Terveellinen elämä - ihmiskunnan ikuisuusprojekti

Syksy meni meikäläisellä aikamoisesti laiskotellen ja öööh... noh, laiskotellen. Uudenvuoden jälkeen oli kuitenkin korkea aika ottaa omasta niskasta kiinni, kun takana oli hyvin painavat päivät. Joulun alla tuli vedettyä noin 5 kiloa kinkkua, laatikoita ja mitä erilaisempia majoneesisalaatteja. Unohtamatta tietenkään itse uuttavuotta, jolloin vatsa täyttyi kaikesta epäterveellisestä, mitä kaupasta vaan saattoi löytää.

Oon nyt myynyt sieluni naapurissa sijaitsevalle 24/7 kuntosalille, joka on kyllä yllättävän halpa kuukausihinnaltaan, kun verrataan yleisesti helsinkiläisiin kiduttamoihin. 30 euroa kuukaudessa ei ole paha, ei sitten mitenkään!

Pihisemistä ja puhisemista on nyt jatkunut aktiivisena flowna vajaat kaksi kuukautta ja kyllähän tämä tekee gutaa! Salille lähtö on monesti kovaa henkistä tappelua. On kuitenkin hienoa nähdä hiljalleen, että itsensä hikoiluttaminen tuottaa tulostakin, vaikka joskus se mahdottomalta tuntuukin. Kun tarpeeksi kauan kamppailee itsensä lähettämisessä salille, on sinne lähdöstä tullut jopa väistämätön pakkomielle. Vaikka ei sinne lähtö itsessään oo yhtään helpompaa.

Mun ehkä pahin ongelma tällä hetkellä on syödä oikein. Tai kyllähän mä syönki oikein - aina välillä. Oon huomannut, että mun ystävät ovat tässä jojoilussa hyvin merkittävässä osassa. On ihanaa nähdä ystäviä aina kun he raahautuvat pitkän matkan päästä tänne Helsinkiin, mutta perkule kuinka sitä lankeaa kaikkeen ei sallittuun silloin!

Kun oon yksinäni, ruoka näyttää tältä:

Ja kun vieraita on käymässä, bongaa minut helposti tästä tilanteesta:

Pitäähän sitä herkutella, ei siinä mitään! Välillä tulee vaan mieleen, että minkäköhänlaista sekasortoa vatsa käy, kun ekana sisään tulee proteiineja ja vähähiilarista ruokaa ja seuraavalla viikolla tuleekin kaikkea uppopaistettua ja jauhosäkillisen verran hiilareita!

Kuntoilusta ja tästä kaikenlaisesta terveyshöpötyksestä on tullut väistämättä mieleen, että ketä varten me oikeasti raadamme? Itseämme vai muita ihmisiä varten? Jos kukaan ei välittäisi ulkonäöstäsi, välittäisitkö itsekään? Kukaan ei voi väittää etteikö tykkäisi makoilla ja syödä pizzaa niin paljon kuin huvittaa. Kuntoilusta tulee jossain vaíheessa elämäntapa, mutta mikä sen siis käynnistää? Itse voin myöntää olevani niin ulkonäkökriittinen, että välitän hyvin paljon siitä, minkälaisen kuvan muut ihmiset saa minusta ulkonäölläni. Jos ihmiset tykkäisivät lihavista ihmisistä, tykkäisin varmasti itsekin ja haluaisin panostaa vyötärön kasvuun niin paljon kuin mahdollista. Tyhmää vain, että tämä ulkonäkötrendi on mennyt tähän toiseen suuntaan!

Toisaalta kyllähän juuri tällä hetkellä hyvin paljon ihannoidaan, kuinka julkkikset toisensa perään pyöristyy. Mässäilystä ja laiskottelusta on tullut coolia. Mun on vaan vaikea uskoa, että tämä tän hetkinen "lihavuustrendi" olisi ihmisillä määrätietoisesti hankittua. Olkoot se minkälaista muotia tahansa, kuka oikeasti haluaa panostaa siihen, että lihoo ja menettää hyvän kuntonsa? Onko tämä trendi perustettu vain kulissiksi, jotta ihmiset voisivat oikeasti repsahtaa ja nauttia elämän herkullisista antimista ilman stressiä seuraamuksista?

Näitä kuviahan on internet täynnä, mutta mm. täältä voi käydä ihannoimassa tätä makeeta trendii.

Jos ja kun tämä Mission XXL -aika loppuu, alkaa porukka taas kuumeisesti etsiä lehdistä ja netistä, mikä olisi vaivattomin ja nopein tapa laihtua. Oon monesti miettinyt, että miten mediavälineillä riittää lukijoita joka ikiseen laihdutusartikkeliin, koska ne kaikki artikkelit kuitenkin toistavat toisiaan.

Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu: mihin dieettiin voi luottaa?

Tutkimus: Atkinsin dieetti tehokkain ja terveellinen tapa laihduttaa

Atkinsin dieetti voi olla hengenvaarallinen

Itsehän pudotin 20 kiloa vähähiilarisella ruokavaliolla ja kuntoilulla. Tämä pudotus kuitenkin tapahtui hieman ennen tätä suurta trendiä ruokavaliota kohtaan. Nyt myöhemmin julkaistut shokeraavat tutkimukset dieetistä laittavat hieman miettimään, minkälaisessa kunnossa oma keho loppujen lopuksi pudotuksen aikana oli.

