskonut, että Teneriffan loman jälkimainingeista olisi tullut näin työläitä... Lääkäristä oli aika suunnata kohti Imatraa, jonka kautta matka jatkui Outokumpuun valmistujaisjuhliini.

RTV09:n valmistuneet + Liisa, joka ei päässyt paikalle

Nyt se olisi sitten ohi. Kolmen vuoden uurastus palkittiin viime perjantaina kun käteen annettiin päättötodistus ja kaksi stipendiä (yksikköstipendi, sekä opiskelijakunnan myöntämä stipendi)! Oikeastaan ei näitä kolmea vuotta voi kutsua edes uurastukseksi. Ei sillä etteikö olisi tullut rehkittyä valmistumisen eteen, mutta lähes kaikkia työ, mitä on tämän alan parissa tullut tehtyä, on ollut pelkästään nautittavaa. On samalla helpotus, mutta myös sääli, että koulun täytyi loppua. On nimittäin epävarmaa, että milloinka seuraavan kerran voi media-alan työtehtäviin osallistua.

Valmistujaisten jälkeen suunnattiin Viivin perheen kesämökille, joka on sillä tavalla erikoinen, että mökki on alkuperäiseltä idealtaan omakotitalo. Ajan myötä tekolammen ympärille on pystytetty lisärakennuksia ja kaikki on uusittu niin viihdyttäväksi ja mukavaksi. Monet ovat sitä mieltä, että kesämökki ei ole kesämökki jos siellä on liikaa mukavuuksia, mutta Viivin perheen kesämökki oli juuri mukavuustasoa minun makuuni!

Siinä hieman karulaatuisia kuvia mökkeilystä. Ruokaa oli ja PALJON! Nam nam nam nam... Minä ja Jennakin pystyttiin toteuttamaan hyvin meidän yhteiset pekonifantasiamme.. krhm.. siis...

Luokkaa tulee ikävä ja suuresti. Se on jotenkin niin hassua, että tämän kolmen vuoden aikana ei läheskään kaikkien kanssa ole ollut niin paljon tekemisissä. Lähinnä ainoastaan koulun kautta. Silti kun oli hyvästien aika, tuntui kun olisi hyvästellyt perheensä. Jotenkin outoa kuinka huomaa niin kaukaisten ihmisten olleenkin niin läheisiä. Olen saanut luokaltani myös todella hyviä ystäviä ja heidän hyvästelyyn en edes suostunut. Anteeksi osanomaisille, mutta miusta aivan liian traagista halailla ja sanoa hyvät jatkot, koska on pakko tapahtua niin, että näitä ihmisiä tulee näkemään vielä myöhemmin! Inhottavaa kun kaikki vain hajaantuvat eri puolille Suomea, mutta olihan tämä odotettavissa..

Surkuttelun jälkeen kivoihin asioihin! Meikäläiset ja mummi olivat myös raahautuneet valmistujaisjuhliin ja juhlien jälkeen minua odotti oikein oikein kiva valmistujaislahja meikäläisiltä. Nimittäin rannekello!

 En ole kummoisemmin rannekelloihmisiä, mutta tämän yksilön näkeminen oli rakastumista ensi silmäyksellä. Vaikka siitä ei tulisikaan katsottua aikaa, on se silti oikein käytännöllinen ainakin ulkomuotonsa puolesta!;)

Kellon lisäksi sain lahjaksi rahaa ja se tulee todellakin hyötykäyttöön! Alkaa tämä työttömyys jo tässä vaiheessa tuntumaan. Sinänsä on aika hassua kutsua itseänsä työttömäksi, koska työpaikkani kautta olen vähä väliä töissä jossakin kaupassa. Olisi vaan niin hyvä saada vakinaistettua paikkaansa jossai sillä tavalla, että arki olisi arkea ja maksujen maksamista eikä jatkuvaa jännittämistä siitä, että minkälainen palkka tällä kertaa tulee. Saatan ehkä olla hieman malttamaton koska hei haloo, muutin vasta muutama viikko sitten Helsinkiin ja nyt jos panikoin sitä, että mulla ei oo tarpeeksi hyvää duunia! Sentään jotain hommaa edes on! Pitäisi ehkä vähän rauhoittua, mutta olen niiiiin huono odottamaan!

