Tuplatripla(tai jotain?)päivitys

No huhhuh.. Ei ole tullut kirjoiteltua melkein kuukauteen tähänkään osoitteeseen mitään! Ekaksi syynä oli se, että en saanut siirrettyä enemmän ja vähemmän tärkeitä kuviani kännykästä bloggeriin ja sen jälkeen ei ole vain yksinkertaisesti ollut enää energiaa töiden jälkeen kirjoittaa. Teen nyt toista viikkoa töitä uudessa vakiopaikassani ja työvuorot ovat olleet pelkkää iltavuoroa siten, että sunnuntain olen jopa voinut pitää vapaata. Mutta heii money money money! Tiliä odotellessa..
Eilen kuitenkin älysin, että ellen kohta kirjoita tänne blogiin niin se jää kirjoittamatta kokonaan koska etääntyy liikaa tästä jutusta. Eli nyt on luvassa jopa kolmen päivityksen edestä Teemun mullistavaa elämää! Olen tälleen kijoitellut tekstejä valmiiksi, mutta en ole missään vaiheessa kerennyt viimeistelemään niitä. Eli nyt hieman pidempää matskua luvassa. Rispektit (joo tiedän ettei sitä kirjoiteta noin) sille, joka jaksaa lukea;)

Köyhällä on varaa törsätä

Joskus kolme viikkoa sitten sunnuntaina oli Emmin kanssa tarkoitus lähteä käymään Ikeassa. Mikä olisikaan parempi paikka olemattoman rahan törsäämiselle! Sunnuntaihin herättiin sateisissa merkeissä, jota jatkuikin kokon päivän. Olin jo huolissani, että älyääkö HSL vaihtaa ratikkansa ja bussinsa soutuveneisiin julkisessa liikenteessä, koska Helsinki oli hukkumassa pahaa vauhtia kyseisenä päivänä. Noh, asiasta poiketen takaisin siihen Ikea-asiaan. Aamupäivä meni soitellessa Emmille, että missäköhän mahdetaan nähdä ja milloin, mutta kas kummaa: ERÄÄN NEIDIN KÄNNYKKÄ OLI POIS PÄÄLTÄ! Siis voi luoja! Voiko olla turhauttavampaa asiaa kun se, että olet sopinut jo tapaamisesta, mutta et ole sopinut sen tarkemmin aikaa ja paikkaa ja sitten et saa koko tyyppiä kiinni. Onko tämä kyseinen henkilö siis mahdollisesti odottamassa minua ja missä? Lopulta en voinut päätyä muuhun ratkaisuun kuin unohtaa koko Ikea-reissu ja suunnata keskustaan päin yksinäni. Shoppailufiiliksiin oltiin kuitenkin jo asennoiduttu, joten tämä tarve oli pakko tyrehdyttää pienellä kauppareissulla. 

Kaikenlaiset kiertelemiset johtivat lopulta tuttuun ja turvalliseen H&M:ään. Ja siellähän ne minun lompakkoani kiduttaneet asiat odottivatkin.

Koko shoppailuhärdelli lähti näistä kengistä, jotka hyppäsivät silmilleni melkein heti kauppaan astuttuani. Niiden hankintaa ei tarvinnut kauan miettiä kun katsoin omia jaloissa olevia sinisiä kenkiäni, jotka olivat jo hieman irtaantuneet pohjasta. Näiden kenkien jälkeen homma sitten riistäytyikin kädestä.

Alimmassa paidassa on sellaiset värit, joihin olen aivan täysin addiktoitunut vaatevalinnoissani. Vaatekasahan oli paljon paljon suurempi kun menin sovittamaan vaatteita. Päätin kuitenkin hieman rajoittaa, jotta minulla olisi jopa varaa maksaa eläminen jollain tavalla. Laskeskelin minun mahtavalla matikkapäälläni, että kyseiset vaatteet tekisivät yhteensä jotain about 30 euroa, mutta kassalla tulikin ihan muun näköiset hinnat vastaan: lähemmäs 60 euroa. Siinä sitten lähdin kaupasta vaatteiden kera ja kotiin tultuani laitoin vaatteet vaatekaappiin hintalappuineen. En vaan uskaltanut irroittaa hintalappuja vaatteista. Viikonloppuna sain vasta rohkeuden kyseiseen hommaan. En tiedä vaikuttiko siihenkin radikaaliin tekoon lasillinen viiniä ja nopeatempoinen lähtö kotoa vaatekriisin kera.

Ihmeen hyvin sitä saa shoppailtua vaikka periaatteessa rahaa ei ole. Ja sitähän mie tässä hommassa en ymmärräkkään koska olen kuitenkin töissä melkein koko ajan ja silti tuntuu, että rahat ei riitä minnekään. Tällä hetkellä mulla on tähtäimessä ostaa sohvapöytä, taulutelevisio, verhot, pelikonsoli, tietokone ja mitäs kaikkee?! Jos vaan olisi rahaa.... oon varmasti ainut joka sitä toivoo.



Juhannus




Siisti otsikko eikös? En vaan nyt keksinyt mitään upeeta tässä vaiheessa ja in fact juhannus on hyvin keskeisessä roolissa tässä päivityksessä. Juhannus oli nimittäin päivä, jolloin sain houkuteltua oman murmelin anna-leenani (eli Annikan) Helsinkiin! Ollaan edellisinä juhannuksina vietelty sitä meikäläisten luona, koska hyö asuu vähän enemmän maalaisseudulla, joten kaikki järvet, luonnon raikkaus, lehmän lanta ja mitä nyt kaikkee juhannukseen kuuluukin, on mahdollista kokea siellä! Nyt kuitenkin viteltiin jussit suurkaupungissa. Juhannusaaton aamuna jo näki, että kaupunki oli autioitunut merkittävästi.

