Ulkonäkö jo kuin Conanilla, enää puuttuu jutut!

Pakko jatkaa tätä intoilua kuntoilemisesta taas tässäkin päivityksessä. En oo vaan kahteen viikkoon tehnyt järin mitään liikunnallista ja nyt viikonloppuna ku on käynyt ulkoilemas, fiilis on ollu mitä mainioin. Sen huomaa heti ku ei käy liikkumassa, että myös ihan yleinen vire ja energisyys kuolee arkena. Tänään innostuin käymään juoksulenkillä, mitä en ole tehnyt ikuisuuksiin! Tai no en tiedä, että kenen mielestä se mun vauhti on juoksua ja kenen mielestä vaan paikallaan liikkumista. Itseäni kuitenkin ilahdutti aivan juoksulenkin loppupuolella ohitse ajaneen pyöräilijän kommentti: "Sulla on hyvä vauhti, 12km/h!". Jos tässä nyt jaksaisi käydä enemmänkin juoksemassa ja saisi sitä kuntoa kohennettua niin ehkä sitä joku päivä voisi juosta sen 12 kilometriä tuntiin;)

Ensimmäiset kaksi viikkoa on nyt kulunut Radio Cityllä. Oon kyl ollut hyvin tyytyväinen ratkaisuuni tulla kyseiseen työpaikkaan hommiin. Varmuus siitä vaa kasvaa koko ajan ku alkaa hiljalleen olemaan enemmän yksi osa työtiimiä. Radio City on kyllä mediana niin erilainen kuin mitä nämä aikaisemmat työpaikat on ollut. Oonkin jo aikaisemmissa päivityksissä vähän maininnut, miten Radio City poikkeaa muihin työpaikkoihin, mutta yksi merkittävä eroavaisuus, missä mullaki on vielä opittavaa on se, että täällä tehdään viihdejournalismia! Kylhän kyseinen asia oli mulle siis tiedossa kun tulin kyseiseen lafkaan hommiin, mutta vasta nyt alan sisäistämään sen, että miten viihteellisiä juttuja ja uutisia saa tehtyä samasta haastateltavasta, josta ehkä ennen on tehnyt pelkästään vakavamman oloisia ajankohtaisjuttuja. Haastattelutekniikkaa voi verrata enemmän sellaiseen rentoon talk show-tyyliin, kuten Conan. Nyt oonkin ottanut tavoitteekseni katsoa mahdollisimman paljon Conan O'Brienin tekemiä haastatteluja!

Työnkuvaani kuuluu haastattelujen tekeminen valtakunnalliseen, kuin myös paikalliseen lähetysvirtaan. Lisäksi toimitan aina perjantaisin paikallisuutisia Radio Citylle, sekä Helsingin ja Uudenmaan Iskelmälle. Näille Iskelmän taajuuksille tulee myös mun tekemiä paikallisjuttuja. Eli ei se Radio City pelkästään riittänyt, piti levittäytyy viel lisää!
Ja kyllähän noita julkkiksiiki on tullu haastateltua. Tähän mennessä oon tunkenu mikrofonia jo mm, Tommi Korpelan, Amanda Pilkkeen, Peter Franzenin, Antti Jokisen, Eero Ritalan, Aku Hirviniemen, Kari Hietalahden, Leena Pöystin ja Leo-Pekka Tähden suun eteen.

Kute tossa kirjoitinkin jo päivityksen alussa, en oo jaksanu oikee käydä ulkoilemassa pariin viikkoon. Etenkin eka viikko uudessa duunissa veti pään niin tyhjäksi aina työpäivän jälkeen, että en jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Ihan erakkona en kuitenkaan ole koko aikaa ollu vaan oon nähnyt ihania ystäviäni näiden parin viikon aikana ihanan monta kertaa! Annikaki teki oikein mukavan yllätysvisiitin Helsinkiin viikon alussa. Muutaman tunnin kerettiin nähdä, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Ensi viikonloppuna oiski sitten 4-vuotis vuosipäivä.. huhhuh..

Aniko päätti lentää Unkarista ihannoimaansa Suomeen pariksi päiväksi. Kierreltiin hänen kanssaan Helsinkiä yhtenä päivänä ja mun oli ikäänkuin tarkoitus olla turistiopas hänelle. Asia kääntyi kuitenkin toiste päin. Lopulta Aniko esitteli mulle Helsinkiä hänen fiksullaan turistioppaallaan. Yllä kuva siitä temppeliaukion kirkosta ja alhaalla kuva kebabrullasta.. eiku siis Kampin kappelista!

Kokomo baari ja sen eksoottiset juomat! Kuvassa tilaamani mojito (etummainen) ja Cian tilaama kiivi-juoma. On kyl siistii että jostain paikoista saa tollasii juomii, mitkä tehdään okeesti hedelmistä ihan paikan päällä. Mutta oli kyllä hintakin sen luokkaista..

Alla kuva viinavesiputouksesta, mikä piti tietenkin sytyttää vielä tuleen, jotta se olisi tarpeeksi cool.

Uusi suosikki-pizzeriani löytyi annankadulta! Jättipizza ja litran olut yhteensä 12 euroa! Ja pizza oli oikeasti tosi hyvä! Vaikka pizza olikin aivan älyttömän suuri, ei se jättänyt ähkyoloa sen jälkeen. Pohja oli mitä mainioin!

Kävin viime viikonloppuna teatterikorkeakoulussa, jossa pidettiin jokin hyvin creepy keikkailta. Kuvassa oleva dj soitti jotain kauhumusiikkia tunnin verran samalla kun taustalla näkyi joku vanha ranskalainen kauhuleffa, missä mm. leikattiin naisen silmä. Yhh..

Eilen lenkillä pysähdyin Töölön puiston kohdalla hyvin kirjaimellisesti WTF-ilmeeseen. Keskellä nurmea oli pieni lumikinos ja pulkka... Siis häh?!

Olin ehtinyt jo asennoitumaan siihen, että sunnuntaista tulee hyvin tylsä nyhjöttämispäivä. Asiaan tuli kuitenkin oikein positiivinen käänne jo heti aamusta, kun työkaveri lähetti mulle viestin ja kysyi, että haluanko lähteä katsomaan Nickelbackia. Noh, mikäs siinä! Oon nyt kuunnellu tän kirjoittamisen aikana Nickelbacia ja yrittäny muistella, että mitäs kaikkii biisei niiltä oikee on. Niin ja onhan sielä Hartwall Areenalla esiintymässä myös Daughtry.