Maanantaina kävin virallistamassa oman työttömyyteni työkkärissä ja tänään onkin ollut sitten paperien pyörittelyn vuoro Kelassa. Kelassa hurahti sellaiset 2 tuntia, josta 1,5 tuntia meni jonottamiseen. Tänään tuli tyyliin ensimmäistä kertaa ikävä pienen kaupungin elämää, koska siellä sentään viraston palvelutiskit veti sujuvasti! Kun lopulta oli minun vuoroni päästä palveltavaksi, selvisi että minulla ei ole kaikkia tarvittavia liitteitä tuen saamiseen. Eli taistelu rahan puolesta jatkuu yhäkin! Ihmettelen vain sitä, että kuka kehtaa väittää etteikö valtion tuella elävät tekisi mitään? Tästä jonottamisesta ja tuhansien paperien kantelusta pitäisi jo melkein pelkästään saada palkkaa!

 Kun olin vihdoin ja viimein selvinnyt toimistolta pois, oli pakko tuulettua pihalla ulkoillen. Löysin oikein kivan lenkkipolun. En tiedä, mikä on polun nimi mutta se kiertää Helsingin keskustan viereisen lammen. Maisemat olivat upeita ja lenkkipolkukin todella hyvä! Ja aivan sairaan paljon hölkkäilijöitä! Onko jotkut maratoonit tulossa pian vai mitä?! Tunsin niin läskiksi itseni kun itse olin lenkkeilylinjalla, eli reippasta kävelytahtia. Joskus tullut itsekkin hölkkäiltyä, mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Kuitenkin se, että juoksevia ihmisiä juoksee koko ajan ohitse laittaa itsensäkin juoksufiiliksiin. Tuntui koko ajan, että joku olisi tuuppinut selästä, että "juokse, juokse!". Loppumatkasta ryhdistäydyin ja hölkkäsin loppumatkan kotia. Ja oikeassahan minä olin pelkojeni kanssa. Huonossa kunnossa ollaan! Täytyisi ehkä ängetä noiden hölkkääjien sekaan useamminkin? Pitäisi vaan hankkia kunnon lenkkivaatteet ja lenkkarit niin sitten olisi oikein bueno!

Huomenna olisi aika suunnata jälleen Espooseen töihin. Tällä kertaa kassakoulutukseen! Hieman jännittää, että mitä siitäkin tulee, mutta se selviääpi sitten huomenna. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun kassan saldoa tarkastetaan. Töiden jälkeen käyn vielä piipahtamassa Pasilassa, mutta siitä ensi kerralla lisää;)

"Kehu itseäsi kerran tunnissa!"

Inhottavaa kun en ole kerennyt kirjoittamaan moneen päivään. Tuntuu, että on tuhat ja yksi asiaa, joista vois mainita, mutta noh dementikko mikä dementikko oon siinä vaiheessa kun ois aika kirjoittaa. Mutta tähän kuitenkin alkuun kaupalliset tekstit:

SERKKUNI ON YLIPARAS IHANA MAHTAVIN TÄYDELLINEN!!!


Tämän mainoksen tarjosi siis serkkuni lompakko yhteistyössä H&M:n bleiserin kanssa. Tämä kyseinen ihanaisuus meni antamaan lahjaksi tämän kyseisen bleiserin, josta itkin aiemmin täällä blogissa. Heti kun rahat oli tullut tilille oli aika lähteä metsästämään bleiseriä. Metsästin kolme päivää kyseistä kokoa, koska juuri minun tuurillanihan se oma koko oli loppuunmyyty. Tänään kuitenkin Itiksestä löytyi tämä täydellisyys ja nyt olen vaatekriisin partaalla koska en ole varma mitää laittaa päälle valmistujaisiin. Vähän rennompaa mutta siistiä vai perus juhlallista?

Nopeasti pyyhältäneen viikon jälkeen oli perjantaina aika asennoitua viikonloppuun. Tällä kertaan sellaiseen viikonloppuun, jolloin ei nyhvätä ainoastaan kotona tai mennä johonkin naapuriräkälään katsomaan räyhääviä karjalalippispäisiä kylän poikia. Oli aika kohdata Helsingin yöelämä! Asiassa tuli minua avustamaan Inka tuolta landelta, Joensuusta. Kamala kuinka mä siis kehtaan hengata porukan kaa, mikä on kotosi jostai kehä kolmosen ulkopuolelta landelta?!

