It's freaking Friday!

Ei ole kivaa kävellä kotia päin kun aurinko hohtaa suoraan silmään ja aurinkolaseja ei ole mukana. Sekään ei ole kivaa, että toisessa kädessä on tuhat kiloa painava kauppakassi ja toisessa kädessä talouspaperipakkaus. Plus, että kuulokkeista kuuluu kakkaa musiikkia, etkä voi vaihtaa sitä kun kädet on varattuina. Noh, eipä se mitään, koska:

Tämä on yleinen meininki minulla viikonloppuisin. Oon niin viikonlopun ihmisiä (no kuka ei sitten olisi?!) ja etenkin perjantai on aivan mahtava viikonpäivä, koska se on alku jollekkin paremmalle elämälle! Vitsit nyt ku etsiskelin päivään sopivia kuvia alkoi niin tulla PARTY PARTY PARTY -fiilis!! Mutta asiahan on niin, että minun viikonloppu koostuu seuraavasta:

Vähän niinku luettavaa.. plus näiden lisäksi pitäisi tehdä pikkasen rästitehtäviä ja lopputyötä työstää. 

Mutta olen nyt saanut kunnon motivaation kaiken tämän tekemiselle! Menin nimittäi toissapäivänä lähettämään hakupaperit ja ennakkotehtävät korkeakouluun ja nyt vain odottelen niitä jännittäviä päätöksiä. Jos pääsen pääsykokeisiin niin sittenpä vasta se jännitys alkaakin! Mutta nyt kun olen tehnyt konkreettisesti jotain miun elämän etenemisen eteen, voin yrittää pusertaa nää ei niin toivotut jutut pois, jotta pääsen pois täältä Outokummusta! Voevoevoe ootan niiiiin paljon, että saisin jo asunnon Helsingistä. Hakupaperit asunnosta on laitettu ja nyt täytyisi vain odottaa, että oikeanlainen asunto löytyisi. 

Voihan herranlettas... Nyt tämä haaveilija lähtee haaveilemaan tiedon saannista päähänsä. Ooikein mukavaa ja juhlatäytteistä viikonloppua!

Ai nyt jo?

Ai nyt jo? Kyseinen kysymys on aika moneen tilanteeseen sopinut miun elämässä tällä hetkellä. Useammasta asiasta olen saattanut olla tietoinen, mutta kamalalla järkytyksellä sen kuitenkin ottaa vastaan kun joku toinen siitä muistuttelee. Ai nyt jo pitää tehdä ennakkotehtävät? Ai nyt jo pitää hakea kouluun? Ai nyt jo pitää tehdä lopputyö? Ai nyt jo pitäis kokeet valmistella? AI NYT JO PITÄISI OLLA ASUNTO HAKUSESSA STADISTA?!?!?!

On ehkä aistittavissa, että viimeisin kysymys on kaikista kriittisin ollut tällä hetkellä. Kaverini, joka itse muutti Helsinkiin viime talvena laitteli tänään viestiä, että kai miulla on jo paperit sisällä mahdollisimman moneen vuokra-palveluun. Noh... tuota... APUA!!!
Eihän se vaikeeta olisi laittaa niitä asuntopapereita menemään, mutta tässä on ongelmana eräs asia, nimittäin asumismuoto. Rakas ystäväni on suunnitellut jo jonkin aikaa Helsinkiin muuttoa lukion jälkeen, eli ihan kohta puoliin. Nyt kuitenkin on tullut vähän epävarmaksi se, että olisiko muuttaminen hänen kohdallaas kuitenkaan niin ajankohtaista kun miun kohdalla. Joten eihän tässä nyt tiedä, että pitäisikö etsiä kolmiota, yksiötä vai tyytytä ihan pahvilaatikkoon. Kolmiossa asuminen olisi kuitenkin sillä tavalla luxusta, että puoliksi sellaisen maksettua, maksaisi se yhtä paljon kuin pikkuruisen pienen yksiön vuokran maksaminen yksinään. Vaikka ystäväni onkin todella tärkeä ja rakas ihminen minulle, niin on hän silti hieman hankala välillä. Toivon, että kyseinen henkilö lukee tätä miun avunhuutoa:)

Ei sattuis tällaista asuntoa näköaloineen olemaan Helsingissä?