Hyvä sunnuntai, toivottavasti teillä muillakin!

Yksi tunti kattaa koko päivän

Viime blogitekstissä vuodatin tätä ihmissuhteiden ongelmallisuutta uudessa isossa kaupungissa. Tästä ruikutuksesta motivoituneena suuntasin eilen illalla Etelä-Haagaan viettämään tupareita Emmin uuden asunnon vuoksi! Aihetta juhlaan oli muutenkin koska eilen oli viimeinen työpäiväni aktiivisena työntekijänä kaupassa! Sana "aktiivinen" on lisättävä tuohon titteliin, koska virallisesti en ole irtisanoutunut, mutta työharjoittelun takia olen luonnollisesti estynyt tekemään kahta työtä päällekkäin. Kyllähän tuo kaupan työ menee, mutta oli se kuitenkin suuri helpotus lopettaa eilen työvuoro, kun oli tiedossa, että seuraava viikko alkaisi oman alan hommissa. 

Mutta kuitenkin takaisin siihen juhla-aikaan ja siihen valmistautumiseen. Lähteminen viihteelle oli hyvin ristiriitaista koska samaa aikaa halusin lähteä ja nähdä ihmisiä ja pitää hauskaa, mutta samalla sängyssä makoilu ja television katsominenkin kuulosti mukavalta. Loppujen lopuksi päätin, että jos nyt jään sänkyyn makaamaan ja katsomaan televisiota, tuun tekemään sitä aina! Vielä täytyy mennä ja elää! 

Jos ei muu, niin luonto oli ainakin elossa tuona iltana. Vettä satoi kaatamalla Helsingissä. Miulla ja HSL:llä ei ole tunnetusti hirveän hyvin synkannut ja niin kävi tälläkin kertaa. Mun matkan täytyi kestää himasta Etelä-Haagaan 20 minuuttia, mutta mun kohdalla se kesti yli tunnin. Tähän tuntiin sisältyi pysäkkien vaihtelu, olemattoman ratikan odottamasti ja sen jälkeistä lisää odottamista.. Ja tietenkin sitä kävelemistä sateessa. Olin ihan sopivasti märkä kaiken kävelemisen jälkeen, mutta en kuitenkaan näemmä tarpeeksi märkä, koska loppumatkasta erehdyin astumaan pimeässä vesilammikkoon, mikä ylsi mun nilkkoihin saakka. Joo, sillo mä oli märkä. 

Vaikka ilta nyt ei matkaamisen suhteen alkanutkaan hyvin niin ilta kyllä parani mitä pidemmälle iltaa mentiin. Tapasin monia mielenkiintosii tyyppejä ja kaikkee kivaa. Hyvä näin:)

Tänään päivä on ollut aika paljon pelkkää koomaamista ja miettimistä, että pitäisi tehdä vaikka mitään, mutta ei jaksa kuitenkaan. Ehdin kerätä monen tunnin ajan voimia nostaa itseni sohvalta ja lopulta sitten teinkin sen ja raahauduin lenkille. Vaikka lenkille lähtö oli hyvin työlästä, oli se kyllä sen arvoista! 

 

Vaikka sisältä verhojen takaa sitä en uskonutkaan niin ulos mentyäni huomasin, että ulkona on aivan mahtava ilma. Oikeastaan mitä parhain ulkoiluilma! Se on jotenkin hassua, että kuinka työlästä se ulos lähteminen on, mutta kuinka sitä kuitenkin piristyy merkittävästi kun laittaa itsensä liikkeelle. Ja vaikka sitä tietää, että kuinka hyvä olo siitä ulkoilusta tulee, ei sen eteen jaksa nähdä aina vaivaa kun on sulanut täydellisesti sohvan uumeniin. Tuntui kuin koko kaupunki olisi ollut ulkoilemassa tänään. Itsekkin villiinnyin jopa juoksemaan hiukan! Ja tuli taas löydettyä uusii mestoi lenkkeillessä.

  

On se jännää miten sellainen tunnin ulkona käyminen voi tehdä koko päivälle uuden merkityksen!

Mutta joo, nyt on velvollisuus hoidettu täällä bloggerissa. Nyt alan toteuttamaan työvelvollisuuksiani valmistellen minun ensimmäistä haastatteluani Radio Cityllä. Huomenna haastatellaanpi sitten Puhdistus-elokuvan poppoota!:)

Taivaan portit auki

WOW, mie oon ollu vähän koneella. Ihan oikeesti, koko elokuun oon ollut ilman tietokonetta. Ei niinkään, että mulla ois ollu työtä kummoisempaa elämää, mutta jonkin ihmeen takia ei ole ollut aikaa/tarvetta olla tietokoneella. Sen takia siis taas tällainen hetkellinen kuolema täällä blogin puolella. Mutta eihän se mitään haittaa. Jos ei minua niin ei saa muitakaan. En ees jaksa aloittaa löpisemään kaikkia mahdollisia asioita, mitä elokuu on pitänyt sisällää, joten kiteytän ne asiat tiiviisti: töitä on tullut tehtyä ja olen nyt saanut taas oman kiintiöni täyteen kaupassa olemista vaihteeksi, olen elänyt aikamoista erakkoelämää kuukauden päiviin suhteutettuna, mutta nekin päivät, jotka on ystävien kanssa tullut vietettyä, on ollut aivan mahtavia! Turun reissua unohtamatta, jossa kävin moikkaamassa Annikaa.