Inka käski olemaan hehkeä

Siinä sitten plärättiin nettisivuja läpi ja mietittiin, että minkälainen paikka olisi sopiva menettämään Stadin yöelämäneitsyys. Lopulta päädyttiin siihen, että mikä olisi parempi paikka kyseiselle paikalle kuin se niin paljon puhuttu dtm! Olihan kuitenkin Euroviisu-ilta, jonka takia kyseisessä mestassa oli kovat bileet luvassa! Lähin kyseiseen paikkaan hieman sillä varauksella, että meikäläisellä loppuu ilta nopeasti karkumatkaan pois paikasta. Tuli kuitenkin todettua, että dtm on dtm, mutta kaikista eniten suosittu menomesta minne kaikenlaista porukkaa kokoontuu. Ilta olikin hyvin rento ja tanssahteleva! Pakko kyllä myöntää, että petyin hiemaan paikkaan ottaen huomioon, että kuinka paljon kyseisestä paikasta aina puhutaan, että on niin cool. Meininki oli se cool, mutta muuten kyseinen yökerho oli aivan normaali yökerho. Tai ei ainakaan mitenkään kamalasti poikkeava. Tietenkin tämä voitti Joensuun ja Imatran menomestat, mutta oletan, että kaupungissa on jotain vielä enemmän luxusta.

Kun mentiin baaritsiskille, oltiin Inkan kanssa sovittu, että juomaksi ei oteta mitään pullosta eikä mitään kallista. Voisiko sanoa, että baarimikko osasi työnsä koska sai meille kuitenkin myytyä skumppaa!

Loppuyöstä on tapana vetää vähän promokeikkaa

Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen oli aika palata arkirytmiin oikein rytinällä koska maanantaina täytyi lähteä Espooseen töihin ja työt alkoivat klo 7. Koska kyseinen kauppa oli Espoon läntisessä päässä, ja minä itse asun Helsingin ns. itäisessä päässä, alkoi mun työmatka kohteeseen jo puoli 6. No eipä se mitään. Oli oikeastaan aika siistiä auringonnousun aikaan lähteä ja kävellä melkein tyhjillä ja hiljaisilla kaduilla. Outokummussa kyseinen liikenne olisi ollut ruuhka-aikaa, mutta täällä se oli ihan mitätöntä.

Aamulla auringon nousun näkeminen on merkki hyvästä päivästä! (Teemun filosofiaa)

Eilen kävin erään oman alani työpaikalla näkemässä työpaikan päällikköä. Tapaaminen oli oikein mukava ja tuli paljon juteltua niitä näitä. Lähdin sillä varauksella liikenteeseen, että työpaikkaa ei tule noin vain irtoamaan, koska on aivan ilmiselvää, että tällä alalla saa tapella monta vuotta työn saannin vuoksi. Joskus tappelu saattaa jäädä jopa tappioksi kokonaan joidenkin ihmisten osalta.
Mitään lupailuja tulevaisuudesta ei tapaamisessa herunut ja se olikin sitä, että mihin olin varautunut. En tiedä minkä takia kuitenkin olin jotenkin niin suuresti pettynyt kyseisestä asiasta tapaamisen jälkeen vaikka olin niin varma, että tapaaminen jää pelkäksi tapaamiseksi ainakin sillä kertaa. Mulle tuli vaan aivan älyttömän suuri turhautuminen ja tuntui, että mulla ei oo mitään tulevaisuutta ja että teen aivan vääriä päätöksiä oman elämäni suhteen.

Tapaamisen jälkeen lähdin töihin Helsingin Sokokselle ja siis en tajua, että miten voi käydä edes tällainen sattuma, mutta olin ehkä tunnin kerennyt olla töissä kun palveltavaksi tuli yksi naishenkilö. Palveltuani kyseistä naikkosta, sanoi hän minulle seuraavanlaisesti: "Mulla on sulle pyyntö. Muista kehua itseäsi kerran tunnissa!". En tajua, että mihin hän loppujen lopuksi viittasi vai oliko vain tarve olla joku hyvinkin elämäntapaneuvoja. Tämä lause kuitenkin rohkaisi miun mieltä sen verran, että jaksoin puurtaa työt läpi kyseiseltä päivältä. Ja tottahan se on! Mulla on ollut tapana pitää kyseinen elämäntyyli yllä, että itseään täytyy rakastaa ja kehua, jotta voi oikeasti pärjätä ja uskaltaa tässä elämässä. Tästä muistuttaminen tuli jotenkin niin oikeaan aikaan mulle. En tiedä mistä kyseinen angsti sitten johtui. Voi olla, että olin vaan niin väsynyt pienen unimäärän takia (jota muuten taas kertyy mulle, koska kirjoitan blogia puoli yksi yöllä ja herätys on kuudelta aamulla).