Olin kahdeksan aikaan aamulla liikenteessä, kun olin menossa töihin. Mentyäni metrotunneliin aattelin oikeesti, että liikkuuko koko juna tänään koska mun lisäksi tunnelissa oli ehkä jotain about kymmenen ihmistä. Yleensä siihen aikaan tunnelin on aivan täynnä. Oli jollain tavalla ihan pelottavaa nähdä, että kaupunki oli kaduiltaankin niin hiljainen. Aivan kuin olisi aamuyöllä liikkunut kaupungilla paitsi, että nyt ei ollut juopot riehumassa Kallion kaduilla.

Jotkut ovatkin ehkä jo huomannut, että mä oon aikamoinen ruokakulinaristi. Tykkään syödä, tehdä ruokaa ja  syödä. Juhannuksen osalta oli tietenkin odotukset ruoankin suhteen suuret. Annikalta kun kysyin, että mitä syötäisiin juhannuksena, tuli hänen puolelta ehdostukseksi salaattia ja varhaisperunoita. Eli todellinen miettiminen ruoasta jäi mun vastuulle. Ongelmana oli vielä se, että parvekettomassa yksiössä ei voi oikein grilliä käyttää ja uunikin puuttuu mun asunnosta (kyllä, mulla ei oo uunia!). Täytyi siis ihan hetken pohtia, että mikä ruoka on mahdollista tehdä jussiksi. Lopulta päätin lihan osalta turvautua tuttuun ja turvalliseen porsaan ulkofileeseen grillimarinaadilla. Paitsinpannulla tuli oikein buenot biffeet. 

Lisäksi ostin lohta, josta tein lohimedaljongit, päälle laitoin vielä ruohosipulia. Medaljongit paistoin reilussa rasvaliemessä, eli maku ei voinut olla paha. Paistinpannulle eksyi lisäksi halloumijuustot ja erilaisia vihanneksia (paprikaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä), jotka myös paistoin rasvan kera. Tavoitteena oli saada kasviksista hyvin ruskistuneet ja kiiltävät ja sitähän ne olikin vajaan kymmenen minuutin paiston jälkeen (ja sitä rasvaa tietenkin reilusti!)

Annikalle annoin hoidettavaksi hänen oman osastonsa, eli salaatin ja varhaisperunoita. Perunoista tehtiin perunasalaatti, johon sisältyi ihan perussalaatti, pekonia, tomaattia, sipulia.. ja mitäköhän kaikkee se eukko laittoikaan sinne.. En tiedä, mutta maistui kuitenkin!

Tältä näytti sitten lopputulos. Tämän kahden tunnin urakan jälkeen oli aikaa pelkästään rentoutua ja oleskella. VIHDOIN!

Juhannusaaton ilta kului siinä kun käveltiin kaupungilla, tissuteltiin juomia ja muutenkin vain chillailtiin. Ei ollut mitään suurempia tavoitteita tehdä mitään. Olla vaan. Jollain tavalla se tuntui hyvin oudolta koska kesäkuu on ollut mulle tosi hektistä aikaa sen takia kun on muuttanut uuteen kaupunkiin ja niin monet asiat vilissyt itsensä ympärillä.

Kävelymatkalla päädyttiin tuomiokirkon portaille turistien sekaan. Turistit oli paljon helpompi erottaa nyt kun kaikki normaalit suomalaiset oli karannut mökeillensä ryyppäämään. Annika bongasi portailla istuessa HYTTYSIÄ! Siis niitä ärsyttäviä pörriäisiä, jotka aiheuttaa hirmuista kutiamista iholle.. En ole nähnyt yhtäkään hyttystä Helsingissä asuessani ja heti kun Annika tulee tänne, hyökkää varmaan kaupungin ainoat hyttyset hänen jalkojensa kimppuun.

Seuraavana päivänä lähdettiin Linnanmäelle seikkailemaan. Annikan oli ihan fiiliksissä kyseisestä mestasta ja elokuussa pitäis lähtee hänen kanssa ihan laitteisiin saakka. En vaan oo mikään hirmu hyvä huvipuistoihminen, koska en kestä yhtään sellaisia laitteita, joissa pää menee alaspäin. Ja noh.. Linnanmäki on tyyliin täynnä pelkästään sellaisia laitteita. Mulle se on jo tarpeeksi villiä meininkiä kun katson muiden ihmisten kärsimystä noissa laitteissa. 

Kauan ei sitä riemua puistossa kestänytkään kun Suomen kesä päätti palauttaa ihmiset todellisuuteen mahtavan juhannussään jälkeen: oli vuorossa koko päivän mittainen vesisade.

Mua masensi vesisade ja lintsin kahvi, joka oli pahaa ja maksoi 2,60.

 

Seuraavana päivänä oli laskujeni mukaan sunnuntai? Kai? Noh silloin kuitenkin oli Annikalla vuoro palata takaisin landelle (kai?). Seikkailtiin taas kerran kaupungilla ja nähtiin myös noita Turun hyypiöitä Soilea ja Collinsia. Oli aika rajua hyvästellä tyttönen koska ei ollut yhtään tiedossa, että milloinka nähdään seuraavan kerran. Harvinaista herkkua tämä näkeminen on tällä hetkellä ja tällasta tilannetta pitäisi kestää vielä kolme vuotta kun toinen asuu Turussa ja toinen Helsingissä..



Elämää on myös töiden ulkopuolella?!


Tällaiseen karuun faktaan havahduin viime viikolla. Yleisurheilun EM-kisat olivat rantautuneet Helsinkiin ja kaupungissa oli vilinää! Vähän kerkesin meininkiä nähdä kun ravasin koko ajan töissä, mutta hyvältä tuo meininki vaikutti. Ratikkaan kun tyyliin meni, saatoin olla ainut suomalainen kun kaikki muut oli jotain turisteja karttoinensa kanssa pälyilemässä rakennuksia. Mut ei siin mitää!