Yritinpä jopa hieman verkostoitua viime perjantaina täällä Helsingissä. Menin Leelan ja hänen kavereittensa seurassa Looseen (baariin), jossa oli bändi-ilta, minkä yleisö koostui paljolti pelkästään bändin tutuista ja niiden tutuista. Tällaisten hyvin tiiviitten tapaamisten olettaisikin olevan paras tapa verkostoitumiseen ja uusiin ihmisiin tutustumiseen. Kuitenkin ilta oli mun kohdalta hyvin randomi, koska en ole ollut koskaan niin hiljainen baarissa, kuin mitä silloin olin! Suorastaan ihan pelotti. Vika ei toki ollut ihmisissä vaan ehkäpä enemmän siinä, että suurin osa ajasta kuunneltiin keikkoja, mikä johtaa luonollisesti puhumattomuuteen. Hiljaisempina hetkinä ihmisillä on kova tarve päästä vaihtamaan ytäviensä kanssa ne omat inside-kuulumiset, jonka takia helposti tällainen landespede joutuu seinäruusuksi. Mutta en sanoisi suoraan, että ilta olisi ollut pettymys tai mitään. Parempi tollainenkin kuin ei mitään! Ja eihän ihmisten tapaamiseen ole mitään omaa ohjekirjaa olemassa. Ei missään ole listaa, jossa olisi joki protokola siitä, että miten aloittaa keskustelu ja alkaa tutustumaan ihmiseen. Ehkä nykyajan maailmassa tällainen sosiaalinen kanssakäyminen otetaankin hieman liian vaikeasti välillä. Ollaanko myö siis juututtu liikaa siihen Facebookin small talkiin, jossa voi keskustella ujostelematta ihmisten kanssa, mutta livenä voi pelkkä tervehtiminen olla vaikeaa? Eihän sitä keskustelua kuitenkaan olla käyty muualla kuin Facebookissa, eli ihminen saattaisi jopa olla ihan erilainen livenä. Tällaiseen ainakin tuntuu ajatusmaailma menevän. Enkä tarkoita siis suoranaisesti omaa ajatusmaailmaani. Pelottaa vaan, että itse rupeaa liian hankalaksi tällaisissa asioissa.

Tässä voi olla merkittävä syy sille, miksi en ole ollut koneella. Ostin pari viikkoa sitten itselleni tollaisen 40 tuuman Smart TV:n. Televisio on siisti, mutta en tiedä, että onko jopa vähän liikaa kaikkea pilinpalinpolia, mitä ehkä en kuitenkaan tarvitsisi. Riittää, että on hyvänlaatuinen telkkari ja tietsikan saa liitettyä siihen. Ehkä riittää..

Mulla kävi turisteja Weekend Festivaalien aikana. Pientä nukkumisjärjestelyä oli edessä minun 26 neliön asunnossa, kun neljä ihmistä pitäisi saada nukkumaan ja nukkumatilana on yksi 120cm sänky ja yksi yhden henkilön ilmapatja.

Viime viikolla tuli kävästyä vihdoin ja viimein siellä rakkaassa naapurimaassa, Tallinnassa. Matkaa oli koko kesä suunniteltu ja nyt saatiin se Leelan kanssa toteutettua. Hassua sinänsä, koska kyseessä oli kuitenkin ainoastaan päiväreissu, mikä maksoi matkoinensa reilun kympin.

NAM mitä sushia Tallinnassa!

En tiedä, mitä toi mun ilme kertoo, mutta hyvää se kuitenkin oli.

Nämä ilmeet taasen kertovat pitkästä päivästä painavine "matkamuisto"lavoinensa.

MUTTA NYT... hehkutusta, mikä viittaa myös tämänkertaiseen otsikkoon... Vielä pari päivää sitten olin ihan kauheassa flunssassa ja kuumettakin taisi pikkasen olla. Olo oli sellainen, että pelkkä sängyssä makaaminen kuulosti mukavalta. Päivälle (tiistaille) oli kuitenkin paljon tähdellisempi merkitys kuin sängyssä makaaminen. Tämän takia minä ja Mika, joka myös oli kipeänä, vedettiin kaikki mahdolliset pillerit naamaan, mitä löydettiin ja suunnattiin Hartwall Areenalle. Kaikenlainen huono olo katosi heti kun tämä pärähti käyntiin:

LADY GAGA BORN THIS WAY BALL !!!!

Tätä oli odotettu! Kuvat ovat melko huonolaatuisia ja jotkut vielä kamalampia laadultaan. Mutta mitäpä se haittaa ottaen huomioon, että lähes kaikki mun blogin kuvat on kännykällä otettuja.

Idiootit perseennuolijat, jotka pääsivät backstagelle keikan jälkeen... ja vielä idiootimpi..ööö...joku, joka pääs Gagan kanssa lavalle keikan lopussa.

Kuva hyvin turha laadultaan, mutta ku lippu!

Kuvat by Mika Kailes

Siis aivan mahtavaa.. Enpä voi muuta sanoa.. Oli kyllä niin randomia muutenkin tonne keikalle meneminen. Oltiin sen verran huonossa kunnossa Mikan kanssa, että ei viititty lähteä jonottamaan kauhean paljon aikaisemmin Hartwall Areenalle, joten tultiin about tunti ennen ovien avautumista paikalle. Kuitenkin yht' äkkiä myö löydetään itsemme Monster Pitistä, eli aivan lavan etuosasta!! Siis mitä ihmettä?! Viime Gagan keikalla istuin katsomossa näkörajoitteisella paikalla ja nyt olinkin kaiken keskellä ja Gaga käveli meidän ympärillä?! KELPAA!

Maanantaina sitten alkaa työharjoittelu Radio Cityllä. Tuottaja soitti eilen mulle ja kertoikin, että pääsen jo heti maanantaina tosihommiin. Hyvä vaan näin:) Mutta palailkaamme niissä merkeissä sittemmin! Nyt meikäläinen lähtee pohtimaan, että pitäisikö katsoa leffa vai nukkua hyvät yöunet. Samalla panikoin sitä, että huomenna pitää mennä duuniin ja että en ole tänään kuntoillut vaikka lupasi itselleni sitä syödessäni aivan liikaa. Ehkä huomenna aamulla sitten kuntoilua.. yeah right..

Suuret salaisuudet paljastuvat

Hehee täällä taas! 