Oli miten oli, meikäläinen aikoo jatkaa salilla puhertamista! Vaikka välillä kipeetä tekeekin. Olen hieman hermoissani kieltämättä siitä, että miten kuntoilu jatkuisi työelämän rinnalla. Nyt kun elää joutilasta työttömän elämää, päivän kohokohta on käydä sen tunnin verran salilla. Surullista, eikö?

Mutta nyt kauppaan ostamaan lisää kivennäisvettä (hillitsee kuulema suolaisen himoa, mikä mulla on HYVIN SUURI) ja yöllä Oscar-gaalan töllöttämistä! Kertaakaan en ole onnistunut valvomaan ja katsomaan gaalaa suorana, mutta tänään taas uusi yritys!

Puoli vuotta pakettiin

Moi... taas kerran...

Yllä on siis kuvia, jotka enemmän ja vähemmän laittavat pakettiin koko puolen vuoden, mitä en ole pitänyt tätä blogia elossa. Puoli vuotta vierähtikin pääasiassa Radio Cityllä, jossa siis olin työharjoittelussa. Harjoittelu alkoi viime päivitykseni aikaan ja loppui vuoden vaihteessa. Harjoittelu kyseisessä mediassa oli todella kohdallaan. 

Opin harjoittelun aikana useita uusia työskentelymenetelmiä niin radiossa kuin myös netissä. Haluaisin korostaa erityisesti nettiä, koska Radio Cityllä opin ymmärtämään internetissä tapahtuvaa journalismia paljon paremmin. Ja kehityin huimasti kirjoittamisessa, koska työhön kuului päivittäin nettijuttujen kirjoittamista. Cityllä opin yleisestikkin ajattelemaan paljon laajemmin juttuja ideoidessani ja haastatteluja tehdessäni. En ole missään vaiheessa sanonutkaan, että olisin valmis ammattilainen alalla, mutta silti on pakko myöntää, että yllätyin siitä kaikesta uudesta mitä opin yhdestä ja samasta paikasta. Radiota muutenkin kuuntelen nykyään jotenkin eri tavalla. Ennen en niinkään kritisoinut toimittajan kysymyksiä niin rankasti, mutta nykyään mietin jokaisen haastattelun kohdalla, että oliko kysymys esitetty hyvin ja olisiko jotain muuta pitänyt kysyä.

Tässä muutamia juttuaiheita, joita tein Radio Cityllä:

Suomalaisurheilijat muuta maailmaa huonommin vakuutettuja

Savolaismiehen bilekutsu leviää Facebookissa - 10 000 vierasta tuhoaa kämpän?

Autojen tekniikka yhä hankalampaa - osia vaihdetaan arvailemalla

Tekemäni tutkivan journalismin kohokohta: Vaalipallot ennustava: Kokoomukselta ilmat pihalle

Lisäksi tässä muutama audio, jotka löytyvät Cityn sivuilta:

Filmikela: Hobitti - Odottamaton matka ja Jyrki 69

Mitkä biisit herättää rokkarit?

Näitä outouksia ihmiset unohtavat elokuvateatteriin

Kulunut puolikas vuosi on ollut tosi antoisaa aikaa, mutta myös samaa aikaa hyvin rankkaa. Syksyllä aloin viimeistään asettumaan oikeasti Helsinkiin ja arkipäivät alkoivat tuntua arjelta. Hyvä niin, mutta oli kuitenkin rankkaa, että tyttöystävä ja ystävät muutenkin ovat niin kaukana. Pari hyvää ystävää Helsingistä löytyy tällä hetkellä, mutta oli jotenkin shokeraavaa tajuta syksyllä, että kaikki ennen elämänsä ympärillä pyörineet asiat olivat poistuneet. En sitten tiedä, että oliko syksy jonkinlaista kaamosaikaa minulle juuri tämän takia. Tullut myös sitä harmiteltua, että olisiko sitä kenties saanut vielä enemmän harjoittelustaankin irti jos oma elämä ei olisi muuten ollut niin hektisessä tilanteessa silloin. Mutta jossittelut ovat vain jossitteluja! Olen silti hyvin hyvin tyytyväinen harjoitteluun ja kaikkeen kokemaani. Työporukka oli niin mahtava, että pitää vaan toivoa, että myös seuraavissa paikoissa olisi yhtä hyvä meininki.

Työpaikasta puheen ollen... Olen tällä hetkellä onnellisena työttömänä. Ei hätää, en ole mikään laiskotteleva sossupummi! Olen hakenut lähes päivittäin töitä enkä sossusta viitsi edes hakea tukea koska freelancetyön takia pitäisi lähettää tuhat erilaista selvitystä työhistoriasta. Olen hakenut mitä erilaisimpiin paikkoihin niin työn kuin myös työpaikan sijainnin osalta. Jotkut työhakemukset ovat olleet enemmän harkittuja ja toiset (aika monet) eivät niin harkittuja. Mutta pitää sanoa mieluummin kyllä kuin ei! Se on mun motto tällä hetkellä. Eilen kävin työhaastattelussa ja heti työhaastattelun jälkeen laitoin työhakemusta yhteen toiseen paikkaan. Ei pidä tuomita tuuliviirinä, oon vaan huomannut, että täällä Helsingissä on hyvin petollista kilpailua työpaikoista. Mistään työpaikasta ei voi olla varma vaikka kuinka mahdolliselta työllistyminen tuntuisikin.

Mutta mä oon tehnyt nyt uuden ylösnousemuksen täällä bloginkin suunnalla, joten kannattaa odottaa edes joskus tekstin ilmestymistä tänne!

Hyvää ystävänpäivää, halikaa ja tehkää kaikkea muuta lässynlää nössöä toistenne kanssa! 

Eilen oli muuten hieno päivä!