Sanna (serkku)  pummasi nukkumapaikan mun luonta kisojen ajaksi ja oli kyllä aivan mahtavaa nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Vaikka pääasiassa tavattiin illalla, kun mie tulin töistä ja hää kisoista. Ja sitten se olikin jo nukkumaanmenon aika. Lauantaina miulla oli näytön paikka, koska oltiin sovittu siirtyä Helsingin yöelämään viihteelle Sannan kanssa. Sannalla on tamperelaisena on jonkinlainen asennevamma Helsinkiä kohtaan ja nyt oli mulla näytön paikka näyttää hänelle Helsingin upeat yöelämä. Meidän upea seikkailu villiin yöhön loppui kuitenkin siinä vaiheessa kun portsarit näyttivät toista suuntaa miulle jokaisen baarin kohdalla. Kyllähän sitä tietää, että näitä k-24 paikkojakin kaupungissa on, mutta se, että jokainen baari on lauantaisin niitä on aivan kohtuutonta! En jaksa uskoa, että olisin niin kamala pentu muihin baarissa oleviin verrattuna, että minuu ei vois päästää sisälle. Mutta kuitekin tilanne oli hyvin epätoivoinen. Ja Sanna tietenkin kirosi vieressä kun ei päästy mihinkään baariin sisälle. Tässä vaiheessa tunsin itseni vaippaikäiseksi jälleen.. Tilannetta pahensi vielä se, että mulla oli AIVAN KAUHEA KUSIHÄTÄ! Siis koskaan elämässä ei ole ollut yhtä kriittinen tarve päästä vessaan kuin silloin. Pelkäsin koko ajan, että milloinka rakko pettää ja kusen housuihin. Lopulta päätettiin mennä Sports Bar:iin, jossa täytyi maksaa narikkamaksu, mutta jopa minä pikkuinen pääsin sisälle. Ja ahhhh sitä helpotusta kun pääsi vessaan (josta pystyi katsomaan btw tennistä samaan aikaan kun teki tarpeensa).


Sportissa sitten otettiin yhet (tai kahdet), jonka jälkeen ajateltiin, että nyt täytyy taipua Kallion mestoihin, jossa pääsee minne tahansa sisälle ja juomat on halpoja. Pitkän kävelyn jälkeen päädyttiin Kallion ns. baarikadulle, mutta kas kummaa... kaikki paikat oli kiinni ja koko katu oli autiotakin autiompi. Olihan kello jopa huimat 3 yöllä. Helsinkin petti minut ja pahasti.. Tämän kaiken kärsimyksen jälkeen päätettiin lähteä kotiin päin Mäkkärin kautta. Mäkkärin drive in:issä odoteltiin se about puoli tuntia, että saatiin safkat, mutta tilanne ei ollut todellakaan huono, koska tuli kyseisellä reissulla tutustuttua ehkä maailman kamalimpaan duuniin. Siis Drive In:in myyjä ottaa samaan aikaan vastaan tilauksia, pakkaa aterioita, ja laskuttaa asiakkaita. Eli tyyliin kolme eri asiakasta samaan aikaan!! Voin niin kuvitella, että tällainen duunari majoittuu jonnekin pimeään nurkkaan duunin jälkeen eikä halua nähdä ihmisiä ollenkaan seuraavaan viikkoon. Hullua puuhaa sanon minä...


Sunnuntaina Sanna lähti takaisin sinne niin ihanaan ja täydelliseen Tampereeseen. Miulla ei ollu kuitenkaan aikaa tyhjentää ilmapatjaa, jossa vieraat nukkuu, koska seuraava kulkuri oli jo ovella koputtelemassa. Tein kriisimajoituksen Inkalle, joka oli joutunut huijatuksi matkailuautoon, joka oli romahtamassa kahtia hetkenä minä hyvänsä. 

Sunnuntai piti sisällään myös Soilen ja Collinsin tapaamisen! Oltiin päätetty, että lähdetään SeaParkiin, joka oli loppujen lopuksi hieman pettymys miun mielestä. Tai sit lähdin väärällä fiiliksellä sinne tai jotain. Kuitenkin odotin enemmän kaiken habituksen jälkeen. Hauskaa oli kuitenkin. SeaParkin jälkeen haluttiin nähdä lisää elukoita, joten päätettiin tehdä puolentoistatunnin pituinen retki Korkeasaareen. Ja Collins oli aivan innoissaan koska näki ekaa kertaa karhun! Niin siis Collins on Afrikasta jos se jäi kummastuttamaan.. Tässä seuraavaksi hienoja kuvia minun hienolla älypuhelimen kameralla, joka ottaa todella hyvänlaatuisia kuvia pimeässä.

Eläintarhan jälkeen olin saanu tartutettua "Helsinki on ihana paikka!"-fiiliksen Soilelle ja Collinsille (Sanna oli vaikeampi tapaus selvästi). Hyö järkkäs nopeesti yöpaikat itsellensä ja sen jälkeen oli aika siirtyä yöelämään uudestaan. Ekana oli tarkoitus käydä Kallion pubeissa, mutta ilta huipentuikin The Tigeriin!

En ees tiiä, että miksi lisään näitä kuvia kun on niin kauheen laatuisia.. No jotain todistusaineistoa kai..

Ilta oli mukava kaikinpuolin aina valomerkkiin saakka. Sen jälkeen sainkin kohdata Inkan kanssa Tigerin huonomman puolen: Tukehtumisen hissijonossa. On tällaisella isolla yökerholla vielä hieman jotain parantamisen tarvetta koska yökerhosta vie yhteensä 4 hissiä alakertaan ja sitä kautta ulos. Voitte kuvitella minkälainen kaaos siitä syntyy kun sadat ihmiset änkevät samaan aikaan hissikäytävään odottamaan hissejä. Siinä oli kyllä elämäni yhdet hikisimmistä ja ahtaimmista puoli tuntisista ikinä.. Ihmiset oli aivan liimautuneita toisiinsa ja hiki vain virtasi jokaisen otsalla. Tilannetta paransi vielä se, että Inka sanoo keskellä jonotusryysistä, että hänellä on ahtaanpaikankammo. Päästiin kuitenkin lopulta hengissä ulos paikasta ja edessä oli kävelymatka kotia. Seuraavana päivänä töihin juu-u... 