Oon odottanut jo aivan liian pitkään, että pääsisin kirjoittamaan tänne ja kertomaan mun mullistavasta elämästä. On vaan ollu pakko olla kärsivällinen koska päivät ovat olleet taas niin täynnä kaikkea touhua, että en ole kerennyt koneen äärelle, saati sitten kirjoittelemaan tänne. Mutta siis aivan ydinasia, minkä takia tänne oli pakko päästä kirjoittamaan, oli tietenkin minut top secret salaisuuteni, jonka pystyn nyt vihdoin ja viimein paljastaa! Kävin nimittäin pari viikkoa sitten Kaapelitehtaalla. Rakennuksessa, joka suorastaan pursuaa mitä erilaisempaa kulttuuria ja mediaa. Itse suuntasin hissillä Kaapelitehtaan 7. kerrokseen, missä sijaitsi Radio Cityn toimitus. Toimituksessa minua odotti toimituksen päällikkö, jonka kanssa minulla oli luvassa hyvin jännittävä työhaastattelu! No siis ainahan työhaastattelut jännittävät, mutta pakko kyllä myöntää, että kyseinen työhaastattelu oli myöskin ehkä elämäni mukavin työhaastattelu. Rupattelu oli niin rennon oloista, että olisin voinut jatkaa haastattelua koko päivän ajan! Kyseessä siis oli haastattelu, jossa pyrin työharjoitteluun Radio Citylle. Vaikka mulla olikin jo harjoittelupaikka tiedossa Yleisradiolle, oli mun pakko tarttua tilaisuuteen kun kuulin, että Radio City haluaisi saada mut haastatteluun. Radio on kuitenkin aina ollut se number one. 

Ja niin.. siis pääsinkö työharjoitteluun Citylle? NO PERKULE PÄÄSIN!! VOI JEHNA!!! Sain puhelun viikon kuluttua haastattelusta. Perjantainen aamu ei olisi voinut alkaa millään tavalla tätä paremmin! Tämän iloisen puhelun jälkeen en vaan pystynyt uskomaan, mitä kaikkea upeaa mun elämässä on tapahtunut lyhyessä ajassa. Valmistuin ammattiin erinomaisin paperein ja stipendien kera, sain upean asunnon Helsingistä, josta on muutenkin vaikea saada edes asuntoa, sain omaa alaani ja intohimoani vastaavan työharjoittelupaikan.. ELÄMÄ ON VAAN IHANAA!

Musta on vaan niin hassua, että miten asiat aina näyttää hoituvan aikanaan vaikka välillä elämä näyttäisikin hyvin epätoivoiselta. Ja loppujen lopuksi ei se elämä niin epätoivoista ole edes ollut. Olen vaan niin perkuleen kärsimätön ihminen. Laittaa suorastaan naurattamaan, että vielä kesän aluessa (huom: heti pari päivää valmistumiseni jälkeen) olin ihan down koska vaikutti siltä, että en saa mistään oman alani hommia edes harjoittelun merkeissä ja kaikki uurastukseni on ollut aivan turhaa. Nyt kuitenkin tämän kesän aikana minä itse olen joutunut karsimaan oman alani työharjoittelupaikkoja jo kahdesti! Se on siis ollutkin minusta kiinni, että haluanko mennä kyseiseen lafkaan, vai enkö. Hullua. Liian hullua!

YLE:n työharjoittelupaikkakin olisi varmasti ollut upea, etenkin kun kyseessä oli tuotantotiimi, joka on parhaillaan kuvaamassa Olympialaisia! Mua ois vaan liikaa jäänyt harmittamaan jos olisin skipannut radion kun kerran siihen avautui mahdollisuus. Musta on jännittävää lähteä Radio Citylle työharjoitteluun. Kanava on ensimmäinen valtakunnallinen radio, missä olen työskennellyt, radion kohdeyleisö on rock-henkiset aikuiset, mikä on sekin aivan uusi kohdeyleisö minulle! Radio itse on vasta kesällä muuttunut paikallisradiosta puolivaltakunnalliseksi radioksi, joten myös radiolla on paljon kaikkea uutta tuotannossaan. Kaikki on niin uutta ja jännää! Tulen työssäni ainakin tekemään haastatteluja, kirjoittamaan/lisäämään juttuja nettiin, ja tekemään kaikkea muuta äänituotannollista häslinkiä eetteriin. Toivon vaan niin, siis niiiin kovasti, että mun työn jäljestä tykätään ja tämä poikisi johonkin suurempaan myös myöhemmin. Monilla varmasti loksahti suu auki siinä vaiheessa kun kuulivat, että lähden rock-radiolle töihin, mutta itse olen hyvin innoissani asiasta (taisinkin sen kyllä jo aika selvästi ilmaista?), koska kaikki tosiaan on niin uutta ja saan oikeasti laittaa oman ammattitaitoni toimittajana koetukselle koska mun täytyy ottaa asioista selvää ja tehdä sitä journalistista tutkivaa työtä ja se jos mikä on upeeta! Rakastan tätä duunia vaan niiiin paljon! HUHHUH! 

Mutta sellaista kivaa uutista siis.. Onkos mun elämässä enään muuta merkittävää ollutkaan? No on tietenkin! Rakas kultasein Annika muutti Turkuun tuossa viime viikon loppuvaiheessa ja muuttonsa jälkeen vaihtoi maisemiaan tänne Helsinkiin melkein viikoksi. Pari ekaa päivää meni siinä kun itse vietin päivät duunissa ja Annika näki kavereitaan ja kiersi muuten vaan ympyrää. Kun mulla vihdoin ja viimein koitti vapaat, lähdettiin perus turistikohteisiin Helsingissä. Ekana päivänä Suomenlinnaan, toisena päivänä Korkeasaareen ja viimeisenä päivänä Linnanmäelle.

Joku Suomenlinnan niin cool sisäänkäynti. Ja Annika.

Iltakahvit ja iltasidukat kaupungin sykkeessä!

Olin pitkän aikaa suunnitellut Tuomiokirkon sisällä käyntiä ja nyt kun tehtiin perus turstireissua, niin tietenkin tässä kyseisessä pytingissä käynti liittyi siihen! Olihan se kyllä hieno!

Tiistaina tosiaan lähdettiin Korkeasaareen. Voiko olla mitään niin ärsyttävää kuin se, että kun olet tulossa satamaan, josta lautta Korkeasaareen lähtee, lähtee lautta juuri ennen saapumistasi kohteeseen päin?! Kuvassa siis lautta, johon meidän kuului hypätä kyytiin. 

Kun lopulta päästiin Korkeasaareen, mentiin yllätys yllätys katsomaan niitä eläimiä (mitäköhä tässäkin lauseessa oli taas järkeä?!). En paljoa ottanut kuvia tarhasta, mutta tässä hieman todistusaineistoa käynnistä.

VAROITUS

SEURAAVA KUVA SAATTAA AIHEUTTAA ODOTTAMATTOMAN "AWWWWS!!!"-KOHTAUKSEN ANNIKAN TAPAISILLE HENKILÖILLE.

Tänä kesänä syntynyt pöllön poikanen! 