Tänään kävin hakemassa ihanaisen bleiserin itselleni ja kävin hoitamassa veroasioita. Verotoimistossa oli niin kauhea kaaos ja kaikki oli niin hektistä, että epäilen tehneeni verokortin aivan miten sattuu nytten. Kaipa sen voi sitten päivittää kun alkaa huomaamaan, että mitä tuli ilmoitettua verotoimistolle.

Illalla raahauduin lenkille ja suuntana oli Pasila!

Tapani mukaan eksyin taas lievästi Helsingissä. Tällä kertaa tiesin, että missä olen, mutta en meinannut löytää reittiä kotiin päin. Ihan hyvä kuitenkin, että tuli seikkailtua koska sen takia päädyin jonnekkin puistoon kävelemään ja AHH sitä luonnon tuoksua! Varmaan ainut asia, mitä jään kaipaamaan "maalaiselämästä" on se, että luonto tuoksuu niin taivaalliselle keväällä ja kesällä (voin vaan aavistaa kuinka moni siitepölyallergikko haistattelee miulle nyt tätä lukiessa). Tietenkin Helsingissäkin on puistoja ja vaikka mitä missä voi nauttia luonnosta ja sen tuoksuista, mutta ei se ole samalla tavalla läsnä koko ajan kun kuitenkin asuu ihan isojen kerrostalokorttelien välissä. Ja en mä kuitenkaan niin kova hippiäinen ole, että lähtisin välttis luontoon varta vasten haistelemaan kesäisiä tuoksuja. Se on vaan sellainen asia, josta nauttii aina kun vahingossa sen sattuu tiedostamaan. Ei kestä kauaa kun sitä ei enään edes ajattele, mutta sitten rankan talven jälkeen siitä taas niin kovasti nauttii. Yksi mahtavimmista asioista keväässä!

Oonko mie ainut vai pitääkö muutkin tällaista mainostusta jo aivan naurettavana?! Siis postissa tuli tämä kyseinen kirje. Harmi, että tämä "kaveri" ei kertonut nimeään, jotta olisin tiennyt, että kuka on lahjoittanut 

minulle 15 euroa uhkapelisivustoa varten :/

Mutta tällaista tällä kertaa. Kerron jo valmiiksi, että tulee taas muutaman päivän kuolema koska huomenna suuntaan Imatralle ja perjantaina on minun aikani valmistua ammattiin JEEE!! Valmistujaisten jälkeen suuntana on Nurmes, jossa kaverin mökillä bailataan luokan kanssa! Ja uu meen huomenna aamulla lääkäriin näyttämään mun palaneita jalkoja. Pelottaa vähän koska ei juuri tällä hetkellä olisi varaa alkaa ottamaan mitään ihonsiirtoa. Joten toivottavasti huomenna tulee jokin positiivinen tuomio jalkojen tulevaisuudesta!

Work baby work

Pakko kyllä myöntää, että meikäpoika ei kauaa jäänyt pölyyntymään omiin kotinurkkiinsa. Olen tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin melkeinpä joka päivä ja olen saanut kehiteltyä jo jonkinlaista tulevaisuutta itselleni! 