Mutta viikonloppu oli kaikin puolin oikein onnistunut! On ihanaa nähdä kavereita näinkin tiuhasti vaikka ei asutakkaan enään samalla paikkakunnalla. Täytyy vain toivoa, että meininki jatkuisi samanlaisena.

Tämä on turha otsikko

Joo en edes yrittänyt keksiä mitään järkevää. Tämän päivityksen tarkoitus on oikeastaan viedä vaan tää meikäläisen elämä nykyhetkeen myös tämän blogin kautta. Nyt on 12. heinäkuuta ja tuntuu, että koko kesä olisi jo kohta ohi.. Pelottavaa ajatella niin, mutta syksy tulee niin älyttömän nopeasti! Minuu inhottaa kun en oo voinut ottaa kunnolla iloa irti kesästä, mutta sinänsä mulla ei oo ollut aikaa eikä myöskään niin suurta tarvetta kuin yleensä. Tää koko Helsinkiin muuttaminen ja tänne asettautuminen on ollut niin suurta seikkailua, että kesä jää aivan toisenlaiseksi elämykseksi tässä sivussa.

Mulla on käynyt pienen ajan sisällä paljon vieraita täällä, enkä kyl oikeastaan ees muista, että milloinka olisin kunnolla ollut yksin tässä kämpässä viimeeksi. Mutta se ei haittaa koska kuten sanoin jo aiemmin, on mahtavaa että ihmisiin saa pidettyä vieläkin kontaktia. Myös sellaisiin, joiden kanssa ei olisikaan kauan ollut tekemisissä!

   

Taas kerran viihteellä! On tää elämä vain niin viihteellistä. Cia ja Päivi tuli käymään stadissa ja suunnattiin heidän kanssaan johonkin Loose-baariin, josta kuultiin joiltakin ohikulkijoilta kun Cia meni randomisti kyselemään hyviä baareja ihmisiltä. Loose oli ihan mielenkiintoinen paikka ja jopa minä pikkuinen sain hommattua itseni sisälle vaikka paikka olikin k-22 olevinaan. Pyh. Kallio antoi meille oman osuutensa yöstä, kun löydettiin kadulta levinnyt lava lonkeroita. Suurin osa tölkeistä oli vielä avaamattomia joten mikä ettei!

Veljeni Julius tuli viime sunnuntaina vierailemaan ja oli täällä torstaihin saakka. Oli kyllä aikamoinen homma kun täytyi käydä aamuvuorolaisena duunissa ja päivät kierrellä hänen kanssaan ympäri Helsinkiä ja kauppoja. Mut ei siin mitään! Nyt voi nukkua hiljalleen univelkoja pois (nii vissiin, nyttekin kirjoitan blogia keskiyöllä).

Juliuksen käynnin aikana käytiin kahdesti leffassa ja innostuin taas kerran tuosta elokuvissa käynnistä! Täällä Helsingissä on niin helppoa mennä leffaan kun voi tyyliin mennä teatteriin ja katsoa vain, että mikä leffa alkaa seuraavaksi. Tekis mieli enemmänkin käydä leffassa, mutta aika kallista lystiä tuokin kun leffaliput maksaa parhaimmillaan 14 euroa.. Ja tulihan sitä nyt tällä viikolla myös shoppailtua.. taas kerran... hups..

Odotan kauhulla sitä, että miten innostun käyttämään rahaa kun Mika tulee viikonlopuksi mun luokse. Tunnetusti ollaan aikamoisia rahan käyttäjiä Mikan kanssa, mutta toivon, että hän saa hieman tasoitettua shoppailuintoaan perjantaina päivällä, kun en oo ite mukana niin ehkä miunki lompakko säästyisi pahimmalta rääkkäykseltä.

No oli kyllä nyt aikamoista päivitysten pommitusta.. Jos vaikka tästä taas päästäisiin oikeaan päiväjärjestykseen ja mie pystyisin kirjoittamaan jopa jotain järkevää (tai niinhä mie aina lupailen). 

Kiitos ja anteeksi.

Sipsit ahdistelevat!

Lauantai. Töistä tultu kotia. Kaupasta ostettu sipsipussi. Sipsit ovat sourcream & onion-makua. Sipsipussi avautuu... o'ou....
Oon siis niiiiiiiiiiiiiiiiiin perso suolaiselle, etenkin sipsille! Terveet ihmiset nauttii sipsejä kohtuudella pitkin iltaa, mutta mulla kokonainen pussi tyhjenee yhdessä illassa. Eikä siihen tarvita kuin vaan pari tuntia aikaa. Tarvitsen apua!!!

Päivät ovat taas vilisseet töitä tehdessä pääasiassa, joten elämässä ei ole mitään mullistavaa ainakaan omasta mielestä tapahtunut. On ehkä jotenkin sairaaloista, että saan miun päiviin täytettä nimenomaan töiden kautta. Hyvänä esimerkkinä eilinen päivä, jolloin mulla oli työt klo 10-16. Töistä päästyäni mua suorastaan ahisti koska ihmiset olivat asennoitumassa viikonloppuun ja sen rientoihin, mutta mulla ei ollut mitään missään tiedossa ja muutenkin oli työpäivä seuraavana päivänä. Sainkin loppupäivälle pelastuksen kun äkillisesti tarvittiin työntekijää Espooseen kauppaan. Teinpä siis töitä klo 10-21. N o  l i f e .

Muutama päivä sitten jono pelastusautoja ajoivat mun kämpän ohitse kohti Linnanmäkeä. Parin ekan pelastusauton kohdalla en reagoinut asiaan, mutta kun pelastusautoja ajoi toisensa perään lisää ja lisää kämpän ohitse, nytkähti minulla niskassa ja toimittajan vaistoni heräsivät jälleen. Laitoin äkkiä kengät jalkaan, otin kameran messiin ja juoksin Linnanmäelle. Siellähän se operaatio oli alkamassa. Lintsin maisemajuna oli jumittunut ja palomiesten täytyi nostaa matkustajat pois vaunuista. Nappasin kameralla kuvat paikan päältä ja lähetin lehteen kyseiset matskut.