Koko kesän odotettu innokkuus näyttää tältä!

Keskiviikkona käytiin vielä lintsillä Annikan ja Miljan kanssa. Itse olen aika nynny noissa laitteissa, koska en uskalla mennä mihinkään laitteeseen, missä pää menee alaspäin. Lintsillähän näitä laitteita riittää, joten meidän täytyi kutsua Milja mukaan, jotta Annikalle olisi jotain seuraa laitteissa. Viikinki-laiva oli kyllä aivan kamala! Laitehan on periaatteessa keinu, mikä menee vain hyvin korkealle. Itselläni meni vatsa niin sekaisin, että en pystynyt menemään moneen tuntiin mihinkään laitteeseen. Muuten päivä oli kuitenkin aivan mahtava kuten myös koko viikko muutenkin Annikan kanssa! Parin viikon päästä pitäisi sitten suunnata Turkuun.

Tämmöistä kuulumista mulle. Eiks se elämä vaa oo aika siistii?!:)

Mysteerisiä seikkailuja televisiossa

On tää elämä taas niin jännää ja erikoista ja kaikkee huikeeta ollu viime päivinä! Viime viikon keskiviikkona oli hyvin jännä tapaaminen, jonka toivon johtavan hyvin jänniin ja hienoihin asioihin. Enempää en pysty tällä hetkellä kertomaan, mikä ärsyttää minuu tosi paljon, mutta syy on sille ihan hyvä, mutta myöskään sitä en voi tässä vaiheessa sanoa tietenkään (miksi ees kirjoitan tämmöstä juttuu sitte blogiin?!). Paljastan kaiken tän jännittävän sitten kun asiat ovat sen verran varmempia, että niistä uskaltaa jopa huudella. Jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, saatatte jäädä tietämättömyyteen ikuisiksi ajoiksi hahahaa!

Mutta seuraavana päivänä, eli siis tietenkin torstaina oli jotain sellaista, mistä ehkä uskallankin jopa puhua. Ainakin toivon niin. Ei kai mua haasteta nyt oikeuteen ku kerron tän?! No mutta siis torstaina hyppäsin television ihmeelliseen maailmaan mukaan. Ja tällä kertaa olin kameran edessä, eli esiintymässä! Kyseessä oli Ylellä näytettävä Toistaiseksi tuntemattomasta syystä-niminen tv-sarja. Joka jaksossa käydään läpi erilaisia liikenneonnettomuuksia, joita Suomessa on tapahtunut. Ohjelmassa onnettomuuden uhrit, läheiset ja yms. kertovat omaa tarinaansa näistä tapahtumahetkistä. En tiedä kuinka paljon uskaltaa mainita hommasta näin etukäteen, joten sanonpa vain sen, että katsokaa toki telkusta sitten syksyllä kyseinen jakso. Yritän muistaa mainostaa sitä jaksoa täällä blogissakin sitten kun se on ajankohtaista.

Oli kyllä tosi kivaa olla mukana kuvauksissa! Nyt vain odotetaan sinne syksyyn ja sitten sen jälkeen niitä jatkuvasti tulevia soittoja erilaisiin televisio- ja elokuva-projekteihin;)

HAH. Löysinpä äsken ihan randomisti kuvia Summerin facebook-sivuilta, joissa myös näköjään meikäläinen komeilee mukana: 

Tää on vissiin niiku mun oma promokuva.. kröhöm..

Viime talvena oli siis koekuvaukset Joensuussa, jossa myös meikäläinen pyrki mukaan tuohon juontajistoon. Hassua, että törmäsin näihin kuviin vasta nytte, vaikka nää kuvat on ollu julkisina jo joulukuusta lähtien.

Perjantaina aloitin sitten minun oman kesälomani, palkattoman sellaisen. Lähdin heti aamusta matkaamaan himasta Imatralle päin. HSL piti kyllä huolen siitä, että voin lähteä oikeasti rentoutumaan Imatralle. Lähdin hyvissä ajoin ratikkapysäkille, josta oli määrä ottaa ratikka juna-asemalle. Ratikkaa tuli odoteltua sellaiset 10 minuuttia, mikä oli erikoisen pitkä aika ratikan odottelulle siihen aikaan päivästä. Vihdoin ja viimein ratikka saapui pysäkille, mutta ajoikin ihan pokkana pysäkin ohitse. Kaikilla pysäkillä olleilla, minulla mukaan lukien, oli sellainen WTF?!-ilme. Aloin siinä sitten jutella muiden pysäkillä odottavien kanssa ja selvisikin, että jotkut ihmisistä oli odottanut jo reilun vartin ratikkaa ilman mitään merkkiä sen tulemisesta. Pysäkillä ja nettisivuilla ei ollut kuitenkaan mitään ilmoitusta siitä, että ratikat ei kulkisi kyseisellä reitillä. Lopulta päätin parin muun jonottaneen kanssa siirtyä viereiselle kadulle, josta lähtee bussit juna-asemalle. Noh, tällä bussipysäkillä (JOSTA EI SIIS RATIKAT KULJE) välkkyikin sitten taulussa ilmoitus siitä, että odottamani ratikka ei kulje reittiään juuri tänä aikana, jolloin olisin sitä tarvinnut. Saanko vain kysyä, että mitä ideaa on laittaa ilmoitus tällaisesta ratikan kulkemattomuudesta pysäkille, jossa kyseinen ratikka ei edes kulje ja että ratikan omalla pysäkillä ei ole mitään ilmoitusta ja ihmiset odottavat jonoksi asti ratikkaa?! Ah maalaisrauhaa.. ihanaa mennä kotiin!