Alan huolestua, että mitä miulle on tapahtumassa. Oon huomannut, että nyt kun oon päässyt töistä radiolta niin en välttämättä jaksa normaaliin tapaani kuunnella musiikkia bussimatkalla! Musiikin kuuntelu on mahtavinta ajan tappoa ja muutenkin nautintoa, mutta en tiedä mikä nyt on kun musiikki ei pure välttämättä töitten jälkeen. Tuleeko työskenneltyä liian musikaalisessa ympäristössä? Olenkin alkanut hyödyntämään radiota myös kielten opin kannalta. Kuuntelin eilen kotimatkalla ja tänään aamulla työmatkalla ruotsinkielisiä radiokanavia! Mitäänhän en heidän puheestaan ymmärrä mutta jostain se on aloitettava! Oikeastaan ainoat asiat, mitä ymmärtää on että mikä on seuraava/soitettu biisi. Ja tänään jopa hitusen kehityin. Tunnistin, että juontajat puhuivat Euroviisuista (miksiköhän?)!

Tänään kotimatkalla päätin kuunnella omaa radiolähetystäni, kuinka omahyväiseltä se kuullostaakin. Tykkään kuitenkin kuunnella juontojani, koska sitä kautta yritän keskittyä entistä paremmin mahdollisiin maneereihini ja muutenkin juonnollisiin ongelmiin. Ja tietenkin ne hyvät asiatkin on välillä hyvä huomata. Huomenna saakin kuunnella sitten itseään ihan kunnolla, kun edessä on tuplatyövuoro! Noh, eipä se mitään. Money is honey, turha kenenkään kieltää.

Tähän loppuun hehkutettava artistia, johon olen hyvin suuresti ihastunut viime kuun aikana. Nyt katsomaan Frendejä (nekin tullut nähtyä sen 7 kertaa?)!

Minne suunta?

On taas tää päivittely vähän ollut harvaan puoleista. Ideana ei ole kuitenkaan ollut lopettaa päivittelyä tai muutenkaan kirjoittaa näin harvaseltaan, mutta nyt voin oikeasti ja rehellisesti sanoa, että aikaa tai inspiraatiota ei ole ollut tarpeeksi kirjoittamiselle. Ja minuu ärsyttää tää blogin ulkonäkö.. miks en voi olla taiteellinen tai ees jollain tavalla luova? Arrghh..
Luovuudesta puheen ollen mietin tossa hetki sitten, kun laitoin pyykkiä koneeseen, että mikä erityispiirre miulla oikeasti on? Mistä miut muistetaa tai tunnetaa? Mikä on miun persoonan oma leima? Usein ihmiset tunnetaan persoonallisuudestaan, luovuudestaan, johonkin tiettyyn genreen uskollisena asennoituneina tai jotain muuta. Mie oon vaa.... mie. Taas hyvin syvällisiä maailman mietteitä.

Yhteishaku on alkanut ammattikorkeakouluihin ja se jos mikä stressaa. Kaikista ikävintä on se, että kun on töissä päivittäin radiolla, tulee kuultua mainoksia siitä kuinka JUURI NYT täytyy täyttää hakemuslomake ja etsiä tulevaisuus. No onhan miulla tulevaisuus selvänä, mutta koulu minne haen, vaatii ennakkotehtäviä ja niiden teko pitäisi aloittaa. Tehtävät on ihan oman alan hommia eli jos koulussa kyseisiä hommia pitäisi tehdä, tulisi ne tehtyä muutamassa tunnissa. Nyt kuitenkin on kyseessä oma tulevaisuus ja tehtävät ratkaisevat itse pääsykokeisiin pääsykelpoisuuden. Ja sitten kun vielä tehtävänannoissa painotetaan luovuutta, tulee hirveät paineet siitä, että osaankohan mie sittenkään tehdä näitä tehtäviä? On niinn epävarma olo ja tuntuu, että jokainen idea on liian käytetty. Uskon kuitenkin, että olen nyt valinnut miun työn ennakkotehtäviä varten ja teen sen vaikka kuinka kuulostaisi jonkun korvaan tyhmältä idealta. Johan tässä sekoaa jos ei kohta ala päättämään!