Seuraavana päivänähän se minun kuvani jo komeili Ilta-Sanomien päivän lehdessä. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä sitten rakastan toimittajan työtä! Se on niin mahtavaa hommaa, että olemn valmis tekemään sitä miltei ilmaiseksi. Olisi niin mahtavaa jos saisin tulevaisuuteni kyhäiltyä kyseisen ammatin ympärille. Toivottavasti saankin vielä joku päivä.

Miulla on suuri mysteeri käynnissä koska jokin asia tahraa miun vaatteet. Kyseisessä kuvassa miun aluslakana pesun jälkeen. Tollaista tahraa pienempänä versiona oli nähtävissä ennen pesua, mutta pesun jälkeen tilanne riistäytyi kokonaan käsistä. En tajua, että mikä pilaa mun vaatteet/lakanat!! Mun yhdessä valkoisessa t-paidassakin menee sellainen keltainen viiva pitkin selkää. Mitä ihmettä?! En voi muuta kysyä.

Seuraavana päivänä tapasin Terhin, joka oli käymässä Helsingissä. Raukkaparka oli aivan hukassa koska oli jättämässä välistä oman alansa työkeikan ja menossa maalaamaan jotain lol vessaa. Onneksi olen näin hyväsydäminen ihminen joka osaa aivopestä ihmiset oikeisiin asioihin ja sain hänet jäämään Helsinkiin punkkaamaan mun kämpälle. Kyseinen ehdotus oli todellakin vaivan väärti minunkin  kohdalleni koska sain:

a) Aivan mahtavan maalauksen/ taulun/  teoksen tai jonkun muun tollaisen koristeen, jota Annika väittää tiskirätiksi. Mie kuitenkin rakastuin tähän Terhin antamaan tuparilahjaan! AIVAN UPEA!

b) Sain ehkä parhaimman iltapalan ikinä. Oli patonkia, erilaisia juustoja, appelsiinia, tuoremehua ja kaikkea nam nam nam!!! Seuraavana aamuna ei tehnytkään sitten mieli enään syödä koska edellisenä iltana oli tullut nautittua ihan kunnolla safkoista. Aamiaisen väliin jättäminen kuitenkin kostautui töissä, jossa vatsa ja pää oli aivan sekaisin koko päivän. Syynä lienee aamiaisen väliin jättäminen ja vähäiset yöunet. Minuun vaikuttaa vähäinen unen määrä aina jonkun ihmeen takia vatsan kautta.

Samana sekavana päivänä tein visiitin Linnanmäelle. Tällä kertaa en kuvaten jotain oumaigaad-häppeninkiä, vaan ihan upeasta säästä nauttien! Kierrettiin puistoa ympäri Leelan kanssa ja muuten vain chillailtiin. Oli kyllä aivan mahtavaa vaikka missään laitteessa ei tullut kummemmin käytyä. Ainut laite oli näköalatorni, johon siihenkin oli ilmainen sisäänpääsy. Kyseisen laitteen kautta pääsi ihailemaan kyllä ah, niin kaunista kotikaupunkia!

Leelan tarjoama multaperuna. Oikeasti... kuinka moni uskoo ton olevan karkki?!

Eilisessä työpaikassa vietettiin pitkäaikaisen työntekijän eläkkeelle siirtymistä. Kun menin kahvihuoneeseen kohtasin tämän komistuksen heti. Mietin, että mitäköhän työpaikalla tuumattaisiin jos minä keikkatyöläinen menisin nappaamaan ensimmäisen palan kakusta ennen kuin edes itse juhlaväki olisi paikalla. Olihan kuitenkin minun kahvituntini aika ja ei mulla ole aikaa myöhemmin tulla nauttimaan kakusta!

Tää oli vähän epätoivoinen blogipäivitys, mutta en pysty nyt keskittymään kaikenlaiseen turhaan ja syvälliseen jorinaan, koska tuo sipsipussi tyhjenee hyvin uhkaavaa vauhtia tuossa vieressä ja mun on pakko lähteä koneelta, jotta en söisi koko pussia yhtenä iltana. Aatella... mulla jää syömättä osa sipseistä... pelottavaa.. 

Tähän loppuun vielä tilattua tekstiä: NIMELTÄ MAINITSEMATON IHANA YSTÄVÄNI (Viivi) SAI UUDEN AU PAIR-PERHEEN ITALIASTA! Eli hän pääseekin lähtemään tuohon upeaan maahan ja hankkimaan elämyksiä vuoden verran kyseisestä paratiisista. Oon niin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla hyvin surullinen koska en tiedä miten pärjään vuoden ilman häntä:((

Loppuuko kaikki aikanaan?

Viime päivityksessä yleiltiin (YLE, se mediayhtiö u know) ja tässä päivityksessä jatketaan samalla linjalla, mutta aivan asiasta! Tänään taas nimittäin tapahtui jotain niin ylimaalisen ihanaa. Käväisin jo toistamiseen Yleisradiolla tapaamassa populaa ja tällä kertaa sain jopa jotain konkreettista aikaiseksi nimittäin sain sovittua itselleni työharjoittelupaikan kyseiseen taloon! Aloitan siis Yle Tuotannossa ensi syksyllä ja innoissani odotan tulevaa tuntematonta. Minä, radiolle uskollinen työläinen siirryn television puolelle ja se jos mikä vasta on jännää! Asia ei millään tavalla ole kuitenkaan huono koska tykkään myös kuvallisesta puolesta ja nyt työharjoittelun kautta saan ehkä vielä syvemmän kosketuksen kyseiseen viestintävälineeseen. En vain malta odottaa syksyyn! 

Se on jotenkin hassua, että vielä pari viikkoa sitten oli sellainen olo, että mistään ei tule mitään ja että omille haaveilleen on annettava periksi. Tänään kuitenkin jouduin sellaiseen tilanteeseen, että jouduin jopa karsimaan työmahdollisuuksia ja päättää, että mistä olen kaikista eniten kiinnostunut ja mistä voisi olla eniten minulle hyötyä. Ja tämä päätös siis kohdistui Pasilan suuntaan. 