Imatralle tultuani järkytyin.. Kaupunki, jota olin vielä muutama kuukausi sitten katsonut suht isonakin mestana Outokummun jälkeen, oli madaltunut miltei pelto-tasolle! Kun vielä asuin Outokummussa ja kävin Imatralla vierailemassa, näytti Imatra isoltakin mestalta. Olihan liikenteessä useampi auto, oli vaatekauppoja ja jopa liikennevaloja! Nyt kun tulin Helsingin suunnasta hoodeille, näytti kaikki niin paljon pienemmältä. Eikös se Imatra ollutkaan niin iso paikka? Mutta oli oikein kivaa vietellä useampi päivä kotimaisemissa. Tuli käytyä häissä, nähtyä ystäviä ja tietenkin sitä ihkuraksupoksu Annikaa! Yksi mun odotettu hetki oli lähteä maalaisajelulle! En tiedä, mulla on joteki ollu hirveä hinku maalaisajelulle heti kesän alusta lähtien ja nyt pääsin toteuttamaan sitä ajamalla Kyläniemeen Annikan, Mikan ja Irinan kanssa. Tytöt poimi mustikoita ja mie ja Mika syötii niitä. Miu tää maalaisihanne-kuva kyllä särkyi aika nopeesti kun kohtasin jälleen hyttyset. Koko kesän oon pystynyt niitä välttämään ja hyttyset vissiinkin aistoivat sen myös koska tuntui, että kaikki hyttyset hyökkäs nimenomaan miun käsien, jalkojen ja naaman kimppuun.

Minun ja Mikan toteuttama isänmaalinen auringonlasku-kuva Kyläniemessä. Ja vino horisontti on sitä taiteellisuutta u know.

Maanantaina tuli nähtyä Elmeriä, joka on juuri tällä hetkellä upottautumassa siihen suohon, mihin minä upottauduin kolme vuotta sitten: muuttamassa Outokumpuun opiskelemaan. Ketä mie oikee huijaan.. IKÄVÄ MULLA ON SINNE PERKULE! Tai no ei siihen kaupunkiin, mutta ikävä niitä ihmisiä ja etenkin koulua! Oli kyllä ahdistavaa olla viimeisenä vuotena koulussa koska samaa aikaa oli helpottavaa, että valmistuu ammattiin, mutta kuitenkaan ei tehnyt mieli lähteä pois koulusta. Elämä on vaikeaa. Mutta mitä mun täytyikään alunperin kirjoittaa.. niin joo! Maanantaina menin katsomaan uusinta Batmania Elmerin kanssa ja ennen leffaa käytiin heittämässä frisbeegolfia, jossa olen siis todella huono! On melkein todennäköisempää, että heitän vastakkaiseen suuntaan frisbeetä, kuin siihen suuntaan, missä se itse "kori" on. Mutaan astumisten ja frisbeen suohon heittämisten jälkeen taisin hieman edetä hommassa, mutta tais sitä silti tulla aika surkea tulos tuolta kierrokselta? 

Heittelyn jälkeen mentiin siihen hommaan, minkä minä osaan hyvin: istumaan kolmeksi tunniksi elokuvateatteriin. Yön ritarin paluu-elokuva oli kyllä hieno elokuva kaikkine kliseisine juonnen käänteinensä. Pakko myöntää, että pari viikkoa aikaisemmin sattuneet Ameriikan ammuskelut kaivertuivat hetkeksi mieleen ja välillä sitä kesken elokuvan tulikin spekuloitua, että onkohan tuo minun takanani istuva yksinäinen mies oikeasti katsomassa vain elokuvaa? Onneksi uusin Batman-elokuva oli sen verran mukaansa tempaiseva, että tällaiset ajatukset jäivätkin vain hetkellisiksi. 

Gangster Squad-niminen elokuva on tulossa syyskuussa elokuvateattereihin. Tähän Batman-elokuvaanhan se liittyy sillä tavalla, että kyseisestä elokuvasta jouduttiin poistamaan kohtaus tämän elokuvateatterissa sattuneen ammuskelun takia. Gangster Squad-elokuvassa oli nimittäin juuri sellainen kohtaus, jossa ihmisiä ammutaan elokuvateatterissa. Kohtaus päätettiin kuitenkin poistaa tämän surullisen tapahtuman jälkeen. Tämä päätös vaan laittoi miettimään sitä, että kenen päätöksellä elokuvaa lähdetäänkään muokkaamaan? Onhan se kunnioittavaa uhreja kohtaan, että tämä kohtaus poistetaan, mutta eikös jokainen elokuva ole jollain tavalla oma yksilöllinen teoksensa, jossa on se käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteinen toteutus näkökulmineen ja ajatuksineen? Onko tämä siis käsikirjoittajalle esimerkiksi ihan ok, että hänen teostaan lähdetään muokkaamaan tekemällä aivan uudet kohtaukset entisten päälle? Eihän tällaista kohtaustyyppiä voi välttää tulevaisuuden elokuvista kuitenkaan millään? Sinänsä tällainen kohtausten uusiminen tuo ehkä sen oman leimansa tälle elokuvalle ja luo sitä tunnettavuutta. Vaikeeta se kuitenkin on  kun viihdealakin joutuu ottamaan vastuuta maailmalla tapahtuvista hirveyksistä, vaikka nämä tapahtuneet asiat eivät millään kytkeytyisi itse elokuvaan. Tällaista vain minun päässäni pyöri Batman-elokuvan jälkeen. Älkää yhtään ihmetelkö tekstin sekavuutta, koska kirjoitan tätä klo 1 yöllä silmät puoliksi kiinni. Minäkin varmaan ihmettelen huomenna yhtä paljon kirjoittamaani kuin te lukijatkin.

Huomenna sitten juuri Turkuun muuttanut rakas tyttöystäväni (ex-avovaimo) tulee Helsinkiin ja viettää minun kanssani ruhtinaallisen viikon täällä. Se onkin pisin yhteinen aikamme sitten kevään jälkeen! Hyvin menee eikös?!

Ja loppuun vielä pienet tuulettamiset: Sain tänään tietää, että ne mun IB:n suoritukset ei menneetkään niin mönkään kuin pelkäsin. Yhdessä tehtäväalueessa minulla oli ryhmämme yksi parhaimmista pisteistä ja toisessa tehtäväalueessa nappasinkin ne kaikista parhaimmat pisteet. Mua tullaan käyttämään jopa opetusmateriaalina. Kyllä nyt voi olla taas ylpeä hetken!

Tämän uutisen pohjalta oikein hyvää yötä!