Eilen aamulla oli täyttä tuskaa herätä ja nostaa itsensä sängystä. Pakko kuitenkin oli koska työhaastattelu odotti klo 10 Lauttasaaressa! Menin hyvissä ajoin Lauttasaareen, mutta tyypillisesti hävitin itseni jälleen kerran. Kiersin ainakin kolme korttelia turhaan, jotta löysin haastattelupaikan (huom. työhaastattelupaikka oli melkein bussipysäkin vieressä). Seikkailu oli kuitenkin sen arvoista, koska tulin pois työhaastattelusta työpaikkaa rikkaampana! Teen siis nykyään myyjän töitä Vuokra-Apu Henkilöstöpalvely Oy:llä. Karusti voisi siis sanoa, että olen vuokrattava työntekijä. Mutta ihan kiva, että jotain duunia! Ensi viikolla on sitten luvassa hieman tiedustelua oman alan puolelta;)

Huomenna onkin luvassa ensimmäinen duunpäivä uudessa työpaikassa! Tällä kertaa kauppana Helsingin keskustassa sijaitseva Sokos ja siellä lihatiskille sitten nököttämään päiväksi! Nököttämiselle tuskin ei ole aikaa koska mitä nyt kävin ennakkoon tsekkaamassa paikkaa niin aika hektiseltä näyttää meininki omaan kyäkauppaan verrattuna, jossa olen aiemmin työskennellyt! Odotan innolla, että kuinka monta julkkista bongaan työpäivän aikana! :D 

Eilinen päivä sisälsi onnistuneen työhaastattelun lisäksi vanhoja, sekä uusia ystäviä. Nähtiin Liisan kanssa Lasipalatsissa ja tuli taas puhuttua paljon ja paljon! Siinä yksi henkilö, jonka kanssa ei tule koskaan oltua hiljaa. Jos nyt paremmin mietitään niin eipä tainnut niitä hiljaisia hetkiä olla kyllä uudenkaan tuttavuuden kanssa! Leelan kanssa päätettiin lähteä pikniköimään. Hassua, että vaikka Leela on asunut pääkaupunkiseudulla koko elämänsä, haahuiltiin me silti Helsingissä kuin mitkäkin päättömät kanat. Mutta ei se mitään! Tuleepa tutustuttua paikkoihin. Piknik venähtikin lopulta oikein somaan karaokebaariin, joka ulkoa päin saattaisi näyttää pelkästään isolta yleisvessalta. Hitsit, kun en älynnyt ottaa kyseisestä paikasta kuvaa. Paikka oli muuten jees ja kotoisa, mutta kotoisuus hävisi siinä vaiheessa kun sai huomata, että yksi bisse maksaa 5,70!

Siisti kirkko tuli bongattua piknik-puistoa etsiessä!

(Tässä katson samalla kun kirjoittelen Euroviisuja ja kyllähän tuo näyttää siltä, että Ruotsi vie voiton. Ei siinä mitään! Oon miettinyt, että pitäisiköhän mennä katsomaan Ruotsiin kyseisiä kisoja ensi vuonna?)

Tänään heräsin jotenkin ihmeellisesti vasta 12 jälkeen! En tajua. Menin nukkumaan klo 23 aikaan edellisenä yönä, mutta silti näköjään nukutti?! Ehkä minua sitten oikeasti väsytti kun oli niin hankalaa herääminenkin kyseisenä aamuna. Tänään en olekaan tehnyt oikeastaan mitään. Tai olen, mutta kaikki tekeminen on ollut tietokoneen äärellä. Klo 19 aikaan päätin, että minun on pakko ulkoistaa itseni hetkeksi. Otin ensimmäisen vastaan tulleen ratikan, joka lähti viemään minua Töölöön päin! H&M:ssä komeileva bleiseri houkutteli minua yhäkin, mutta yritin parhaani mukaan vältellä keskustaa etten joutuisi kiusauksen uhriksi. Randomisti valittu ratikka päätti silti viedä minut keskustaan ja sittenhän minä lankesin...

Tuo bleiseri on vaan niin kiva!! Tuohan ei ole aivan sama bleiseri, mistä otin kuvan edelliseen päivitykseen. Tämä komistus oli tullut eilisen aikana hyllyihin ja hänestä tuli minun uusi suosikkini. Pitkän aikaa keikkaroin ja mietin bleiserin ostamista. Katsoin hintalappua ja muistelin mielikuviini painautunutta tiliotettani. Ei mukava yhtälö! Lopulta melkein itkuun romahtamaisillani vein bleiserin takaisin hyllyyn ja lähdin kaupasta.. BYÄÄH!!

Alkaa jo itkettää kun muistelen tätä minun kamalaa kokemustani. Taidankin siis keskittyä nyt Euroviisuihin ja itkeä itseni sitten uneen, jotta huomenna jaksan mennä töihin. 

Hasta la vista beibet!