Miulle on muutenkin sattunut niin paljon iloisia asioita, että alkaa ihan pelottamaan se, että jossain vaiheessa tulee sitten hirveästi jotain pahaa ja ikävää. Vai onko se sittenkään välttämättä totta, että kaikki hyvä loppuisi aikanaan? En ainakaan halua ajatella niin. Ehkä se on hieman myös omasta ajatusmaailmasta kiinni.

Jos jotain kuitenkin kaipaisi vielä lisää olisi ihmiset. Onhan ihmisiä Helsingissä vaikka kuinka paljon, mutta kaipaisin ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa. Tällä hetkellä kaupungissa on muutama ihminen, jolle tietää että voi soittaa ja kysyä jonnekkin, mutta ei näitäkään ihmisiä voi kiusata aina. Kun olin tekemässä muuttoa Helsinkiin, kerrottiin minulle, että kannattaa asennoitua siihen, että ensimmäiset kolme kuukautta menee yksin ollessa ja että sen jälkeen alkaa löytämään ne omat ympyrät. Tuntuu vaan niin vaikealta olla omassa rauhassa. Jotkut ihmiset pärjäävät omillaan hyvinkin, mutta mie tarviin melkein jokaiseen asiaan jonkun toisen ihmisen mukaan, jotta voin nauttia asiasta oikeasti. Ehkä jonkinlaisella sopeutumisella siihen yksinäisyyteenkin tottuu, mutta itselleni tämä muutos tapahtui niin nopeasti, että huh huh. Vielä kuukausi sitten asuttiin Annikan kanssa saman katon alla, miulla oli ystäviä, joille pystyi soittamaan ja lähteä käymään heidän luonaan miltei aina kun teki mieli. Eihän sitä pidäkään odottaa, että tilanne pysyisi samanlaisena enää siinä vaiheessa kun muuttaa yksin uuteen tuntemattomaan kaupunkiin, mutta Helsingissä on niin paljon tekemistä, että masentavaa kun ei ole ihmistä kenen kanssa välttämättä tehdä kyseisiä asioita. Mutta pitää olla kuitenkin kiitollinen, että olen saanut edes ne pari kaveria täältä, joihin voi olla edes joskus yhteyksissä!

Äskeinen angsti teksti oli pohjustusta eiliseen päivääni. Kuuden päivän pituisen työputken jälkeen minulla oli kerrankin vapaapäivä ja tietenkään silloin KUKAAN siis ei KUKAAN vastannut miun puheluihin!! Lopulta turhauduin ja lähdin ulkoilemaan yksinään kaupungille ja se jos mikä oli masentavaa. Oli aivan liian aurinkoista ja iloista kaikkialla missä tuli käveltyä. Myös kansanedustaja Ben Zyskowicz istui hyvin onnellisena terassilla Suomi-paita päällä.

Jaksoin noin tunnin kävellä kunnes päätin raahautua takaisin kotiin päin. Kotimatkalla klo 16 aikaan älysin, etten ollut avannut suutani kertaakaan koko päivän aikana! Ja se oli hyvinkin erikoista. En harrasta itsekseni puhumista, mutta tuolloin oli pakko sanoa ääneen "mie en oo sanonu mitään koko päivänä!". Ihan vaan sen takia, että sai varmistettua että oma puhekyky on vielä tallella.

Koko Helsingin söpöin ratikka tuli vastaan! 

Tänään aamulla miun asunnon viereisellä parkkipaikalla valmisteltiin jonkin videon kuvauksia. Jos en ihan väärin käsittänyt niin joku musavideo oli kyseessä. Artisteja en tunnistanut, koska istuivat valmiiksi jo autossa odottamassa kuvausten alkua.

Miulla on ehkä parhaimmat mahdolliset lenkkimaisemat!

Tällaista tällä kertaa. Mie niin yritin tehdä tästä päivityksestä iloisen ja kaikkee pinkkii, mutta tällasee angstiiha tää sitte päätyi. Lopetetaan tämä teksti kuitenkin iloisiin tunnelmiin: MIE SAIN TYÖHARJOITTELUPAIKAN YLELTÄ JEE!

Visiitti media-assistentin Mekassa

Päivät täällä Helsingissä alkavat tuntua päivä päivältä kotoisimmilta. Kaupungissa on hyvin paljon asioita joihin tutustua yhäkin, mutta on asioita, jotka on muuttunut aivan arjeksi. Älysin tämän asian tänään työmatkalla Espooseen. Hyppäsin normaaliin tapaan ratikkaan asunnon viereisestä pysäkistä, matkustin keskustaa, menin Kampin linja-autoasemalle, otin sanomalehtien jakajalta päivän Metro-lehden, menin bussiin, luin bussimatkalla paikalliset uutiset ja perille tultua menin töihin. Elämä on kuitenkin so far juuri sellaista kuin mitä halusinkin ja odotin tältä paikalta. Toivon ettei moni asia tulisi muuttumaan ainakaan hirveän konkreettisesti. Jos muuttuu, niin toivottavasti edes positiivisella tavalla. On vaan niin hienoa, että asia mitä on odottanut monen vuoden ajan vastaa niin hyvin odotuksia kun se vihdoin ja viimein toteutuu.

Töihin mentyä ei kuitenkaan meininki enään ollut niin arkista ja normia. Tänään oli nimittäin kassakoulutuspäivä, joka tarkoitti mun kohdalla ensimmäistä päivää kassan toisella puolella nököttämistä! Ainakin nyt jäi hyvät fiilikset kyseisestä duunista ja innolla odotan seuraavaa kassavuoroa. Voihan se olla, että kyseinen työtehtävä muuttuu aivan samanlaiseksi peruskauraksi, kuten kaikki muutkin osastot kaupassa. Huomenna vielä kouluttautumaan S-ketjuun ja sitten olen taas astetta professionaalempi (lol mikä taivutus) kaupassa!