Viikonloppu kera Maire, pekoni ja CIA

Se olis viikonlopusta selvitty ja oikein mukavasti siitä selvittiinkin! Maire ja pekoni, ns. tunnettavimmilla nimillä Piia ja Jenna, tulivat mun luokse Helsinkiin viikonlopuksi juhlistamaan Piian syntymäpäiviä. Perjantaina kyseisten pippaloiden vuoro oli ja päivä oli aivan mahtava kaikin puolin! Sääennusteet menivät näyttämään, että olisi sadetta luvassa kyseiselle päivälle joten luonnollisesti ekana masennuttiin ja panikoitiin, että mitä ihmettä me tullaan tekemään synttäripäivänä jos ulkona sataa ja kaikki on niin harmaata ja kaikkea plääh. Tilanne onneksi kääntyi paremmin päin itse perjantaina, jolloin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta!(lukuun ottamatta yhtä pientä sadepilveä, mikä ahdisteli meitä hetken aikaa)

Aluksi seikkailtiin ilman mitään erikoisempaa määränpäätä keskustassa ja lopulta päädyimme kauppatorille. Älyttiin, että kauppatorilta lähtee lauttoja vähä väliä Suomenlinnaan (ja älyttiin siis myös samalla, että koko Suomenlinna on vielä olemassa!). Sponttaanisti sitten päätettiin ottaa kesäpäivästä ilo irti piknikin merkeissä Suomenlinnassa! En oo vissiin koskaan käynyt Suomenlinnassa ja vierailu kyseisissä hoodeissa oli aivan kokemuksen arvoista. 

 

Jos ei muuta niin olen ainakin sen oppinut täällä Helsingissä, että täällä on hyvin määrätietoisia ja pelottomia lokkeja. Kyseisessä kuvassa komeileva lokki käveli ahdistavan lähelle meitä yrittäen napata oman osuutensa meidän eväistämme. Onneksi Maire osaa puolustaa ruokaansa

On kyllä oikein oikein nätti paikka! Suomenlinnassa on paljon erilaista kesäaktiviteettia ja on hienoo kuinka ihmiset vaan viettävät kiireettöminä kesäpäiväänsä makoillen puistoissa ja kiertäen saarta. Tietenkin myös pienet lapset olivat perheitten mukana ja se ei ollut sitten enään kivaa. Oon saamassa hiljalleen jonkinlaista lapsifobiaa, koska melkein jokainen lapsi (puhutaan siis n.5-8-vuotiaista), joka tulee miun lähelle, alkaa jossain vaiheessa itkemään hirveällä parkumaäänellä. Ja tämä itkuhan johtuu siis siitä kun veli tai sisko pikkaisen tuuppasi tms. ja sitten sattuu ja paljon ja kaikki on niin yhyy byääh antakaa säälii ARRGGH!! Kai jollain toisellaki on tällaiset samanlaiset fiilikset vai oonko mie ainut ihminen, kenen tekis mieli laittaa ilman syytä parkuva lapsi jonnekkin siivouskomeroon ennen kuin se huuto loppuu? Tai sit mun vaa pitää päästä töistä jonnekkin lapsivapaalle lomalle!?

Oli pakko rajata Jennasta vielä oma yksityiskuva, koska sytyin tolle ilmeelle niin paljon<3

Taustalla lautta, josta myöhästyimme noin puolella minuutilla.

Kun vihdoin ja viimein päästiin pois Suomenlinnasta, oli aika jo valmistautua illan kohokohtaa varten, eli tietenkin itse bileitä! Käytiin kaupungilla perus perjantaihin kuuluvat ostokset (kröhöm) tekemässä. Esplanadin kohdalla nähtiin kiinasta kotoisin olevia ihmisiä isossa rivissä pitämässä jonkinlaista rauhoittumis/ rukoilu/ jotakin hetkeä. Jokaisen ihmisen edessä oli jonkin kuoleen henkilön kuva ja kynttilät kuvan ympärillä. Julisteissa oli jonkinlaisia kuvia Kiinan poliiseista ja heidän käyttämästään väkivallasta ihmisiä kohtaan. Jos nyt siis ymmärsin oikein asian. Hetki oli hyvin pysäyttävä kaiken muun kaupungin hälinän keskellä.

Aleksanterinkadulla tehtiin suuria saippuakuplia!

Tarpeellisten ostosten jälkeen mentiin mun kämpälle ja alettiin asennoitumaan Helsingin yöelämää varten! Hassua, että joka ikinen kerta kun oon lähdössä viihteelle, katson kavereiden kanssa hyvin adistuneena netistä mestoja minne mennä ja lopulta tulee todettua, että minnekään ei pääse sisälle! No okei, pääseehän sitä sisälle vaikka minne mutta tuntuu, että kaikki siistit paikat tulee missattua. 

Aloittelujen, lämmittelyjen, panikoimisen ja kaiken muunlaisen sekoilun jälkeen oli aika suunnata stadiin!

No minnes sitä sitten päädyttiin. NO ONNELAANHAN MYÖ! Kadulla joku tyyppi kysäs että missä on meininki ja sanottiin, että ei tiedetä, mutta ollaan itse suuntaamassa Onnelaan. Tyyppi pidätteli naurua ja sanoi "onnea sitten vain illalle". Ja kyllä sitä oltaisiinkin tarvittu! Olihan sitä nimittäin jonkinlaiset ennakkoluulot olemassa Onnelasta kaikkien niiden kommenttien jälkeen, mitä ihmisiltä on kuulut kyseisestä paikasta. Ihminen on kuitenkin tyhmä olento joten pakkohan se oli itse tarkistaa, että voi se paikka oikeasti olla niin "teini" koska itsekin ollaan vielä ns. alaikäisten baari-iässä. No teinihelvetti. Paremmin kyseistä paikkaa ei pysty kuvittelemaan. Ja tässä tapauksessa kun viittaan tuohon myös joskus rumaa sanaa tarkoittavaan sanaan, myös tarkoitan sitä! Ihmiset, puheet, sekoilu, ilmapiiri, kaikki oli niin sitä mitä me emme löytäneet itsestämme. Aloin vain miettimään tuossa baarissa, että oonko mie vanhentunu jo nyt niin paljon vai oonko muuten vaan skipannut kokonaan tuon vaiheen ohitse, jossa ollaan niin IHQ DAA!!?!?!<123#++

Parasta juttu kuitenkin kyseisessä mestassa oli se, että tilasin Piialle synttäridrinkin ja kun baarimikko alkoi tekemään drinkkiä päätti hää lisätä siihen myös jonkinlaista kermaa. Ekana hää haisteli kermaa, sen jälkeen katsoi sitä, sanoi jotain työkaverilleen, työkaveri kohautti olkapäitä ja lopulta pikaisen lasiin kaatamisen jälkeen baarimikko päätti kaataa sitä tässä vaiheessa hyvin epäilyttävää kermaa Piian juomaan. Sehän siitä olisi puuttunut, että raukka saisi synttäreinä ruokamyrkytyksen mestasta, joka ei muutenkaan ole hänen mieleensä. Mitään ei vissiin sitten kuitenkaan tapahtunut. Tai sitten Piia osaa salata hyvin oireilunsa. Tylsää.