Toinen asia mikä on askarruttanut tässä yhteishaun yhteydessä on ollut se, että onko koulu välttämättä paras päätös? Entä jos menisikin työharjoitteluun oman alan paikkoihin? Saisiko sitä kautta paremmin töitä? Ja sitten sinänsä myös ulkomaille lähteminen on tosi suurena haaveena miulla ja mie tuskailen joka ikinen päivä sitä, että minkälainen elämä saattaisi olla jossain keski-Euroopassa tällä hetkellä. Myös Tukholmaan muuttaminen houkuttelisi, koska sitä kautta opisi ruotsinkielen. LIIKAA VAIHTOEHTOJA! Kaikista järkyttävintä oli se, kun miun oma ystävä laukoi sen saman kysymyksen, mitä mie oon omassa päässä miettinyt useita kertoja: "Olisiko se välttämättä niin kamalaa jos et pääsis korkeakouluun? Entä jos ois jotain parempaa?". Se, kun joku toinen sanoo ton kysymyksen laittaa miettimään oikeasti, että mikä tässä on järkevintä. Kieltämättä elän elämäni hankalimpien päätöksien aikaa. Ja kaikki kuitenkin tuntuu tapahtuvan juuri nyt. Koulu amiksessa loppuu kolmen viikon päästä, eli nyt täytyisi jo vihdoin määrittää tulevaisuus. On vaan niin hassua, että miten miulla, MIULLA, jolla oli koko kolme vuotta niin selvänä mitä tulee tekemään seuraavaksi onkin yht' äkkiä epävarma kaikesta.

Haluan konkretisoida nää miun ajatukset eli tämä mm. on miun haaveena jatkuvasti:

Nukkumatin jonossa numerolla 92371202.

Talon emäntä on taas lähtenyt muailmalle. Tällä kertaa viikoksi Turkuun. Mutta eipä sillä ole väliä, että onko hää missä päin ja kuinka kauan, koska jo heti ensimmäisenä yönä miun raukan unirytmi menee aivan sekaisin. Tai noh, en tiedä meneekö se niin hirveän sekaisin, koska herään kuitenkin normaaliin tapaan 10 aikaan, mutta yksin ollessani se nukkumaan meno vaa on sitä 3 pintaan. En tiedä, että etsinkö jotain miu lapsuudessa kadotettua "en mene nukkumaan" uhmaa, koska pienenä olin hyvin ahkera nukkumaan kun siihen oli mahdollisuus. Oikeastaan iha pienenä olin varmaan yksi helppohoitoisimmista lapsista koska söin ja nukuin vuoroperään.

Mutta koska minuu ei taaskaan oikeen nukuta niin kirjoitan miun maailmaa mullistavasta elämästä taas pienet lorut tänne blogiin. Pakko tähän väliin sanoa sitä, että oon todella positiivisesti ilahtunut, että kuinka moni on löytäny miun blogin ja lukee sitä tän pitkän hiljaiselon jälkeenkin. Toivottavasti löydätte ees hitusen mielenkiintoista tekstiä tän kaiken sanaviidakon keskeltä!

Ensinnäkin pitää avautua.. oon tehnyt nyt juuri sitä, mitä pelkäsinkin tekeväni aloittaessani terveellisen elämän. Tuli siis käytyä salilla Annikan kanssa lauantaina ja paikat ovat olleet nyt niin juntturassa, että liikuntaa ei ole kummoisemmin tullut harrastettua sen jälkeen. Ja tämä ärsyttää, koska kuten lupasin, tarkoitus olisi joka päivä harrastaa jotain hikeä aiheuttavaa liikuntaa. Mutta tämä peli ei ole vielä menetetty! Huomenna kun herään, aloitan päivän heti aamiaisen jälkeen energisesti zumbaamalla ja ehkä muutamat lihasliikkeet sen lisäksi vielä vetäisen! Sillä tavalla aloitetaan energinen päivä! Huominen päivä tuleekin sisältämään paljon kaikkea hubaa. Mukaan lukien kaupassakäynnin ja IB- ja lukio-opintojen tekemisiä. Hah, jotekin tää kuullostaa niin tutulta, että sanon tällaiset lupaukset huomisesta, mutta ehkä nyt kun se on luvattu julkisesti niin mie jopa teen asialle jotain.