Helsingissä avattiin eilen ensimmäiset itsepalvelukassat, jotka sijaitsevat oikeastaan melkein mun vieressä sijaitsevassa S-marketissa. Oon yrittänyt keksiä syytä niiden tarpeellisuudelle, mutta en vain tajua, että mihin niitä tarvitaan? Työntekijämäärääkään se ei kummoisemmin vähennä koska kyseisten itsepalvelukassojen äärellä on kuitenkin myyjät, jotka valvovat asikkaiden asiointia kassalla. Vai onko tämä meininki menossa oikeasti siihen suuntaan, että kaikki tehdään robottimaiseksi ja ihmiset heitetään kadulle pyörittelemään peukaloitaan? En ymmärrää... Yhden positiivisen asian ystäväni keksi näistä kassoista: " Asiakaspalvelu oli vertaansa vailla, hoidinhan kaiken itse ". 

Kauppaduunin jälkeen matkustin jokaisen mediatyöläisen Mekkaan: Yleisradion toimitiloihin. Visiitti Pasilassa oli enemmän kuin vaan siistiä! Oli hienoa nähdä kyseiset tilat ja välineistöt, joilla tuotetaan ohjelmistoa Suomen kansalaisille päivästä toiseen. Vielä upeampaa oli tietenkin tavata itse tekijöitä ja yrittää itse vähän änkeytyä mukaan porukkaan. Helppoahan se ei tällä alalla ole, mutta taistelu jatkuu voittoon saakka!

Studio, jossa tehdään mm. a-studiota. Illan ohjelmaa valmisteltiin vierailuni aikana. Pakko kyllä tänään katsoa kyseinen ohjelma ja katsoa, että kuinka hyvin toteutuu ne suunnitelmat, joista ohjaaja ja kuvaajat keskustelivat sillä hetkellä.

Pitihän sitä käydä lämmittämässä penkki valmiiksi illan vierasta, ulkoministeri Erkki Tuomiojaa varten.

Kaikki vaan näyttää niin paljon suuremmalta television kautta katsottuna.. Taustalla aamuohjelman studio.

Voevoevoe.. toivon niin paljon, että joku kaunis päivä matkustaisin sellaiseen työhön, jota oikeasti rakastan ja johon minulla on suuri intohimo. Tuntuu vaan, että se pelkkä intohimo ei meinaa riittää aina, vaan asian ratkaisee se aina niin paljon kiusaava raha! Tekisi melkein mieli sanoa, että mä voin tehdä ilmaiseksi töitä, mutta se ehkä ei antaisi hirveän ammattimaista kuvaa itsestäni : D Tiedän vaan, että olisin hyvä työssä ja tekisin sen kunnolla!

Tähän loppuun hieman osanottoa ystävälleni, jolla kusi tilanne aika ilkeästi. Rakas ystäväisenä oli lähtemässä ensi kuussa Italiaan vuodeksi au pair-tehtäviin. Hän oli myynyt suuren osan omaisuudestaan, ostanut lennot ja tehnyt kaiken mahdollisen, mitä voisi tehdä kun ollaan aloittamassa elämää uudessa paikassa eikä olla varmoja paluusta Suomeen.
Nyt tämä au pair-perhe ilmoitti ettei voikaan ottaa häntä Italiaan... kiva.. Aloin miettimään, että kuinka tyhjä ja muutenkin ontto olo tollaisesta voi tulla kun yht' äkkiä kaikki, mihin on valmistautunut onkin epäonnistunut. Toivon, että hän saa selvitettyä asiat jollain ihme tavalla, jotta hän saisi lähdettyä matkaan ja elämään!
Itsellänikin on aikamoinen hinku muuttaa ulkomaille aina välillä, mutta nyt se on laantunut ainakin hetkellisesti. Ehkä sen takia, että en välttämättä haluaisi luopua asunnosta ja aloittaa sitä samaa asunnon metsästyshelvettiä enään uudestaan. Ja asumisympäristö on muutenkin niin erilainen kuin mitä se oli silloin, kun oli palava tarve muuttaa pois tästä maasta. Katsotaan sitten, että minkälaiset on fiilikset talvella...

Nyt unettaa jotenkin ihmeen paljon, joten taidanpa olla aika hurja ja mennä nukkumaan hyvin ajoissa tänään. Hyvvee yöt!

Tulevaisuus on nyt

Torstaiaamu alkoi heräämällä klo 9.27 katsoen kelloon ja ajatuksella "oh shit". Niin mahtava älypuhelin oli ottanut lopputilin eikä ollut suostunut herättämään minua. Yhdeksäksi oli sovittuna iholääkärin tapaaminen ja kyseinen vastaanoton missaaminen ei ole mitään ilmaista puuhaa. Onneksi tilanne saatiin loppujen lopuksi hoidettua ja pääsin klo 11 vastaanotolle. Mainitsinkin aiemmin palaneista jaloistani, jotka yhä punottavat mikä on hyvin erikoista koska palamisesta on aikaa jo melkein 2 kk. Samanlaista hämmästystä se aiheutti myös lääkärissä, jossa ei myöskään oltu varmoja siitä, että mikä asia voisi pitkittää näin pitkään jalkojen parantumista. Nyt on hankittu muutamat hassut rasvat aivan veikkauksella ja nyt katsotaan, että parantuuko jalat vai irtoavatko. En kyllä olisi uskonut, että Teneriffan loman jälkimainingeista olisi tullut näin työläitä... Lääkäristä oli aika suunnata kohti Imatraa, jonka kautta matka jatkui Outokumpuun valmistujaisjuhliini.

RTV09:n valmistuneet + Liisa, joka ei päässyt paikalle

Nyt se olisi sitten ohi. Kolmen vuoden uurastus palkittiin viime perjantaina kun käteen annettiin päättötodistus ja kaksi stipendiä (yksikköstipendi, sekä opiskelijakunnan myöntämä stipendi)! Oikeastaan ei näitä kolmea vuotta voi kutsua edes uurastukseksi. Ei sillä etteikö olisi tullut rehkittyä valmistumisen eteen, mutta lähes kaikkia työ, mitä on tämän alan parissa tullut tehtyä, on ollut pelkästään nautittavaa. On samalla helpotus, mutta myös sääli, että koulun täytyi loppua. On nimittäin epävarmaa, että milloinka seuraavan kerran voi media-alan työtehtäviin osallistua.