Onnelassa tosiaan jaksettiin olla ehkä se 20 min. kunnes päätettiin vaihtaa maisemaa. Uutena kohteena oli mikäs muukaan kuin dtm! Oltiin kuultu, että dtm:ssä on vaahtobileet ja päätettiin pienen epäröinnin jälkeen käydä katsomassa, että mitä vaahtobileet oikeasti tarkoittaa, koska kukaan meistä ei ollut käyny niissä aiemmin. No olihan ne aikamoiset bileet:

Siis... SIELLÄ OLI VAAHTOA! Oon kuullut, että monissa vaahtobileissä vaahdon osuus on se about 20 cm jalkojen tuntumassa, mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa. Katossa oli vaahtosuihku, mistä valui jatkuvasti lisää vaahtoa ihmisten päälle. Ja ihmiset oikeasti uivat siellä. Kuten ehkä miunki kuvasta voi nähdä, vaahtoa ollut runsaasti. Ainoana ihmeteltävänä asiana on se, että eikö tollainen vaahtosuihku ole yhtään vaarallista? Ainakin meille tuli hieman tiukkaa kun innostuttiin ensimmäisellä kerralla hypätä vaahtosuihkun sisälle. Yht' äkkiä sitä huomaa että oot peittynyt vaahtoon, et löydä ulospääsyä vaahdon keskeltä, huomaat että et saa henkeä ja hengen haukominenkin on turhaa koska vaahtoa tulee vaan suusta sisälle. Not nice. Muuten oli kuitenkin aivan mahtavat bailut! Sanokoot kuka mitä tahansa dtm:n profiloinnista tai mistä tahansa muusta, siellä sentään on meininkiä! 

Vaatevalinta olisi kuitenkin voinut olla hieman parempi noihin bileisiin. Liivin onneksi älysin heittää pois ennen vaahtoon sukeltamista, mutta kotimatkasta ei kyllä tullut hirveän antoisa kun litimärissä vaatteissa sai kulkea sen abouttirallaa 3 kilometriä kotiin. Aamuyöllä kun ei muutenkaan ole ihan lämpimimmät asteet. Onneksi oli kuitenkin suht lämmin sää. Pahemminkin siis olisi voinut olla. Keskustassa oli hauska kulkea ton näköisenä kun kaikki ohi menevät ihmiset kuiskuttelivat toisilleen: "Mitä vittua, missä oli vaahtobileet?!"

Kotiin päästtyämme oli  i h a n a a  mennä lämpimään suihkuun. Riisuuntuessani huomasin, että siniset farkkuni oli värjännyt mun valkoiset bokserit aivan sinisiksi. Seuraavana päivänä sai huomata, että väriä oli lähteny myös farkuista irti. Ei kauttaaltaan, mutta haarojen kohdalta. Mun pitänee nyt mallailla noita farkkuja silleen, että kehtaako niitä pitää enää päällä. Onneksi kyseessä kuitenkin oli aina niin ihanat H&M:n farkut, niin mikään suurin omaisuus kyseisten bailujen jälkimaininkeihin ei mennyt. Sunnuntaina pesin koko kylppärin kloriitilla, koska kaiken maailman väriä, erityisesti Piian punaisten hiusten hiusväriä, oli tarrautunut kaikkialle. Nyt mun kylppäri haisee iha kylpylälle jee.

Lauantaina oli taas vuoro päättömälle kiertelylle kaupungilla. Ja päätöntä se tosiaan oli tällä kertaa. Meidän tavoitteenamme oli löytää Huvilakatu, joka paremmin tunnetaan Salatut Elämien Pihlajakatuna. Katu löytyi sellaisen reilun tunnin kiertelyn jälkeen vaikka kyseinen katu olisi oikeasti kuulunut löytyä tyyliin vartissa keskustasta. Hups. Cia suunnisti.

Päivä oli oikeastaan kaikin puolin pelkkää kiertelyä täynnä, mutta miusta tämä aktiviteetti oli oikein jeba. Lähes koko ajan tulee ravattua töissä niin on mukavaa tutustua omaan kotikaupunkiin tilaisuuden tullessa eteen. Lauantai-iltana oli taas vaihtoehtona vaahtobileisiin lähteminen. Tällä kertaa Vantaalle (mielenkiintoista eikös?). Ihmiset oli kuitenkin vissiin saanut tarpeekseen vaahdosta ja meininki oli myös muutenkin osittain uupunutta, joten lopulta päädyttiin Kallioon. Meininkihän ei voi olla millään tavalla tylsää ja uupunutta Kalliossa jos sinne menee ilta-aikaan (tai no eipä kyllä myöskään päivällä). Kapakassa sitten istuskeltiin tunti jos toinenkin katsoen kuinka ihmiset kaatuvat toistensa päälle kaatane koko pöydän bisset maahan. Love u Kallio<3

Sunnuntaina, tyttöjen lähtöpäivänä, kävin ekaa kertaa elämässäni brunssilla! Ja oi nam, että muuten on hyvää! Just kiva istahtaa kavereiden kanssa useammaksi tunniksi hyvän ruoan äärelle, syödä hiljalleen ja vain chillata. Meidän kohdalla brunssi oli kylläkin enemmän keskittynyttä syömistä ilman kummoisempaa kommenttia toiselle. Mutta voisin kuvitella, että sellainen sosiaalinenkin brunssi olisi oikein kiva! Pitää kyllä ehdottomasti käydä uudestaan etenkin kun tietää että tässä melkein naapurissa on tämä Pacifico, josta saa hyvää brunssia edullisesti.

Olen hyvin innoissani tästä viikosta. Miulle on luvassa paljon kivoja asioita, kuten erään tv-sarjan kuvauksiin osallistuminen. Tästä ja kaikesta muusta kivasta kuitenkin enemmän sitten kun asia on ajankohtaista;) Tiistaina taas tämän päivän tapaan aamuvuoroon duuniin, mutta sitten keskiviikkona alkaa tapahtumaan!