Miul kuitenkin on ihan oikeana ongelmana se, että millä ihmeen konstilla pystyisi ylläpitämään sitä kuntoiluinnostusta sellaisella ihmisellä, joka ei harrasta liikuntaa muuten aktiivisesti? Ja tuloksia olisi kuitenkin saatava? Kyllähän mie tiedän, että miten se palkitsee jos jaksaa treenata päivän toisensa jälkeen, mutta niin helposti ajatukset menevät siihen, että "huomenna sitten treenataan tämänkin päivän edestä". Pitäisi keksiä jokin veruke, että tää lässyttäminen loppuisi ja tulis oikeesti tehtyä asioita. Tää lihaskipu miu selässä, mikä miul nyt on lauantain jäljiltä on oikeastaan tuskailun kanssa samaan aikaan nautittavaa, koska ainakin tietää jotain tehneen ja että jokin lihasalue on kehittymässä. Auttaisikohan treenimotivaatioon se, että hankkisi jotain kuvia tms., josta on sen innostuksen aikaisemminkin hankkinut? Se saattaisi kyllä muuttua helposti aika oudoksi ulkopuolisen silmissä kun kämppää koristaisi puolialastomat miehet, jotka eivät siis olisi Annikan lisäämiä..

Myös tää miun mässääminen kerran viikossa ei ole oikeen pitänyt tänä viikonloppuna, koska joka päivä on tullut otettua jotain namia. Siitähän ei voi ketään muuta syyttää kuin vain itseään, mutta ainakin osasyylisenä ovat kaverit, joilla on samanlainen tyytymätön mässäyshimo, kuten miullaki. Pitäisi vissii hakeutua erakoksi niin ei olisi sekään houkutteena. Hyvä esimerkki on se, että eilen katsottiin presidentin vaaleja kotona. Mie ja Annika oltiin ostettu 2 karkkipussia ja 2 popparipussia, koska porukkaa oli kuitenkin 4 hengen edestä, joten mässyt loppuisivat nopeasti. Noh, eihän siinä mitää. Kuitenkin yksi miu kavereista toi mukanaan suklaakonvehtirasian ja vaikka en ookkaa mikään suurin suklaasyömäri, niin silloin kun suklaata on tarjolla niin kyllähän se menee! Kaiken lisäksi tää miu kaveri kehtasi jättää konvehtirasian tänne meille, joten loppu rasia oli täysin miun armoilla. Nythän siis rasia on jo tyhjänä roskiksessa.
Tänään tapahtui sitten revanssi kun kaksi kaveria tuli käymään kylässä ihan vain viettämässä aikaa. Mutta pitihän se arvata, että kun kyseessä on ajan viettäminen Outokummussa niin siihen sisältyy mässyy ja juominkii. Sieltähän tultiin viinipullon kanssa vierailemaan, joten pullo tyhjeni nopsaa kolmeen pekkaan. Myös kaapin syövereistä löytyi yksi popparipussi, joten pitihän sekin vetää naamaan. Kiitos Jennalle, joka poltti puolet poppareista, niitä ei tullu syötyä niitä niin paljon kuin mitä ehkä yleensä tulisi syötyä. Mutta nyt täytyy taas ryhdistyä! MÄSSÄÄMISTÄ EI LOPPUVIIKKOON!

Rumat radioon!

Tänään lähdin käymään koululla nauhoittamassa radiostudiossa ääninäytteen itsestäni, koska alkaa olla taas se aika vuodesta kun töitten ruinaaminen alkaa. Tällä hetkellähän olen tyytyväisesti Iskelmä Rexillä töissä freelancerina, mutta ensi kesä kuitenkin on vielä melko epävarmaa ja muutenkaan pysyminen Pohjois-Karjalassa ei ole ikuista, joten yrittää kannattaa aina! Vuosi sitten hain myös useisiin useisiin media-alan paikkoihin, mutta mistään ei tärpännyt. Pitää muistaa, että tänäkin vuonna vastassa on korkeakoulun opiskelijoita, joten tän kevään mittelöt ei tuu myöskään olemaan helppoja. Turhauttaa vaan se, että ei saa töitä, koska tietää olevansa kykeväinen ammattiin ja tietää, että osaisi hoitaa homman aivan kympillä. Paperit kuitenkin painaa ikävän paljon tällä alalla, mikä on kyllä ymmärrettävää. Mutta tällä kertaa miulla on jopa cv mukana (jonka tekemiseen kesti melkein 7 tuntia aikaa)! Ei ketään varmaankaan yllätä se, että miun ääninäytteen aiheena oli tämä kuntoiluinnostus ja sen nopea lässähtäminen. Mutta ajankohtaista se on joka vuosi!