Valmistujaisten jälkeen suunnattiin Viivin perheen kesämökille, joka on sillä tavalla erikoinen, että mökki on alkuperäiseltä idealtaan omakotitalo. Ajan myötä tekolammen ympärille on pystytetty lisärakennuksia ja kaikki on uusittu niin viihdyttäväksi ja mukavaksi. Monet ovat sitä mieltä, että kesämökki ei ole kesämökki jos siellä on liikaa mukavuuksia, mutta Viivin perheen kesämökki oli juuri mukavuustasoa minun makuuni!

Siinä hieman karulaatuisia kuvia mökkeilystä. Ruokaa oli ja PALJON! Nam nam nam nam... Minä ja Jennakin pystyttiin toteuttamaan hyvin meidän yhteiset pekonifantasiamme.. krhm.. siis...

Luokkaa tulee ikävä ja suuresti. Se on jotenkin niin hassua, että tämän kolmen vuoden aikana ei läheskään kaikkien kanssa ole ollut niin paljon tekemisissä. Lähinnä ainoastaan koulun kautta. Silti kun oli hyvästien aika, tuntui kun olisi hyvästellyt perheensä. Jotenkin outoa kuinka huomaa niin kaukaisten ihmisten olleenkin niin läheisiä. Olen saanut luokaltani myös todella hyviä ystäviä ja heidän hyvästelyyn en edes suostunut. Anteeksi osanomaisille, mutta miusta aivan liian traagista halailla ja sanoa hyvät jatkot, koska on pakko tapahtua niin, että näitä ihmisiä tulee näkemään vielä myöhemmin! Inhottavaa kun kaikki vain hajaantuvat eri puolille Suomea, mutta olihan tämä odotettavissa..

Surkuttelun jälkeen kivoihin asioihin! Meikäläiset ja mummi olivat myös raahautuneet valmistujaisjuhliin ja juhlien jälkeen minua odotti oikein oikein kiva valmistujaislahja meikäläisiltä. Nimittäin rannekello!

 En ole kummoisemmin rannekelloihmisiä, mutta tämän yksilön näkeminen oli rakastumista ensi silmäyksellä. Vaikka siitä ei tulisikaan katsottua aikaa, on se silti oikein käytännöllinen ainakin ulkomuotonsa puolesta!;)

Kellon lisäksi sain lahjaksi rahaa ja se tulee todellakin hyötykäyttöön! Alkaa tämä työttömyys jo tässä vaiheessa tuntumaan. Sinänsä on aika hassua kutsua itseänsä työttömäksi, koska työpaikkani kautta olen vähä väliä töissä jossakin kaupassa. Olisi vaan niin hyvä saada vakinaistettua paikkaansa jossai sillä tavalla, että arki olisi arkea ja maksujen maksamista eikä jatkuvaa jännittämistä siitä, että minkälainen palkka tällä kertaa tulee. Saatan ehkä olla hieman malttamaton koska hei haloo, muutin vasta muutama viikko sitten Helsinkiin ja nyt jos panikoin sitä, että mulla ei oo tarpeeksi hyvää duunia! Sentään jotain hommaa edes on! Pitäisi ehkä vähän rauhoittua, mutta olen niiiiin huono odottamaan!

Maanantaina kävin virallistamassa oman työttömyyteni työkkärissä ja tänään onkin ollut sitten paperien pyörittelyn vuoro Kelassa. Kelassa hurahti sellaiset 2 tuntia, josta 1,5 tuntia meni jonottamiseen. Tänään tuli tyyliin ensimmäistä kertaa ikävä pienen kaupungin elämää, koska siellä sentään viraston palvelutiskit veti sujuvasti! Kun lopulta oli minun vuoroni päästä palveltavaksi, selvisi että minulla ei ole kaikkia tarvittavia liitteitä tuen saamiseen. Eli taistelu rahan puolesta jatkuu yhäkin! Ihmettelen vain sitä, että kuka kehtaa väittää etteikö valtion tuella elävät tekisi mitään? Tästä jonottamisesta ja tuhansien paperien kantelusta pitäisi jo melkein pelkästään saada palkkaa!

 Kun olin vihdoin ja viimein selvinnyt toimistolta pois, oli pakko tuulettua pihalla ulkoillen. Löysin oikein kivan lenkkipolun. En tiedä, mikä on polun nimi mutta se kiertää Helsingin keskustan viereisen lammen. Maisemat olivat upeita ja lenkkipolkukin todella hyvä! Ja aivan sairaan paljon hölkkäilijöitä! Onko jotkut maratoonit tulossa pian vai mitä?! Tunsin niin läskiksi itseni kun itse olin lenkkeilylinjalla, eli reippasta kävelytahtia. Joskus tullut itsekkin hölkkäiltyä, mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Kuitenkin se, että juoksevia ihmisiä juoksee koko ajan ohitse laittaa itsensäkin juoksufiiliksiin. Tuntui koko ajan, että joku olisi tuuppinut selästä, että "juokse, juokse!". Loppumatkasta ryhdistäydyin ja hölkkäsin loppumatkan kotia. Ja oikeassahan minä olin pelkojeni kanssa. Huonossa kunnossa ollaan! Täytyisi ehkä ängetä noiden hölkkääjien sekaan useamminkin? Pitäisi vaan hankkia kunnon lenkkivaatteet ja lenkkarit niin sitten olisi oikein bueno!

Huomenna olisi aika suunnata jälleen Espooseen töihin. Tällä kertaa kassakoulutukseen! Hieman jännittää, että mitä siitäkin tulee, mutta se selviääpi sitten huomenna. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun kassan saldoa tarkastetaan. Töiden jälkeen käyn vielä piipahtamassa Pasilassa, mutta siitä ensi kerralla lisää;)