Tässä vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa on se hyvä puoli, että luovuus pääsee paremmin valloilleen! Tänä iltana teki aivan sairaasti mieli kaikkea hyvää ja suolaista. Alkoi melkein itkettää kun mietti jotain sourcream & onion -sipsejä, mutta pysyin lujana ja turvauduin jääkaapin omiin antimiin! rullasin kalkkunafileen ja juuston sisälle tonnikalaa täytteeksi, joka oli maustettu perunamausteella ja/tai valkosipulijauheella. Lisäksi nappasin jääkaapista tomaatit, tyhjensin sisälmykset ja laitoin täytteeksi salsadippiä, tonnikalaa ja juustoraastetta. Tonnikalapurrkkiin laitoinkin sitten samat raaka-aineet. Namskista!

Mutta jos sitä kohta sais nukuttua... ehkä...

Pettymisiä ja innostumisia

Se on moro. Kirjoittelin tossa noin tunnin tätä päivitystä ja kun olin julkaisemassa koko tekstilitanjaa, jotain virheitä alko Bloggeri hälyttämään ja koko teksti hävisi. Joten nyt kun kirjoitan koko shaissen uudestaan, voitte aistia rivienvälistä suurta turhautumista.

Viime päivityksessä intoilin, että pääsen etsimään kadonnutta lapsuuttani pitkästä aikaa, kun mennään kaveriporukalla laskemaan pulkkaa. Mutta en sit tiiä mikä tuli.. Yht' äkkiä iski perjantai-iltana hirvee "ei-kiinnosta-en-haluu-tai-no-haluun-mutten-kuitenkaan" -olo. Eli linnottauduinkin loppupäiväksi kotiin TV:n eteen. Huomasin kuitenkin, että kyseisenä iltana tulee Emma-gaala, joten aattelin viihdyttää itseäni gaalan katsomisella, MUTTA EI! Mitä ihan oikeasti gaaloille on tapahtunut?

Oscar-gaala 2011 juontajat

 Emma-gaala 2012 juontajat

Ennen gaalat oli ees jollakin tavalla juhlallisia. Gaalissa oltiin ja palkittiin palkittavat ihmiset. Juontajat olivat juhlallisia, mutta sopivan rentoja, jotka saattoivat heittää jonkun sketsin johonkin väliin ja se nauratti yleisöä. Nykyään gaalojen juontajat tekevät juhlista täyttä sirkusta ja palkittavat taiteilijat ovat niitä, jotka yrittää ees jollain tavalla pitää juhlallisuutta yllä. Ainakaan miun kohdalla gaalat ei enään naurata saati viihdytä, vaan ne itkettää.

Hyvänä esimerkkinä toissapäiväiset Emma-gaalat. Juontajien joka liike ja sana oli niin käsikirjoitettua shaissea, että se näytti aivan eskarilaisten kevätjuhlan esiintymiseltä. JOKA IKISESSÄ juonnossa yritettiin olla niin hauskoja ja "villejä". Ehkä se toimisi jossain tilanteessa, mutta ennen kaikkea juontajien pitäisi osata eläytyä hommaan. Nyt juontajien ja tekniikan yhteinen työskentely näytti aivan gaalaillan ensimmäisiltä harjoituksilta. Oli suorastaan kiusallista katsoa taustalla olevaa juhlaväkeä, jotka yrittävät pitää tekohymyä yllä ja yleisö muutenkin pysyy suht hiljaisena, kun juontajat yrittävät kutsua yleisöä mukaan pelleilyynsä. Eikä Atlantin toisella puolella pidettävät suuret kekkerit ole yhtään erilaisia nykyään, kuten varmaan jo kuva viime vuoden Oscar-gaalan juontajista kertoo sen. Missä on se juhlallisuus ja osoitus siitä, että tämä on artistien vuoden koihokohta, kun heidät palkitaan työstä? Epäilen, että meininki on sivistyneempää jopa jatkoilla, kuin itse tv-lähetyksen aikaisessa gaalassa. Ootan vaa sitä hetkeä, että milloin gaalojen tuottajat älyävät, että "Hei, ei nää jutut taida oikee viihdyttää mei katsojia. Katotaanpas entisii kässäreitä, että minkälaisii ne gaalat on aikoinaan ollut". Kalkkis-Teemu ois ainakin hyvin kiitollinen siitä!

Mutta tästä ruikutuksesta on hyvä siirtyä eiliseen päivään, joka alkoi suht kylmissä olosuhteissa.

Halusin söpöillä

Aivastin

Noin kuukausi sitten kuvattiin ulkona tämä kyseinen kohtaus, jossa minä demonina tulin kiusaamaan kuollutta päähenkilöä ja enkeli tulee estämään aikeeni. Meidän filmin tekijä, joka on linjan ykkösellä, hävitti kuitenkin puolet näistä kuvista ja niinpä palasimme eilen kuvauspaikalle kuvaamaan kyseinen kohtaus. Tällä kertaa pakkasta olikin vain 5 astetta enemmän, -7 astetta.

Vaikka miulla olikin ainoastaan puku päällä niin miun jalkojen tunnon menettäminen oli pientä vastanäyttelijöihin verrattuna. Jenna, joka oli siis enkeli, joutui seisomaan pakkasessa pelkkä ohut mekko päällä. Mutta vielä enemmän kävi sääliksi päähenkilö Timoa, joka joutui istumaan lumipenkassa paikoillaan koko kuvausten ajan. Mie ja Jenna sentään saatiin käydä autossa lämmittelemässä. Että tällainen meininki meidän alalla. Näin harjoituksen vuoksi saadaan itse uhrautua näyttelijöiksi välillä. 

Jos vielä kerran joudutaan ottamaan uusiksi kyseinen kohtaus, niin vaaditaan ohjaajaa muuttamaan käsikirjoitusta sen verran, että kuvaukset voidaan järjestää Hawaijilla!

Mutta näistä kylmistä tunnelmista voikin siirtyä vähän mielekkäämpään aiheeseen! Matkamessut 2012 on ollut tänä viikonloppuna Helsingissä ja ois ollu kyllä tosi siistii päästä paikan päälle, mutta minkäs teet, täältä landelta ei päästä noin vaan muualle lähtemään.

Ollaan kuitenkin haaveiltu matkasta Annikan kaa piiiitkän aikaa ja nyt viime yönä päätin tehdä asialle jotain. Herätin Annikan keskellä yötä tietsikan eteen, jossa olin täyttänyt varaustiedot jo valmiiksi. JOTEN:

Se ois lähtö Teneriffan paratiisiin, Puerto de la Cruziin huhtikuussa! Jahkailut sai loppua vaan nyt tehtiin jotain konkreettista ja varattiin matka perkule! Oon niin innoissani, että pääsen lähtemää Annikan kaa jossain ihan kahdestaan vihdoin ja viimein. Kyl myö ollaa tätä odotettuki!

Itse oon käynyt Puertossa 2 kertaa, mutta olin silloin ala-asteella, joten aikaa siitä on paljon! Ja ei yhtään haittaa, että meen taas sinne, koska kyllä Annikanki kuuluu nähdä kyseinen paikka. Aiotaa ottaa aurinkoa rannalla, kiertää kaupunkia ja käydä maailman yhdessä parhaimmista eläintarhoissa. En malta odottaa huhtikuuhun!

Minuu vaa vaivaa, että noin kuukausi sitten lähetin postia vanhalle tutulle, joka asui ainakin ennen Puerto de la Cruzissa. Toissapäivänä miu lähettämä kortti tuli kuitenkin takas tänne, joten joko osoite on muuttunut tai jotain muuta outoa. En tiedä, että millä tavoin saisin häneen yhteyttä... harmi..

Nyt kun olen aloittanut tämän terveellisen elämän niin suuntasinkin jo eilen salille Annikan kanssa. Annikahan on käynyt saleilla aktiivisesti jo pidemmän aikaa, mutta nyt ehkä ois vihdoin miuki aika vähä lisätä siellä käymistä. Ja nyt sentään on tavoite: 3 kuukauden päästä on luvassa Puerto de la Cruz ja rantaleijona Teemu;)

Miun aamiainen tänään. Leivät pysyneet hyvin vähässä käytössä.

Nyt kun vihdoin ja viimein sain tön blogin tehtyä niin taidankin seuraavaksi alkaa kyhätä CV:tä itselleni. Hassua, että vaikka oon melkein koko ajan muutaman vuoden sisällä ollut jossain töissä, niin kyseistä paprua en oo kummosemmin tarvinnut. Ehkä se ois hyvä aika vihdoinkin tehdä. 

Oikein hubaa sunnuntaita kaikille!